sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Koulutus palvelee tulevaisuutta- mutta millaista?



Uutisia Yleltä:

Oxfordin yliopiston raportin mukaan lähes puolet työpaikoista voidaan Yhdysvalloissa korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden aikana. Sama kehitys on nähtävissä Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa. Digitaalisen vallankumouksen vaikutuksia yhteiskuntiin verrataan höyryn ja sähkön mukanaan tuomiin muutoksiin.

Lue koko juttu

Tämä on suurin muutos työelämässä sitten teollisen vallankumouksen, eli kun siirryttiin maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Seuraavan 20 vuoden aikana tapahtuu jotain samanlaista. Se on isompi muutos kuin mitä me muuten elinaikanamme näemme, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Petri Rouvinen.

Etlan raportti Tässä vielä samaa asiaa suomalaisesta näkökulmasta.

Minusta aika pysähdyttävää luettavaa.

Tämä ilmiö on vähän kuin ilmastonmuutos. Vaikka se tapahtuu ja näkyy ympärillämme, voi sen myös halutessaan kieltää. Viittaan muutosvastarintaan ihmisen luontaisena reaktiona.

Jos ajattelen vaikka omia muistikuviani tuolta 50-60-luvun taitteesta, niin todellakin työt ovat jo nyt muuttuneet paljon ja joka päivä syntyy ammatteja, joita ei ennen ollut. Koulukin on muuttunut, mutta minusta vähemmän.

Ainakin tähän asti on toiminut se logiikka, että jos kone voi korvata ihmisen, niin ihminen korvataan. Oikeastaan robotiikan muutokset ovat jo Suomessa. Meiltä on lähtenyt paljon tuotantoa muihin maihin.

Kouluissa pitää olla tähtäin tulevaisuudessa. Meidän tulisi antaa opiskelijoillemme eväät, joilla pärjää myöhemminkin, opinnoissa ja työelämässä. Eihän opetuksessa ole muuten mitään mieltä. Nyt vaan ei ehkä kukaan tiedä millaiseen työelämään valmennamme peruskoululaisia. Mutta- asiaa tulee ainakin yhteisesti pohtia.

Ammatilliselle koulutukselle tilanne on varmaan sekä kaoottinen että varmasti kiinnostava. Mutta ei perusopetuskaan voi jäädä siihen kuvitelmaan, että muutosta ei tule ja tehdään niinkuin ennenkin.

Jos, niinkuin näyttää, meillä on käynnistynyt ja vahvistuu, elinekeinoelämän rakennemuutos, niin kouluissa tulee reagoida. Pitäisi varmaan enemmän olla kontaktia työelämään ja tulevaisuuden visionääreihin, kun opetusta suunnitellaan. Uusin opetusssuunnitelma 2016 näyttää kyllä olevan tulevaisuuden asialla. Jotta opettajayhteisöt koulussa myös olisivat samalla asialla, täytyy varata aikaa yhteisille arvokeskusteluille- ja sitten sopia miten tulevaisuus otetaan ihan konkreettisesti huomioon meidän koulussa. Joka päivä. Sillä joka päivä se (tämä) tulevaisuus lähestyy tätä hetkeä ja todellisuutta.


Ei kommentteja: