perjantai 17. tammikuuta 2020

Se pieni ero onkin nykyään suuri

Olipa hyvä seminaari jaossa verkossa:

Myths and Facts: Gender Gaps in Nordic Educational Achievement 

15.1.2020 NordForsk  (Linkki videoon)


Gender gap, voisin suomentaa vaikka ilmaisulla sukupuolien erot, vaikka tuo gap(kuilu)
taitaa olla nyt oikeampi tässä ajassa. Kuilua on kasvanut sukupuolten välille jo muutama 
vuosikymmen, ilman että olemme oikein nähneet kokonaiskuvaa. On tullut tavaksi, että
 tasa-arvon nimissä ei sukupuoliteta oikein mitään ilmiötä. Nyt on on vielä tullut sopivaksi
 kiertää sukupuolitermiä ja otettu käyttöön mm. kolmas sukupuoli tai muu sukupuoli-käsitteet
Ja sehän on sinällään hyvä, mutta.
Tilastoissa on, etenkin Suomessa, mutta Pohjoismaissa yleensäkin, ollut jo pitkään nähtävissä
 miessukupuolen alamäki hyvän elämän tavoittelussa. Miesten osuus korkeasti koulutetuista
 on jatkuvassa laskussa, osuus työttömissä jatkuvassa nousussa. Miesten elinikä on lyhyempi
 ja mielenterveysongelmat usein kohtalokkaita. Nyt on jo havaittavissa yhteiskunnallinen 
pulma siinä, että korkeasti koulutetut naiset eivät löydä vartaistaan miestä perheen 
perustamiseen. Meillä on kasvava joukko syrjäytyviä nuoria miehiä. Kouluja tämä koskee 
siinä, että poikien arvosanat ovat tyttöjä selvästi huonommat. Suurimmat erot osaamisessa
 ovat Suomessa ja naapurimaistamme pienimmät erot osaamisessa ovat Virossa.
Pääjohtaja Camilla Stoltenberg Norjasta esitteli ongelmaa sukupuolten välillä. Kuvat hänen
 esityksestään. Erojen muuttuminen on globaali ilmiö:




Erot koulutuksessa ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Aluksi erojen kaventuminen ja sitten naisten parempi menestys opinnoissa otettiin varmaan ilolla vastaan tasa-arvon saavutuksena. Ja niinhän se olikin. Mutta nyt näyttää siltä, että ei enää ole kysymys tyttöjen ja naisten oikeuksista vaan hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta sukupuolien välillä. Kehitys on jatkunut pitkään ja sen vaikutukset ovat vasta nousemassa näkyviin.
















Nyt monissa maissa, kuten tässä Norjassa on ongelmana arvosanojen jakautuman vinouma. Erinomaisia arvosanoja saavista on tyttöjä kolme kertaa enemmän ja poikia taas 2,5 kertaa enemmän on heikoimmin menestyvien joukossa. Ja arvelen, että Suomessa erot ovat suurempia... 














Tällä on suuri merkitys työelämään sijoittumisen kannalta. Suomessa, kuten tiedetään, erot tyttöjen ja poikien osaamisesta ovat suurimmat Pohjoismaissa. Miksi ne ovat paljon pienemmät naapurissa Virossa? 

Tutkijat eivät osanneet oikein vastata mistä kehitys johtuu, mutta totesivat että asiaa pitää tutkia yhteistyössä erimaiden ja eri tieteenalojen kesken, koska yhtä yksinkertaista ratkaisua ei ole. Ihan aluksi olisi tärkeä huomata ongelman olemassaolo.  Pohjoismainen hyvinvointi-ihanne koskee kaikkia, eikä enää voi olla kyse siitä, että parannetaan vain tyttöjen ja naisten asemaa. On samalla huolehdittava, että meille ei synny sosiaalista aikapommia vihaisten nuorten miesten muodossa. Seminaarin keskustelijat huomauttivat, että maailmassa on edelleen paljon menestyviä miehiä. Kun he ovat esillä julkisuudessa, saattaa unohtua hiljainen syrjäytyvä nuorten miesten joukko. Tiedämme jo nyt, että Suomessakin on voimakkaasti kasvava joukko nuoria miehiä, jotka eivät saa jatko-opintopaikkaa eivätkä sijoitu työelämään. Perinteisillä miesten ammattialoilla on digitalisaatio ja työelämän muutos vienyt ja vie jatkuvasti työpaikkoja. Kehityksen suunta pitää muuttaa. Hyvinvointi kuuluu kaikille ja se tuo myös turvallisuutta yhteiskuntaan.

Mitä pitää tehdä, paitsi järjestää seminaareja? Tässä voi olla koulujen työyhteisöille pohdittavaa. On tarpeen nostaa kissa pöydälle, vaikka koulujen ammattihenkilästö on yhä vahvemmin naisvaltaista. Ensin pitää tunnistaa ongelma, jotta sitä voi ratkoa. Seminaarin puheenvuoroissa ei tarjottu konkreettisia ratkaisuja, kun oli kyse tiedeseminaarista. Kiinnostavasti otettiin kyllä esille se, että pojat tarvitsevat ehkä enemmän ohjausta ja valvontaa opettajilta (varmaan kotoakin). Tässä kohdin tulemme jälleen kiistellyn itseohjautuvuuden äärelle. Jos ja kun on niin, että pojat keskimäärin kehittyvät tyttöjä hitaammin, niin pojille on enemmän haastetta omaksua kehittyneitä oppimisen strategioita, kuten itseohjautuva oppiminen on. Silloin opettajien ei pitäisi ajatella opetettavaa luokkaa yhtenä ryhmänä, joissa luonnollisen jakautuman mukaan toisilla menee paremmin kuin toisilla. Ehkä tulee hyvksyä, että keskimäärin pojat tarvitsevat enemmän harjoitusta oppiakseen yhteistyötaitoja, joihin itseohjautuvuudenkin voi laskea. Taitaa olla taas kyse sosiaalisen pääoman riittävästä karttumisesta. Käytännössä poikien ongelmaa voidaan hoitaa koulujen tasolla yhteisillä päätöksillä ja toimilla. Yhteisöllinen koulu voi ratkoa vaikeitakin pulmia.

Olisi mietittävä, onko koulussa rakenteita ja käytäntöjä, jotka vaikeuttavat poikien kiinnittymistä kouluun. Kiinnittyminen on kuitenkin selkein koulumenestystä määrittävä tekijä koulun tasolla, sosiekonomiseen tilanteeseen ei koulu tietenkään voi vaikuttaa. Mikäli koulu rakentuu oppilaankin mielestä turvalliseksi ja lujaksi yhteisöksi, niin siitä hyötyvät ihan kaikki, mutta varsinkin ne pojat, joilla on vaikeaa omin voimin liittyä yhteisöön ja ohjata elämäänsä myönteiseen suuntaan.

Ei kommentteja: