Kenen syy?

Elämme jälleen jännittäviä aikoja. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että tontut ovat liikkeellä sankoin joukoin...

Kohta pari viikkoa on mediassa ihmetelty peruskoulun huonontuneita oppimistuloksia, joista edellinen päivityksenikin  kertoi. Nyt aivan kohta tulevat ne uudet Pisat, jossa me emme ole enää ykkösiä. Varmaan hyviä kuitenkin.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64088-suomen-koululaisten-osaaminen-romahti-palkittu-opettaja-tietaa-miksi  Tässä Kai-Ari Lundellin näkemys

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/koko-peruskoulu-huutaa-remonttia/1716802  Monenlaisia näkökulmia, mutta uudistusta halutaan. Millaista ei tule selväksi.

http://oppiminen.yle.fi/kasvatus-oppiminen/romahtaako-suomen-pisa-tulokset  Ja tässä ennakoidaan Pisaa

Yleistä on tämänkin aiheen tiimoille syntynyt  syntipukki-ilmiö. Jos tulokset huononevat, on se mieluiten  jonkin yksittäisen  asian tai ilmiön syy. Syyllisten etsiminen on aika emotionaalista hommaa, eikä anna useinkaan parasta ratkaisua. Peruskoulu, kuten muukin koulutus, on suuntautunut meillä aika paljon opiskelijoiden tulosten parantamiseen, ei niinkään opetuksen parantamiseen ja opettajien koulutukseen. Opetuksesta ollaan päinvastoin helposti säästämässä.

Tässäkin keskustelussa on voimakkaasti kaksi (syyllisyys)elementtiä, jotka mielestäni johtavat harhaan. Nimittäin vääränlaiset oppilaat ja (joutava) tietotekniikka.

Vääränlaiset oppilaat
Monissa kirjoituksissa on viitattu esimerkiksi, että oppilaat eivät jaksa paneutua, ahkeroida kuten ennen ja että he eivät kunnioita opettajia.  Minusta aika kehno lähtökohta. Mehän emme voi vaihtaa oppilaita kouluihin vaikkapa Kiinasta. Oppilaat ovat meidän aikuisten kasvattamia ja luomamme yhteiskunnan heijastajia. Epäilen myös vahvasti, että opetus ei ole muuttunut riittävän nopeasti vastaamaan muuttuneita osaamisen tarpeita tai niin, että hyödynnettäisiin koululaistemme uusia vahvuuksia. Koulun opetusta ohjaa usein vanha ja aikansa elänyt myytti opettamisesta ja oppimisesta. Oikeaan elämysmaailmaan se ei välttämättä tukeudu. Paljon hyviä muutossignaalejakin on jo ilmassa. Ovet auki ja elämä sisään kouluihin!

Tietokoneet, nuo opimisen esteet
Aivan ihmeen paljon ihan fiksutkin ihmiset ovat syyllistäneet tietotekniikkaa huonontuneen oppimisen syyksi. Netti ja tietokoneet tekevät koululaisistamme lyhytjänniteisiä ja pinnallisia oppijoita, kuulemma. Väärin päätelty.  On taasen muistutettava, että ainakaan toistaiseksi tietokoneet eivät tee mitään itse. Ne eivät tee ketään tyhmäksi tai viisaaksi, kaikki riippuu käyttäjästä. Tietotekniikka antaa paljon mahdollisuuksia oppia aktiivisesti, yhteistyössä, mielenkiintoisesti ja kaikkialla, kaikkien kanssa. Jos emme ole oppineet vielä hyödyntämään tietotekniikkaan opetukseen lisäarvoa tuovana tekijänä, niin se ei ole tieteotekniikan tai koululaisten vika. Tietotekniikka ei ainakaan korreloi Pisatuloksiin negatiivisesti. Kärjessä lienee nyt Etelä-Korea, jossa todella laitetaan tekniikkaa mukaan opetukseen. On ihan väärä johtopäätös, että tietotekniikka on aiheuttanut huonompia tuloksia, tietotekniikan käytön heikko pedagoginen kehittäminen varmaan sen sijaan on.

On selvää siltikin että informaatioteknologia on jo aiheuttanut kumouksen oppimiseen ja tietämiseen. Kun valitetaan, että nuoret eivät lue kirjoja, niin helposti unohtuu, että lukeminen on siirtynyt paljon muuallekin kuin kirjan kansien väliin. Sitä ilmiötä ei varmaan vielä tunneta tarpeeksi. Nyt jokainen voi kotona googlata asian joka askarruttaa, sen sijaan että kysyy sitten koulussa opettajalta. On hyvin vähän tai yhä vähemmän työpaikkoja jossa ansioksi luetaan se, että jaksaa toistaa samoja asioita tai tehdä puuduttavaa työtä.

Koulu ei kiinnosta, jos se pitää tiedon jakajan roolista kiinni. Oppiminen  on emotionaalinen tapahtuma, jota ohjaa kaksi motivaatiolähdettä: uteliaisuus ja turvallisuus. Opettajan täytyy varmaan yhä enemmän olla ryhmässään oppimistilanteen ohjaaja ja yksittäisten oppijoiden valmentaja. Millainen toimintakulttuuri sitten tuottaa koulusta oppivan yhteisön? Se on yhteisen kehittämisen paikka.