lauantai 29. elokuuta 2015

Opettajan työ satiirin kohteena, ja miten siinä kävi

Aivan todella jännää!

Joku, ilmeisesti opettaja, perusti blogin joka aiheutti paljastavan hämmingin: Open päiväkirja  (linkki)
Siinä nimetön opettaja manailee suunnittelupäiviä, koulun kehittämisen, oppilaat, vanhemmat ja yleensä melkein kaiken työhönsä liittyvän voimasanojen höystäminä sinne missä pippuri kasvaa.

Kommentteja oli kahdenlaisia. Niitä jotka olivat sitä mieltä että ihanaa, viimeinkin joku uskaltaa sanoa niinkuin asiat ovat ja sitten niitä jotka arvelivat kirjoittajan olevan ihan väärällä alalla.
Oli kolmaskin ryhmä, johon ehkä kuuluin. Arveltiin, että oltiin satiirin keinoin liikkeellä, mutta ei oltu varmoja miten se osuu...

Eikä sitä tosiaan voi somessa tietää. Tämä tulkintojen jyrkkä kahtiajako oli kiinnostavaa ja kertoo jotain opettamisesta ja opettajien joskus jännitteisestä suhtautumisesta omaan ammattiinsa ja sen kunnioittamiseen. Itseäni on aina häirinnyt sellainen huumori, jonka varjolla voi kieltäytyä oppimasta uutta. Myös oman työn väheksyminen huumorin varjolla muuttuu usein itseään toteuttavaksi. Suhtauminen oman ammattitaidon kehittämiseen, uuden oppimiseen on jostain syystä usein "vitsikästä". Varsinkin käsitteet ops ja veso ovat usein ammattikunnassamme väheksyvien vitsien kohteena. Oikeastaan kamalaa.

Jos ei väännetä vitsiä, niin sitten päivitellään, että työ on kauhean raskasta, eikä  mitään ylimääräistö jaksa/ehdi tehdä (vaikka se kuuluisikin työtehtäviin). Opettajan työn kamaluus on välittynyt tässä valittajien kuorosta yleiseenkin mielipiteeseen. Olen ollut useammankin kerran säälittelyn kohteena, kun uusien ihmisten parissa olen ilmoittanut olevani opettaja: "Voi, eikö se ole nykyään kauhean raskasta". Olen sitten yrittänyt selittää että pidän työstäni ja se on hieno ammatti. Seurauksena olen saanut säälisekaisia epäileviä katseita. Tässä kohdin katselen myös ammattijärjestöni suuntaan... Neuvotteluvalttina voi olla kauhean raskas työ, mutta ylentävämpää voisi olla tärkeä ja osaamista vaativa ammatti, kiitos.

Ja kuten kouluttajavaimoni usein toteaa; ammattikunnan edustajat alkavat muistuttaa asiakkaitaan. Melkein huvittavaa on katsoa yhteisten veso-päivien touhua. Opettajat tulevat myöhässä, juttelevat keskenään, istuvat takana ja odottavat ruokailua. Onko tuttua? Ihan niin oppilaatkin tekevät tunneilla, ellei heitä saada innostumaan.

Kiitos Laura Tuohilampi, Hän täräytti blogissaan ulos sen, mitä varsinkin tuota blogia ylistävistä (anonyymeistä) kommenteista pitää sanoa : Kuka on kurjuuden kuningas

Ja kas, mitä siitä seurasi? Open päiväkirjan blogisti tuli kaapista: Vituiks meni- kirjoituksellaan. Siinä hän ilmoitti lukeneensa ilmeisesti Lauran blogin ja pahoitteli että satiiri meni överiksi. Blogistin virhe ehkä olikin, että hän ei vastannut ylistäviin kommentteihin. No, osa 160 tuhannesta lukijasta oli varmaan pahoillaan, että kyseessä olikin vitsi ja stereotypioiden karnevalisointi. Mutta ne ovat myös tosia...Somessa ei voi hallita tulkintoja, sen tässä taas voi oppia.

Mutta mitä halusinkaan sanoa: Opettajakaan ei ole ihan täydellinen ja voi oppia uutta. Opettaminen on maailman hienointa työtä josta saa ja pitää nauttia, niin että oppilaatkin sen näkevät. Opettajan täytyy olla kiinnostunut oppimaan uutta ja muuttamaan työtapojaan, koska maailma todellakin muuttuu. Ja kyllähän musta huumori kantaa monen vaikean asian yli, varsinkin jos sitä ei ota tosissaan.

Lisäys 30.8.
Jään miettimään, että miten nopeasti se pöly laskeutuu. Open päiväkirjalla oli kahdessa viikossa 160 tuhatta kävijää, siis aivan todella paljon. Nyt, kun kortit on laitettu pöytään, näyttää että kommentointi esim facebookissa on niukkaa, eikä tämäkään kirjoitus nouse kovin luetuksi... Mistähän se johtuu? Olivatko lukijat vain oppilaita?

3 kommenttia:

Open Päiväkirja kirjoitti...

Hei.

Olen kyseisen blogin kirjoittaja ja mielestäni tämä oli hyvä teksti. Olisin halunnut kirjoittaa vielä monta päivitystä, mutta jotenkin tuntui pahalta, että vitsi ei ollutkaan hauska vaan liian totista.

Päivittäiset hitit ovat todellakin laskeneet Nyt puhutaan muutamasta sadasta sivukäynnistä päivässä ja koko ajan hitaammaksi käy.

Välillä tekisi mieli vielä pari postausta tehdä, mutta tuskinpa teksteillä olisi juurikaan tehoa "paljastuksen jälkeen".

Kiittäen: Open Päiväkirjan vaatimaton kirjuri

Rauno kirjoitti...

Kiitos kommentista, vaatimaton kirjuri. Varmaankin blogiepisodi oli elämässäsi kiinnostava kokemus. Voihan olla että blogi palvelisi nyt sitten erilailla; stereotypioita horjuttamalla, ei niinkään vahvistamalla. Mutta kiitos panoksestasi, joka saattoi olla hyvinkin merkittävä. Kun pöly laskeutuu, niin jotain uutta voi syntyä.

Laura Tuohilampi kirjoitti...

Vaatimaton kirjuri, ottaisitko yhteyttä? Olisin kiinnostunut miettimään, mitä voisi tehdä seuraavaksi. laura.tuohilampi'at'helsinki.fi