Lapsi ei ole oppiva kone

Vuoden alussa ei heti löytynytkään aihetta mielipiteeseen (laiskuutta varmaan) , kunnes...
Kokenut koulututkija Sirkku Kupiainen täräytti Hesarissa 13.1. ehdotuksen jolla peruskoulu korjataan. (Vaikka eihän se ole rikki) Otsikko pitkään haastatteluun oli:  Nykykoulu on liian helppo (tilaajille)



Kupiainen ehdottaa, että peruskoulussa siirrytään (takaisin 70-80 -luvuille) tasoryhmiin oppiainekohtaisesti jo ensi luokalta lähtien. Ryhmät eivät olisi pysyviä vaan opettaja siirtää lukuvuoden aikana oppilaita tarpeen mukaan ryhmästä toiseen. Ymmärrän ajatuksen. Olisi tietenkin hyvä jos jokainen saisi itselleen sopivia haasteita, jolloin on mahdollista onnistua ja innostua. Mutta, mutta... Ehdotus on ehkä aikuisten näkökulmasta  hyvä mutta pitää väistämättä, vaikka ei varmaan tahallisesti sisällään ajatuksen, että koulussa yksilöt oppivat irrallaan sosiaalisesta kontekstista tai kunkin sosiaalisesta pääomasta. Näin ei ole.

Lapsi tulee kouluun tapaamaan kavereitaan, koulu on paikka jossa ovat muutkin. Koulu on opettajien ja muiden aikuisten työpaikka, mutta lapsille tärkeä kasvuympristö. On aina kysyttävä millainen kasvuympäristö on lapselle paras? 

Etenkin nyt kun perheet ovat pieniä ja kimppaleikit ovat miltein loppuneet, on koulun sosiaalinen merkitys vain kasvanut. Samaan aikaan me aikuiset olemme vaikeuttaneet kouluun kiinnittymistä rakentamalla yhä suurempia kouluja, jotka eivät helposti tunnu lapsista "omilta". Ja, taas on muistutettava että koulun tehtävä ei ole vain ainekohtaisetn tietojen ja taitojen siirtäminen oppilaisiin, koulun tehtävä on tätä suurempi ja vaikeampi: Sosiaalisen pääoman kartuttaminen (tasaaminen). Sehän lopulta on ratkaisevaa hyvän elämän ja kansalaisuuteen kasvun kannalta. On kovin hankalaa mikäli koulun  nähdään vain kansantaloutta kasvattavana yksittäisten osaajien tuottolaitoksena.

Koululle on määrätty laaja kasvatustehtävä, jonka tavoitteena on tuottaa hyviä kansalaisia. Siihen päästään kun annetaan oppilaille hyvät yhteistyötaidot ja riittävä sosiaalinen pääoma. Tähän tarvitaan pysyvyyttä, turvaa. On harmi että opettajilla on usein liian vähäiset tiedot ryhmädynamiikasta vaikka opetus on ryhmämuotoista. Keskustelu karkaa helposti "minun mielestä" tai "ei minulla koulussa ollut" teemoihin. Aloitin fb ryhmässä keskustelun aiheesta (linkki) Oli paljon asiallisiakin kommentteja , kiitos niistä!

Mutta siis. Lapsi ei ole oppiva kone. Kun hän tulee kouluun (siihen suureen nykyään) on ensimmäinen tarve olla turvassa. Sitä voi tuoda kiinteä ja hyvä kaverisuhde ja tuttu, luotettava opettaja. Kumpaakaan ei voi olla kovin monta. On mahdotonta luoda ja ylläpitää luottamussuhdetta kymmeniin. Lisäksi, oppiakseen vuorovaikutusta kasvuympäristössään (sellainenhan koulu on) lapsi tarvitsee mahdollisuuden harjoitella ja saada ohjausta. Tämä merkitsee pysyvyyttä, joka on vuorovaikutuksen perusta. Suuri, järjestäytymätön ryhmä on negatiivinen luonnostaan, siksi se pitää rakenteistaa pienempiin vakiintuneisiin ryhmiin, joissa opitaan yhteistoimintaa ja luottamusta. Jos suurryhmiä on koko ajan monta ja niiden koostumus vaihtelee, käyvät nämä yhteistoiminnan ja sosiaalisen pääoman tavoitteet kovin vaikeiksi saavuttaa- ainakin heille joilla on haasteita. Tämä on ihan yksinkertainen tosiasia. 

Ihmettelen usein miten kasvatus- ja koulukeskustelussa voivat asiantuntijatkin jatkuvasti esittää hyvin erilaisia ratkaisuja? Ihmisen kasvun perustarpeet ovat hyvin tiedossa, ei koulussa niitä voida ohittaa. Ehkä on niin, että ihmisen kasvu on senverran monitasoinen asia, että sitä voi tarkastella monelta eri kannalta. Silloin kokonaisuus, ihmisen hyvinvointi, jää hämäräksi.