tiistai 18. lokakuuta 2016

Kouluun kiinnittyminen

Tutkija Tuomo Virtasen väitöskirja:
Student engagement in Finnish lower secondary school 
julkaistaan perjantaina 21.10. Jyväskylässä erityispedagogian alalta.

Väitös on saanut jonkin verran julkisuutta, käsitteleehän se myös paljon puhuttua koulussa viihtymistä.YLE uutiset linkki. 
Tutkija haluaa laajentaa kouluviihtymisen käsitettä, juuri siten kun sen itsekin ymmärrän. Virtanen käyttää mieluummin ilmaisua kouluun kiinnittyminen, joka tarkoittaa viihtymistä, ahkerointia koulutehtävissä, koulusta nauttimista, hyväksytyksi tulemisen tunnetta ja koulunkäynnin arvostamista. Hyvin sanottu.
Jos koulussa viihtyminen on joillekin vaikea termi, niin voidaan puolestani vaihtaa se kiinnittymiseen. Mutta kyllähän me aikuisetkin kysytään toisiltamme: Viihdytkö työssäsi? Emme yleensä kysy että miten paljon olet kiinnittynyt työhösi... Miksi sitten koululaisen kohdalla pitäisi olla toisin?

Tärkeää ja huomioitavaa tutkimuksessa on sen esiin tuominen (taas), miten emootiot ohjaavat oppimista ja jaksamista. Kouluun kiinnittymistä voidaan tukea aikuisten toimin kotoa ja koulusta käsin.

Yläkoululainen tarvitsee kotien tukea. Liian usein meillä ajatellaan, että yläkoululainen on ikäänkuin pieni aikuinen, hoitaa työnsä itse. (Eihän se käy kaikilta aikuisiltakaan). Huomioitavaa on, että yläkouluikäiset korostavat itse vanhempien tuen tärkeyttä koulumenestykseen. Tuki tarkoittaa ennen kaikkea rohkaisua ja kiinnostusta, ei niinkään apua opiskelussa.

Koulussa tutkimus nostaa esiin myös itselleni tärkeän asian: opettaja/oppilas-suhteen. Tuomo Virtanen ottaa esiin opettaja/oppilas-suhteen suomalaisen koulun tärkeimpänä kehittämisen kohteena. Tällöin opettajien vuorovaikutustaidot nousevat tärkeiksi työkaluiksi. Aineopettajakoulutukseen ei vain tainne kuulua ko. taitojen opintoja/harjoiuksia, eikä liiaksi luokanopettajakoulutukseenkaan. Vuorovaikutustaitoja voi nimittäin opetella ja opettaa, vaikka ei olisikaan synnynnäisesti taitava vuorovaikuttaja. Omat opettajakokemukset tukevat hyvin Virtasen yhteenvetoja. Jos oppilaaseen saa hyvän suhteen, niin auttaminen on mahdollista vaikeuksien kohdatessa. Hekin, joille koulu on suhteellisen helppoa, työskentelevät motivoituneesti, jos suhde opettajaan on hyvä ja luottamukseen nojaava. Liian usein olen kuullut entisiltä yläkouluun menneiltä oppilailta: En mä viitsi opettaja X:n tunnilla tehdä mitään, kun en tykkää siitä. Tällöin oppilaalla lienee kuva että ei opettajakaan tykkää...Tämä ei tietenkään ole opettajien huonoutta, mutta kun opettajia on paljon, oppilaat motivoituvat usein sen mukaan, kokevatko opettajan "kivaksi". Opettajilla ei useinkaan ole aikaa tai osaamistakaan hoitaa jokaiseen vaihtuvaan oppilaaseensa luottamussuhde kuntoon.  Harmillinen, mutta tosi ilmiö. Miten se voidaan poistaa?

Ja vielä numeroita, onhan kyseessä tutkimus. Oppilaat voidaan jakaa kolmeen ryhmään kiinnittymisen suhteen. Suomessa koululaiset jakaantuvat melko samalla tavalla kuin muuallakin länsimaissa tehdyissä tutkimuksissa:
- korkean kiinnittymisen ja matalan uupumisen ryhmä (40,6 % oppilaista)
keskimääräisen kiinnittymisen ja uupumisen ryhmä (53,9 %) 
heikon kiinnittymisen ja korkean uupumisen ryhmä (5,5 %)
Tämä viime mainittu ryhmä tarvitsee vahvaa onnistunutta tukea, muuten heitä uhkaa koulusta syrjäytyminen ja sen mukana syrjäytymiskierre laajemminkin.

Käyttääkseni viihtymistermiä; oppilaat jotka eivät viihdy koulussa, ovat väsyneitä koulunkäyntiin, vaikka eivät koulussa ahkeroikaan. Väkisin ei jaksa. Tämä on kouluviihtymiskeskustelussa tärkeää.

Lopuksi pieni tuokiokuva tältä päivältä. Olin tänä aamuna mukana erään sipoolaisen koulun erityisluokassa koodaustunnilla. Bebot-robotteja esiteltiin. Koko porukka teki tunnin töitä innokkaasti ja keskittyneenä. Osa olisi halunut jatkaa seuraavan tunninkin. Ei väsyttänyt kun oli kivaa. Ei voi olla paha asia!






Ei kommentteja: