Arvostamani THL:n entinen tutkijaprofessori Matti Rimpelä on nähnyt paljon lasten ja nuorten hyvinvoinnin hyväksi tehtyjä hankkeita. Ovatko ne lähteneet liikkeelle väärästä kulmasta? Sitä Matti nyt esittää ja olen hyvin samaa mieltä.
Olisko luokka rakenteena esteenä kaikkien hyvinvoinnille koulussa? Pitäisikö lasten sosiaaliset suhteet olla aikuisia palvelevaa luokkarakennetta tärkeämpi? Todella isoja kysymyksiä. Jos niihin vastataan myönteisesti, on tiedossa isoja muutoksia ajatuksellisesti ja sitten toiminnallisesti. Kasvuympäristö ja koulun tavoitteet ovat muuttuneet hyvin paljon sitten koululaitoksen alun. Voisimme tosiaan katsella asioita tuoreesta näkökulmasta. Lainaan Matin tekstin facebook-keskustelusta:
"Koulukiusaaminen tunnistettiin vakavaksi ongelmaksi 1990-luvulla. On tutkittu, kehitetty lukuisia ”ohjelmia”, järjestetty kansallisia kampanjoita, jne. Ratkaisua ei ole löytynyt. Miksi ei? Selitys on yksinkertainen ja löytyy koulun perusrakenteesta. Haetaan väärästä paikasta kun keskitytään tunteisiin. Lapset ovat laumaeläimiä. Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen vertaisyhteisön. Koulun jakaminen ”luokkiin” on yksi vanhimmista rakenteista, joka olisi jo kauan sitten voinut jäädä historiaan samalla tavalla kuin ovat jääneet esimerkiksi aatelisto, papisto, ... Ei ”luokka” ole luonnollinen lähiyhteisö lapselle eikä nuorelle. Se on keinotekoinen asiantuntijajärjestelmän ylläpitämä rakenne.
Voisimme rakentaa koulun toisinkin, siihen suuntaan kuin aikuiset ovat jo työtään järjestäneet. Eräänlainen solurakenne. Lapset ja nuoret jaetaan ensin pienryhmiin, joissa he toimivat tiiminä, oppivat ja opiskelevat yhdessä. Pienryhmistä kootaan seuraavan tason yhteistoimintaryhmiä, jne. Jokainen lapsi kuuluu esiopetuksesta alkaen pienryhmään, turvalliseen ja pitkäkestoiseen, oppii siinä toimimaan yhdessä muiden kanssa. Koulun aikuisten tehtävänä on varmistaa, että jokainen lapsi kokee ryhmässään olevansa hyväksytty ja oppii aktiiviseksi yhdessä toimijaksi.
Ei tällainen koulun solurakenne uutta ole. Oma lapseni oli lähes kaksi vuotta mukana näin rakentuneessa koulussa Göteborgissa 1990-luvulla. Samassa pienryhmässä. Yhteinen työpöytä viiden muun kanssa. Samanlaisissa ryhmissä muutkin yhteensä noin 60 alakoululaista, joille oli yhteinen tilayksikkö, tarvittaessa jaettiin seinämillä osiin. Kolme opettajaa, joskus neljäkin samanaikaisesti. Toimi hyvin.
Ei ole uuttaSuomessakaan. Juuri olen keskustellut opettajan kanssa, ovat kehittäneet samanlaista tiimirakenetta yläkoulussa. Jokainen nuori kuuluu lukukauden ajan samaan pienryhmään.
Jos kiusaaminen vähenisi olennaisesti erityisillä ohjelmilla tai tunnekasvatuksella, olisi se jo vähentynyt. Olemme etsineet ratkaisua väärästä suunnasta. Uudistetaan koulua samaan suuntaan tiimirakenteiseksi kuin olemme uudistaneet omaa työtämme. Lapset ja nuoret oppivat jo koulussa sitä, mikä tulee olemaan heidän arkeaan työssä. Ja samalla kiusaaminenkin vähenee.
”Luokka” oppivelvollisuuskoulun sisäisen organisoitumisen perusyksikkönä oli joskus ihan OK, mutta saisi jo jäädä historiaan." Matti Rimpelä
Keskustelu on alkanut. Luulenpa että se jatkuu pitkään. Jotain täytyy kuitenkin tehdä, jotta kouluista tulee hyvinvointikeskuksia, ilman että kouluissa tarvitaan jatkuvasti lisää eri alojen asiantuntijoita tekemään osin päällekkäistä ja tehotonta työtä. Enkä nyt tarkoita etteikö koulussa tarvittaisi moniammatillista osaamista ja yhteistyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti