No nyt tuli kiinnostava aihe sarjaamme mediahuomion saavuttavia kouluaiheita lukuvuoden käynnistyessä!
Muun muassa omien mobiililaitteiden koulussa käytön kestoaiheen lisäksi on keskiöön päässyt myös oikeasti kiinnostava aihe: Millaista pedagogiaa Suomen kouluissa harjoitetaan ja millaista pitäisi harjoittaa? Näen, että aihe liittyy uuden oppimisen käsitteeseen.
Lainaan taas yksipuolisesti linkkejä Hesarista. Amerikkalainen opettaja Tim Walker sai paljon palstatilaa vertaillessaan suomalaista ja amerikkalaista koulukulttuuria. Kiireettömyys miellytti, mutta sosiaalisiin taitoihin ei tunnu olevan sittenkään aikaa. Tulkintani on, että aikaa voisi olla jos asia koettaisiin tärkeäksi. Ehkä osaamistakin puuttuu? Sosiaalisuus ilmenee lisäksi toisin Suomessa kuin Yhdysvalloissa.
Mutta kyllähän täällä on asenteita, että hyvä koululainen huolehtii vain omista asioistaan. Tässä vaikka Hesan nuorten äänen toimituksen melko laajan kyselyn tuloksia. Oppilaiden ääni on lahjomaton ja antaa melko surkean kuvan yhteisöllisyyteen kasvamisesta peruskoulussa.
Siten oli vastaava juttu opettaja Maarit Korhosesta, joka haluaa ajatella koulua toisin. Useinkin hyödyllistä kaikissa suurissa ja perinteisissä organisaatioissa. Jatkuvuuden kulttuuri on toisinaan kehityksen esteenä, vaikka sillä on puolensakin. Maarit mm. uudisti luokkaansa fyysisesti tila- ja kalustejärjestelyin, jolloin vuorovaikutteiset opetusjärjestelyt luontuvat paremmin. Näin olen tehnyt itsekin. Varsin kiinnostavaa oli juttuun liittyvä turhan tiedon käsite. Maarit halusi heittää turhan tiedon opettamisen/oppimisen sikseen ja vaati opetussuunnitelman siivousta. Ymmärsin, että tilalle Maarit halusi kehittää oppilaiden uteliaisuuteen vetoavaa sisältöä oppimiseen. No kyllähän sitä uudessa opsissa onkin hiukan siivottu, siltä näyttää. Aivan hauska oli asiaan liittyvä Turhan tiedon testi, josta itsekin sain kiitettävän, kuten varmaan opettajat yleensä. Turhaa tietoa ei oikeastaan voi määritellä, koska ei voi tietää mikä tieto on turhaa. Opettajana kannatan laajan yleissivistyksen antavaa perusopetusta. Mutta, sitten on kyllä vakavasti pohdittava: Mitä pitää oppia? sekä Miten pitää oppia? Mitä on yleissivistys nyt? Onko se nykyään jotain muuta kuin monien pienien asioiden muistamista? (ja oliko se edes joskus sitä, vaikka koulussa saattoi niin tuntua)
Edelliset kysymykset liittyvät juuri uuden oppimisen kehittämiseen. Opettajien tulisi esittää nämä kysymykset itselleen ja työyhteisössään jatkuvalla innolla. On varmasti niin, että moni asia joka ennen kuului yleissivistykseen, ei enää ole kovin hyödyllistä tietoa. Toisaalta on myös paljon asioita jotka on edelleen hyvä tietää. Tärkein havainto voisi olla, että informaatioyhteiskunnassa lähes kaikki tieto on kaikilla taskussa, ellei päässä. Tästä seuraa, että tiedon löytäminen ja arviointi ovat nyt keskeisiä taitoja, ei sen muistaminen. Kansainvälisissä vertailuissa on vakavasti näyttänyt, että tähän opetuksen sisällön ja menetelmien uudistamiseen emme ole päässeet riittävän vauhdikkaasti. Koulu ei enää kiinnosta koululaisiamme kuten ennen. Pisa-testeistä asia näkyy suuressa kuvassa.
Ja olimmehan mekin mukana. Uusi kirjamme Rakenna oppiva ryhmä sai sattuvan huomion Hesarissa sekä netti- että paperiversiossa. Kivaa oli, että artikkelit kuvasivat hyvin kirjan sisältöä.
Kiintoisaa olisi tietää, miten tämä artikkelisarja on lähtenyt käyntiin? Hienoa on että ykköslehtemme haluaa ja osaa osallistua koulun uudistumista tavoittelevaan keskusteluun. Ja kivaa on, että opettajat ovat keskiössä. Meidän työstä syntyy se ajanmukainen koulu, jossa moni asia tulee olemaan toisin ja aika moni perinne saa arvoistansa jatkoa, toivon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti