Tylsää vai kivaa koulussa?

Laura Tuohilammen blogissa käytiin äskettäin keskustelua oppimisen mielekkyyden tärkeydestä. Siinä keskustelussa hauska ja kiva ovat helposti negatiivisia. Miksi ihmeessä?

Voiko ja saako työssä olla hauskaa ja kivaa? Onko koulu vakavasti otettava (oikea koulu) vain kun siellä ollaan totisia ja puurretaan ankarasti tylsiä tehtäviä? Jouduin itsekin aikoinaan vastailemaan vanhemmille kysymyksiin siitä, että miksi ekalla luokallani "vain" leikitään kun kyseessä oli yhteistoiminnallisen pedagogian juurruttaminen ryhmään. No, aika pian kodeissa huomattiin että motivaatio säilyi, ihan kuusi vuotta.. ja toivottavasti siitä eteenpäin. (kirja Karttakepin kuolema) Päästiin yhteisen tavoitteen äärelle.

Hesarissa oli juttu työssä tylsistymisestä. Tutkija Harri Paananen oli havainnut että työssä tylsistyminen vaivaa usein suomalaisia, ilman että sitä edes huomataan. Työssään leipääntyneet
" voivat huonosti ja sinnittelevät alimotivoituneina".

Ajattelin kouluja, opettajia ja oppilaita. Kyllä koulustakin löytyy tylsistyneitä. Juuri viime viikolla oli oikein mukava keskustelutuokio erään aineenopettajan kanssa tvt-koulutuksessa. Hän totesi että aikoo nyt kyllä poistua mukavuusalueeltaan ja ottaa paremmin tvt haltuun omassa opetuksessaan. Yhdessä todettiin että uutta hakemalla työ säilyy kiinnostavana. Kyllä, juuri niin se on! Uudistumattomuus ja uteliaisuuden katoaminen saattavat kertoa opettajan  tylsistymisestä tai väsymyksestä. Tai ehkä molemmista. Olen juuri tvt:n kohdalla toistuvasti ihmetellyt että opettajissa on heitä, jotka eivät päivitä osaamistaan tai kehitä työtapojaan.  Seurauksena voi olla oppilaiden protesti tai motivoimattomuus. Opettajan esimerkki on keskeinen. Tylsistynyt ope levittää samaa oppimistilaa ryhmäänsä. Onneksi  meillä on paljon innostuneita, suorastaan intomielisiä opettajiakin paljon. He ovat yleensä oppilaiden mielestä kivoja opettajia, vai mitä?

Toinen aiheeseen liittyvä virike oli HS: uutispäällikö Jussi Pullisen kolumni Työskentele kuin teini, niin menestyt. Kirjoitus oli riemastuttavan ravisteleva. Virikkeenä oli amerikkalaisen professorin Stephen Haagin artikkeli Wired-lehdessä. Haagin  mukaan tämän hetken ja tulevaisuuden menestyjät varsinkin eivät ole sitkeitä yhden asian puurtajia. Kun yliopistoissa ja useilla työpaikoilla vallitsee vielä riskin tai ennakoimattomuuden välttämisen vaatimus, niin tämän hetken luovat nuoret toimivat aivan eri tavoin. Kannattaa aloittaa monta projektia vaikka yhtä aikaa, kokeilla ja jakaa. Jos projekti ei onnistu, niin se saattoi olla kiinnostava jollekin muulle. Työkalut eivät enää maksa ja tekniikka on mahdollistanut yhteistyön kaikkien kanssa. Hullut ideat ja epäonnistumiset tapahtuvat siellä missä syntyy myös uutta. Se mikä ennen oli lyhytjänteistä sähläystä on nyt maineikasta startup-toimintaa. Miten voisimme opettaa riskinottoa ja luovaa huolettomuutta koulussa?

Kyllä meidän opettajienkin (varsinkin) pitää olla muutoksissa mukana. Mutta hei, sehän voikin antaa intoa työhön!