Koulumenestyksen riskitekijä?

 Lokakuu alkoi leppeänä. Siltikin tai siitä syystä käsittelen taas poika-kysymystä.

Onko poika-sukupuoli koulumenestyksen riskitekijä? (HS 23.8.2020) Näin otsikoivat kolme alojensa arvostettua asiantuntijaa Hesarin Mielipide-sivulla elokuussa.

Ilkka Kaitila, Nina Sajaniemi ja Vappu Taipale kirjoittavat jälleen kerran tärkeästä aiheesta, johon ei tunnu löytyvän mitään toimenpiteita, paitsi keskustelua. Olisi kovin tarpeen tehdä muutakin kuin seurata tilannetta. 

"Onko biologinen, psykofysiologinen sukupuoli unohtunut oppimista arvioitaessa?"

Kirjoittajat toteavat asian, joka on ollut pitkään tiedossa. Kouluun tultaessa ei poikien ja tyttöjen osaamisessa ole ryhmänä merkittäviä eroja (suuria eroja on yksilöllisesti), mutta erot kasvavat koulun edetessä. Poikien arvosanat ovat peruskoulun päättyessä kaikissa aineissa tyttöjä huonommat. Syrjäytyneistä on valtaosa poikia. Eroja on sen sijaan  keskimäärin biologisessa kehityksessä. Pojat kypsyvät neurobiologisesti hitaammin.

"...Ehkä ei pidä vain tyytyä siihen, että pojat eivät jaksa keskittyä, koska he ovat poikia. Pojat eivät ole tyttöjä kelvottomampia – nykyisessä koulussa ja kotona heidän alisuoriutumisensa hyväksytään liian usein. Ehkäpä kannattaa ottaa huomioon biologia ja auttaa poikia oppimaan ja keskittymään heidän kehitystasonsa mukaisesti."

Tähän asti onkin selvää. Vaikka voitaisiinkin sopia, että poikia tuetaan entistä paremmin, on varmasti vaikea sopia siitä, että miten? Pedagoginen autonomia on opettajille tärkeää, mutta varmasti olisi kokeiltava millainen opetuksen järjestely motivoi ja innostaa keskimäärin poikia paremmin. Jostain syystä koulussa on ilmeisesti jo vuosikymmeniä ollut käynnissä kehitys, jonka vaikutuksesta koulu suosii tyttöjä. Näin on ainakin tulosten mukaan ajateltava.  Kun poikia tai tyttöjäei voi muuttaa, pitää koulussa tehdä muutoksia.

Tämä on vaikea aihe siinäkin, että vieläkään ei voida irroittautua vanhoista leireistä ja näkemyksistä sukupuolien rooleista koulutuksessa. Sen mukaan poikia suositaan ja tyttöjä pitää tukea opinnoissaan. Maailmanlaajuisesti näin on edelleen, mutta meillä tytöt ja naiset ovat jo aikoja sitten valloittaneet koulutuksen parhaat paikat. Tulee nähdä tämä meidän omana ongelmana, varsinkin kun naapurissa Virossa, joka on nykyinen Pisa-tähti, ei eroja sukupuolten välillä juurikaan ole. Tuntuu vieläkin, että poikien huonoa koulumemestystä on kovin vaikea käsitella sellaisena kuin se on: tasa-arvokysymyksenä.

On ollut melkoisen suututtavaa seurata omalla opettajan uralla tätä pitkään jatkunutta kehitystä. Kyseessä ei voi olla vain Suomessa vallitseva luonnonlaki, jonka mukaan pojat ovat poikia siten, että menestyvät koulussa ja elämässä huonommin.

Voitaisiin aloittaa tieteellisesti. Kirjoittajat ehdottavat: "Koulutuspoliittisissa ratkaisuissa ja suunnittelussa olisi kuultava myös lasten psyykkisen ja fyysisen kehityksen asiantuntijoita, muun muassa lastenlääkäreitä."

Varsin kannatettavaa.  Yleensä olen optimisti, mutta tässä asiassa en usko nopeisiin parannuksiin. Käytännön toimista sopiminen on vaikeaa, ainakin valtakunnallisesti. Moni opettaja ja koulu toteuttaa onneksi jo nyt uuteen tasa-arvoisuuteen tähtäävää koulunpitoa.