Viime päivät ovat kuluneet kirjamme viimeistelyssä. Lisäksi olen poiminut opettajan työstä rusinoita pullasta talkootöissä, kun olen melonut ja retkeillyt jo monen luokan kanssa ja ensi viikolla vielä kolme päivää.
Mutta siis asiaan. Varmaan sopii jo julkaista hiukan varjeltu termimme pedagoginen viihtyminen, jota uudessa kirjassa lanseeraamme. Liisa ja minä saatoimme keksiä tuon termin, kun mietittiin noin vuosi sitten, että olisiko oppilaiden motivaatiokysymyksestä vielä kirjan aiheeksi meille.
Ja olihan siitä. Mainostan hiukan tässä syksyn uutuuttamme Rakenna oppiva ryhmä- pedagogisen viihtymisen käsikirja. Kirjan nimen alku on kustantajan ja loppu meidän keksintöä, siis yhteistyötä.
Tarkoitus oli keksiä sellainen termi, joka siirtää oppimisen mielekkyydestä huolehtimisen opettajan ammattiosaamisen vastuualueeksi. Se ei tarkoita, että opettaja on viihdyttäjä, vaan että hän luo oppimistilanteen, jossa parhaimmillaan oppilaat eivät millään malta lopettaa oppimista. Ehkä ei ihan joka tunti, mutta aika usein kumminkin. Lähestymme kiinnostavaa, merkityksellistä ja palkitsevaa oppimista emootioiden huomioimisen ja ryhmään rakennetun vuorovaikutuksen kautta. Pedagoginen viihtyminen rakentuu mallissamme kolmen peruskiven varaan. Niiden keskinäinen järjestys on myös merkityksellinen.
1. Turvallisuus. Kun oppiminen(kin) on emotionaalinen tapahtuma, on turvallisuuden tunne tärkeintä, jotta ihminen (varsinkin lapsi tai nuori) voi yleensä keskittyä oppimiseen.
2. Uteliaisuus. Kun oppiminen on usein pitkäjänteisyyttä vaativaa, pitää luontainen uteliaisuutemme motivaatiota yllä. Motivoituneena jaksaa. Koulussa tulee ruokkia luontaista uteliaiasuuttamme.
3. Hyvä vuorovaikutus. Ihminen oppii parhaiten vuorovaikutuksessa. Kaksi on viisampia kuin yksi. Yhdessä oppiminen vähentää virheiden pelkoa. Yhdessä toimimalla oppii myös tuntemaan oman vahvuutensa, luonnollisen ryhmäroolin, jossa on mukava toimia.
Juuri kun teimme viimeisiä korjauksia, löysin tänään vielä lähteeksi professori Lea Pulkkiselta maukkaan lausunnon koulun rakenteesta YLE uutisten arkistosta. Ajatukset liittyvät pedagogiseen viihtymiseen yleisesti. Jaan sen:
Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja vaan paremman opetussuunnitelman. Pulkkisen mukaan nykyisessä koulussa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään.
- Nykyinen kilpailu kaikenlaisista suorituksista johtaa siihen, että häviäminen kasautuu, kun keskitytään älyllisiin toimintoihin.
"Pitkäaikaisia oppilas-opettajasuhteita ei ole"
Pulkkinen haluaa kouluihin enemmän mielikuvitusta ja yhteisöllistä toimintaa, johon monipuolinen taideaineiden opetus antaisi mahdollisuuden. Kun valmistetaan näytelmä, lauletaan kuorossa ja tehdään isoja kuvataiteellisia projekteja, jokainen löytää kokonaisuudessa oman paikkansa.
- Tämän tapainen yhteisöllisyys on onnistuttu erittäin hyvin tuhoamaan kaikenlaisilla ratkaisuilla: suurilla yläasteilla, joissa lapset katoavat massaan, kurssimuotoisella opiskelulla ja opettajan työn pilkkomisella pelkästään oppitunneiksi. Kokonaisvastuut yhteisöstä, pitkäaikaiset opettaja-oppilassuhteet ovat mennyttä päivää, Pulkkinen huomauttaa.
Pulkkinen näkee suomalaisen koulun muuttuneen tuloskeskeiseksi ja materialistiseksi, koska sitä on kehitetty opettajien, ei oppilaiden näkökulmasta. Esimerkiksi sopii koulupäivän rakenne.
- Kenen näkökulmasta sitä on nykyiseen suuntaan viety? Mitä se olisi, jos lähdettäisiin oppilaiden hyvinvoinnista ja oppilaiden kehityksellisistä näkökohdista, Pulkkinen kysyy.
Havainto siitä, että opettajan työ pilkkoutuu oppitunteihin johtaa ajatukset siihen, että samalla varmaan oppilaiden päiväkin pilkkoutuu.Onko se tarpeen? Kun vuosikymmeniä syvällisesti lasten ja nuorten maailmaa tutkinut tutkija pudottelee tällaista, niin voiko sen vain ohittaa? Koulussahan pitää ymmärtää lasten ja nuorten tarpeita.
Kirjamme ei nyt ihan vain kerro tästä, mutta lainaus kuvaa tavoitettamme olla mukana lapsilähtöisen ja entistäkin paremman koulun ainesten kerääjinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti