Saimme Timo Jantusen kanssa valmiiksi kirjamme Iloa kouluun. Lähdimme siitä että ilo kuuluu kouluun, sekä oppilaille että opettajille, ja ehkä varsinkin opettajille. Opettajien on vaikea kehittää osaamistaan ja omaa kouluyhteisöään ilman iloa ja sen kantamaa innostusta. Opettaja on vastuussa ilon tuomisesta opetukseensa ja siihen ryhmään, jota opettaa.
Julkaisuseminaarissa Timo puhui siitä, miten jo Topelius käsitti, että oppimisen korkein muoto on harrastuneisuus, nyt kai sanomme että koulutuksen päämäärä on elinikäinen oppiminen. Oppimisen ilo tukee tätä harrastusta ja sen syntyä. Kotona pohdimme vielä Liisan kanssa asiaa eteenpäin. Ajatusketjumme menee suunnilleen näin:
Hyvän oppimisen edellytyksenä on ensin uteliaisuus, josta syntyy kiinnostus. Tästä lähtee oppimisen mahdollisuus, jota opettaja hyödyntää. Järjestetään toimintaa, jossa onnistutaan ja innostutaan. Seurauksena on oppimista, joka ei pysähdy.
Ympyrä menisi siis näin: Uteliaisuus, kiinnostus, toiminta jossa onnistutaan ja innostutaan, oppiminen harrastuksena. Iloa kouluun.
Kuitenkin näyttää siltä että koululaisten kiinnostus vaikkapa matematiikkaan laskee kuin lehmänhäntä ensimmäisen luokan jälkeen.
Olen lukenut innostuneena :) Petri Pajun kirjaa Koulua on käytävä. Vietettyään yhdeksäsluokkalaisten kanssa pulpetissa istuen lukuvuoden tutkija näkee koulun paikkana, jonne oppilaat tulevat suorittamaan koulua, ílman tarvetta oppia. Itseasiassa leimaantuminen hikariksi esti monia luokan oppilaita ottamasta vastuuta opiskelusta. Saati että innostuksen ilmaiseminen olisi ollut suotavaa. Tutkija summaa: "Valtaosa ymmärsi varsin hyvin peruskoulun päivähoitoluonteen, se oli ollut paikka, jossa voi keskittyä pitämään hauskaa ottamatta liikaa vastuuta." Hauskan pitäminen liittyi aivan muuhun kuin oppituntien sisältöön tai oppimiseen koulussa.
Kirjassa kuvataan tarkasti, miten virallisen koulun piiri ja luokan nuorten sosiaaliset piirit koskettavat vain vähän toisiaan. Ja miten oppilaat vahtivat tarkasti omaa piiriään, haluamattakaan päästää koulua häiritsemään omaa sosiaalista piiriään.
Tätä ilmiötä voisi kuvata kirjan verran ainakin, kuten Petri Paju ansiokkaasti tekee. Suosittelen kirjaa kaikille kasvattajille, kuten rinnakkaista Apina pulpetissa kirjaakin. Mietin lähinnä mistä tässä on kyse? Onhan selvää että itsenäistyvä nuori haastaa aikuisten arvot ja instituutiot. Jos oppilaalla ei yhdeksännen luokan lopussakaan ole oikein käsitystä siitä, että koulu on häntä varten, on jossain kuitenkin mätää. Paju viittaa kirjassaan usein koulun tila- ja aikarakenteisiin. Ne muistuttavat teollisuuden toimintaa. Lisäisin vielä tähän sen, että meillä aikuisilla on usein käsitys siitä että vakava tekeminen on arvostetumpaa kuin hauska tekeminen. Onhan vaikkapa sirkustaide saanut pitkään olla opperaa vähempiarvoista. Opettajillakin voi olla käsitys, että vakavasti otettava työnteko on, no, vakavaa.
Oppilaslähtöisyys
Tällä kaikella tulen siihen että lasten ja nuorten maailmassa uteliaisuus, leikkimällä tutkiminen on oppimisen harrastuneisuuden luontainen muoto. Jos koulussa oppimiselle puetaan pääsääntöisesti vakava ja hiljainen asu, ei se oikein jaksa kiinnostaa oppilaita. Ilo on usein yhteistä liikettä ja ääntä. Niiden elementtien pitäisi kohdata hyvä oppimistilanne koulussa, entistä enemmän. Muuten luokasta kuuluu: evvk!
1 kommentti:
Olen täysin samaa mieltä näiden ajatustesi kanssa.
Jonkinlaisena uhkakuvana tunnutaan näkevän se, että asiat viihteellistetään työntekoon oppimisen kustannuksella. Olisi kuitenkin tärkeää osoittaa oppilaille, että hankalankin tilanteen yli jaksaa, kun perusvire on positiivinen. Siis positiivisuus ensin, sen avulla sinnikkyys. Ei toisinpäin: ensin vakavaa, tylsää ja ankeaa, ja joka luonteensa tai sparraavan tukensa avulla tästä selviää, on sitten kenties oikeutettu johonkin hieman hauskempaankin joskus.
Maailma on myös muuttunut. Jos aiemmin yksilö pystyikin vakuuttumaan ponnistelun hyödyllisyydestä mm. tulevan työpaikan näyttäytyessä taattuna, ei tätä näkymää enää ole. Tulevaisuuden taitona näyttää pikemmin olevan luovuus, verkostoituminen ja omien vahvuuksien löytäminen. Näitä ihmiset kehittävät vapaa-ajallaan koulun yhä syöttäessä ajatusta tietojen mekaanisesta oppimisesta, yksin. Mutta kun se aika entinen tuskin koskaan enää palaa! :)
Lähetä kommentti