sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

90 minuuttia = disruptori

Oppituntien pituus on opetuksen ulkoinen järjestely, joka on pitkään ollut yhteistä kaikille kouluille. Siispä yhteisöllinen piirre, tavallaan.

Oppitunti käsitteenä on varmaankin peruja opettajien työajan tai siis opetustuntien määrittelyn tarpeesta. Piti sopia siitä, miten monta tuntia viikossa opettaja opettaa ja siitä, miten pitkiä päiviä oppilailla koulussa on. Opettaja halusi ehkä pitää tupakka tms. taukoa tuntien lomassa, joten välitunti keksittiin. Jossain luostarinkoulun aikoina eivät oppilaat varmaankaan tarvinneet kovin usein taukoja. Lapsilähtöisyys saattoi kyllä vaikuttaa jo yli sata vuotta sitten ensimmäisten kansakoulujemme opetusjärjestelyihin. Varmaankin myös käytäntö osoitti, että lapset tarvitsevat välillä liikuntaa ja taukoa jaksaakseen taas melko ikävää sen ajan opetusta. Tosin kädentaitoja opetettiin ennen enemmän kuin nyt.

Ihmeen pitkään onkin tuo 45 minuuttia oppitunnin kestona ollut voimissaan. Kyllähän nyttemmin on ymmärretty, että opettaja oppitunti on ihan oikeasti tunti (60min.), johon luetaan mukaan oppilaiden välitunti, joka voi olla monen mittainen. Opettaja joko valmistautuu seuraavaan tuntiin tai hörppii teetä oppilaiden ollessa välitunnilla. Etenkin yläkouluista on lähtenyt ajatus oppituntien tai silloin opetustuokioiden pidentämisestä, ensin 75 minuuttisiksi ja nyt puhutaan jo 90:n minuutin opetuskokonaisuudesta. Aineopettajilla onkin tarvetta järjestelyyn, jossa aikaa olisi prosessinomaiseen työskentelyyn. Toisaalta koulupäivä ei muodostuisi pirstaleiseksi, sekä opetuksen että opetettavan aineiston puolesta. Luokanopettajajärjestelmässä on jo voitu melkein aina käyttää teemakokonaisuuksia tai kokonaisopetusta opetuksen eheyttäjänä.

Aluksi vierastin oppitunnin pidentämisen ideaa. En osanut heti luopua oppitunti-käsitteestä. Jos ajattelen oppilaan ja opettajankin kannalta opetusta pitemmissä rupeamissa, niin silloin parempi termi voisi olla opetustuokio. Enkä ole sitten vanhan käsityksen vanki.

Pitemmällä opetustuokiolla on sekä hyvät että huonot puolensa. Uskon että 90 minuuttia opetustuokion pituutena voi toimia todellisena disruptiivisena (häiriö, joka pakottaa muutokseen) opetuksen kehittäjänä. Se on jo niin pitkä aika, että väkisinkin tuon aikaikkunan sisään pitää opettajan suunnitella erilaisia työvaiheita ja käyttää erilaisia opetusjärjestelyjä. Opettajajohtoisesti ei 90 minuuttia saa kovinkaan rattoisasti kulumaan, elleivät oppilaat ole ihan nukuksissa, heh! Varmaan tuo 90 minuuttia avaa etenkin aineopettajille ihan uusia mahdollisuuksia toteuttaa kiinnostavaa opetusta, ja vähentää oppilaiden urakkaa siirtyä oppiaineesta toiseen ja sopeutua päivän aikana ehkä monenlaiseen opetustyyliin.

Huono puoli voi olla se, että jos yksittäisillä opettajilla on nyt enemmän aikaa projekteihin ja muutenkin prosessinomaisiin aktiivisiin työtapoihin, niin tarve olla yhteistyössä muiden opettajien kanssa saattaa vähentyä. Toivottavasti tämä ajatus on turhaa pessimismiä, mutta ehkäpä työyhteisöissä, joissa pitkiä opetustuokioita toteutetaan, kannattaa heti kehitellä yhteistyötä. Toisaalta erilainen päivän rytmitys voi avata enemmän aikaa yhteistyölle. Jo puolen tunnin välitunti voi olla se ikkuna, jonka avulla opettajatiimi pysyy innostuneena ja toimivana, kokonaistyöaikaa odotellessa.

Jos halutaan aktivoida oppilaita koko koulun tasolla, yhteisillä toimilla, niin oppitunnin pituuden ja päivän koko rytmityksen tarkastelu on varmasti mainio keino. Sehän koskee sitten koko työyhteisöä hyvin konkreettisella tavalla. Muutoksesta ei kukaan jää syrjään. Silloin toimintakulttuurin muutokselle on hyvät lähtökohdat. Näissä muutostoimissa rehtori voi ottaa ison aseman koulun pedagogisena johtajana. Kun muutos on iso, se yleensä tuo jotain uutta mukanaan. Muutokset tarvitsevat erityisesti johtajaa, joka vie läpi muutosta. Kouluissa toimintakulttuurin muutokset ovat vaikeita totuttaa kahdesta syystä: Ne eivät yleensä koske kaikkia, eivätkä opettajat välttämättä tunnusta rehtoria pedagogiseksi johtajakseen. Mutta se on taas toinen juttu. Koulupäivän rakennetta kannattaa varmasti miettiä porukalla. Siitä voi löytyä uusia mahdollisuuksia, joiden toteutuessa kaikki voittavat.


Ei kommentteja: