Yhteisöllisyyden ja oppimisen kannalta joukkueurheilu voi antaa koulutukselle paljon -toisinaan ei. Urheilussa kuten yhteisöllisessä toiminnassa muutenkin on myös huonoa yhteisöllisyyttä. Se on urheilussa esimerkiksi sitä, että tulokset ovat tärkeämpiä kuin yhteisön jäsenten hyvinvointi. Siihen liittyy useinkin pelolla valmentaminen.
Suomen lätkäjoukkue oli Joukkue isolla jiillä, ainakin pelissä. Näinpä Erkka Westerlundin ruutuvihosta otetun kuvan (jonka autenttisuudesta en tiedä), jossa on hänen Dalai Lamalta omaksuttuja suuntaviivoja valmennukseen (kouluissa sanotaan nyt couchaamiseen).
- Kunnoita itseäsi
- Kunnioita muita
- Ota vastuu kaikista teoistasi
- Kun huomaat tehneesi virheen, ota heti askel taaksepäin ja korjaa se
Tässähän on jo aika kattava lista yhteisötaidoista! Mikäli yhteisön jäsenet omaksuvat tämmöisen arvomaailman, menee jo hyvin.
Sitten on se luottamus, joka leimaa Erkan nykyistä valmennusfilosofiaa. Iltasanomien urheilutoimituksen päällikkö Vesa Rantanen kirjoitti minusta todella hienon analyysin luottamuksen merkityksestä joukkue- ja miksei yksilöurheiluunkin. Hänestä esimerkiksi syy siihen että Teemu pelasi nyt kisoissa kauden parasta peliään oli se, että valmentaja antoi rutkasti luottamusta ja vastuuta. Sitä ei ollut enää annettu kotiseurassa Anaheimissa.
Aika hyvä toimintalinja kasvatuksessakin. Ainakin olen itse pitkällä opettajan urallani havainnut, että luottamuksen ja vastuun antaminen nostaa oppilaiden motivaatiota ja parantaa tuloksia. Oppiminen on emotionaalinen ilmiö. Jos opettaja viestii, että ei usko luokan tai oppilaan suoriutuvan hyvin tehtävistään, seuraa itseään toteuttava prosessi. Luottamuksen epääminen aiheuttaa epävarmuutta, joka syö turvallisuuden tunteen. Turvallisuus on taasen oppimisen perusedellytys. Nykyaikainen opettaja on oppilaidensa/luokkansa/ryhmänsä valmentaja. Erkan opeilla saattaisi pärjätä koulussakin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti