lauantai 9. joulukuuta 2017

Osallisuus, yhteisöllisyyden perustaa

Kun blogini nimenä on yhteisöllinen pedagogia, niin aika-ajoin on tarpeen kirjoittaa ihan aiheesta.

Jouduin taas parinkin keskustelun yhteydessä miettimään, miksi osallisuus tai vaikuttaminen on lähes aina kannatettavaa puheissa, mutta ei välttämättä teoissa.

Kun Liisan kanssa kirjoitimme kirjan Yhteisöllinen pedagogia, niin määrittelimme yhteisöllisyyden kolmella ulottuvuudella:
-Yhteisön kaikki jäsenet tietävät miksi yhdessä toimitaan (tuntevat tavoitteet)
- Heillä on tunne siitä, että he voivat vaikuttaa sekä tavoitteisiin että toimiin tavoitteisiin pääsemiseksi. 
- Vuorovaikutumahdollisuuksia on riittävästi.

Uusi opetussuunitelma korostaa oppilaan aktiivista roolia. Hän omistaa oppimisensa, on osallinen oppimistapahtumissa.

Vaikutusmahdollisuudet ovat selvästi osallisuutta. Aika pitkälti voidaan varmaan nähdä osallisuuden ja yhteisöllisyyden hakevan samaa ihannetilaa. Yhteisö voi olla olemassa ilman osallisuutta, mutta silloin se ei ole terve. Epätervettä yhteisöllisyyttä ilman yksilön vaikutusmahdollisuuksia ilmenee autoritaarisissä yhteisöissä, vaikkapa Pohjois-Korea tulee mieleen.

Mutta palataan osallisuuteen. Se on käsite, joka tulee vastaan kaikenlaisissa selvityksissä ja hankkeissa. Vaikkapa kaavoituksessa vaaditaan nykyään osallisuushankkeita. Kouluissakin on jo pitkään ollut pakollisena oppilaiden osallistaminen, joka yleensä hoituu ns. oppilaskuntatoimintana. Vanhemmat osallistetaan vanhempainyhdistysten avulla.  Molemmissa osallisuushankkeissa on paljon käytännön ongelmia, suurin se, että ei ole oikeastaan mitään päätettävää eli asioita joissa voisi oikeasti vaikuttaa, olla osallinen. Tosin osallisuutta ohjataan eri kouluissa hyvinkin eri tavoin. Harmi, sillä hyvät käytännöt saisivat olla kaikkialla käytössä.

Oppilaskuntatoiminta jää usein liian harvojen osallisuudeksi. Paras käytännön opas on minusta edelleen Osallistuva oppilas- yhteisöllinen koulu (2007).  Jaa että miksi? Oppaan ehdoton ansio on, että siinä annetaan toimiva rakenne kaikkien koulun oppilaiden osallistamiselle. Voi hyvinkin olla, että osallisuus toteutuu toisinaan heikosti siksi, että ei olla keksitty sitä toimivaa rakennetta. Kaikkien ei tarvitse keksiä sitä itse. Tuossa oppaassa on toimiva ja testattu rakenne. Soisin se olevan käytössä joka paikassa. Arvoon pitää ensin sitoutua ja sitten sitä käytännössä toteutetaan. Tähän arvon jalkautukseen kouluissa, kuten kai nykyisin sanotaan, tarvitaan yleensä opettajien koulutusta, tietoa ja käytännön osaamista.

Olen varma ihan kokemuksestakin siitä, että aito osallisuuden mahdollisuus parantaa koulussa ilmapiiria, kohottaa motivaatiota ja luo tervettä yhteisöllisyyttä. Valtaa ei ole helppo jakaa. Mutta kun sitä jakaa, niin melkein aina syntyy positiivista lisäarvoa.  Ja onhan meillä Suomessa hieno luottamukseen perustuva kulttuuri. Sen varaan voidaan osallisuuden rakenteita luoda ihan luottavaisin mielin, vaikka kyllähän siinä rohkeuttakin toisinaan vaaditaan.

Ei kommentteja: