keskiviikko 1. elokuuta 2018

Pomolla on asiaa

Elokuun ensimmäinen suuntaa kouluväen ajatukset työmaalle, viimeistään. Ei varmaan ole sattuma, että Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen kolumni tiedosta ja demokratian toimivuudesta julkaistiin eilen 31.7. Hesarissa. Koulu on sivistyslaitos ja sivistyksen tulevaisuuteen vaikutetaan vahvasti globalisaation ja internetin aikana tiedon valtavirroissa. Tai sitten epätiedon.

Meidän on opittava olemaan eri mieltä (linkki) oli kolumnin otsikko. Ja niinhän se on. Heinonen ihmettelee sitä, miten on mahdollista, että näytämme elävän tiedon jälkeistä aikaa, nyt kun tieto liikkuu enemmän kuin koskaan. Kirjoitus on tärkeä ja olen kovin samaa mieltä kaikesta.

Vaikka sanaa mediakasvatus ei erikseen mainittu, on viesti opettajille ja koulutusjärjestelmälle mielestäni kolumnissa selvä. Meidän on opetettava tulevalle sukupolvelle niitä taitoja, joilla voi erottaa oikea tieto vääristellystä. Lisäksi on opittava ymmärtämään, että oikeankin tiedon perusteella voidaan olla eri mieltä, vetää erilaisia johtopäätöksiä.

Heinonen huomauttaa että syy-seuraus -suhteet ovat nykyään erittäin monimutkaisia ja siten vaikeita hahmottaa. Ihminen käsittelee mieluiten yksinkertaisia tai yksiselitteisiä asioita. Kun maailma monimutkaistuu on populismille yhä enemmän tilaa. Sivistyksen tärkeä tehtävä on torjua yksinkertaistamista, silloin kun tietoa latistetaan sillä.

Lainaus:"On vaarallista, että erilaisilla ihmisillä, yhteisöillä ja valtioilla on eri faktat siitä, miten perusasiat ovat. Siitä, miten asiat ovat, ei voi johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla."

Minäkin kuulun 60-luvulla kasvaneeseen idealistien sukupolveen. Olin innoissani internetistä. Sehän toisi tasavertaisen mahdollisuuden kaikkialle hankkia ja levittää tietoa. Oikea ja laajalle levinnyt tietoa parantaisi maailmaa. En siinä osanut ajatella, että tieto on valtaa. Valta haluaa keskittyä ja siksi tietoa on aina kontorolloitu. Internetin rajattomat tiedonvälitysmahdollisuudet antavat myös ennen näkemättömät mahdollisuudet rajoittaa ja muuntaa tietoa. Ja niin myös tehdään. Ihmisiin vaikutetaan yhä enemmän tiedon tai tiedolta näyttävän informaation avulla.

Opettajien on kovin tarpeen miettiä näitä asioita yhdessä koulun alkaessa, ovathan koulut sivistyksen kehto. Elämme aikoja, jolloin sivistys pitää pelastaa ja demokratiaa vahvistaa yksikertaistamisen ja populismin uhatessa. Ei riitä, että käytetään luotettavaksi koettua, suppeaa tietolähdettä. On opittava liikkumaan tiedon valtavirroissa itsenäisesti. Kouluissa on tarpeen opettaa yhä enemmän uusia opiskelu-ja kansalaistaitoja: kriittistä tiedon hakemista ja kykyä ymmärtää eri näkökantoja.  Oppiva organisaatio onnistuu tässä tehtävässä yhdessä. Opettajat tekevät nyt todella tärkeää tulevaisuustyötä.


Ei kommentteja: