keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Yhteisölisyyttä ilmassa ?

Opettaja-lehdessä numero 7 (  Opettaja n:ro 7 ) oli ainakin kaksi mielenkiintoista yhteisöllisyyteen liittyvää artikkelia. Olisikohan uudella puheenjohtaja Ollilla jotain tekemistä asian kanssa? Oletan että OAJ terästäytyy pedagogisen keskustelun ylläpitäjänä Olli Luukkaisen komennossa. Pitkään on kestänyt aika, jolloin kaikkeen pedagogiseen kehittämiseen sanottiin OAJ:ssa ei ja ei.
No, on ymmärrettävää että työstä pitää maksaa. On kumminkin kaksi eri asiaa miten suhtaudutaan kasvatustyön kehittämiseen ja miten sen toteuttamisen karvaamisesta sovitaan.

Ensimäinen artikkeli käsitteli tiimejä ja yhteisöllisyyttä. Kirjoitus sisälsi tutun oloista asiaa. Helena Rajakallio oli tullut pitkälti samoihin ajatuksiin yhteisöllisyyden rakentamisesta muun muassa organisoimalla laumat ryhmiin, kuten mekin kirjassamme Yhteisöllinen pedagogia. Hyvä niin.
Toinen artikkeli kuvaili Ritaharjun koulua Oulusta. (niinpä tietysti, kyllä pohjoisessa innovoidaan...) Kirjoituksessa kuvailtiin miten uuteen kouluun oli rakennettu pedagoginen ajatus alusta alkaen. Käytetään uutta tekniikkaa yhdessä oppimiseen ja yhteydenpitoon. Koulun tilat oli suunniteltu ilmeisesti alun alkaen läpinäkyvän toiminnan tukemiseksi.
Kiinnostavaa oli rehtorin toteamus, että kouluun ei ole valtavasti tunkua, ehkä siksi että koulussa olevan pedagoginen ajatus, johon tulisi sitoutua.

Kun jokin pedagoginen virtaus voimistuu kasvatusalalla, esitellään se usein uutuutena. Se on ehkä tarpeen jotta asialle saadaan huomiota ja kannatusta.
Toinen huomio on että kouluihin tulee rakentaa fyysisesti jokin pedagoginen arvomaailma eli antaa mahdollisuudet toteuttaa arvoja, jotka on valittu koulua suunniteltaessa.
Kolmas huomio on, että pysyviä muutoksia ei saada aikaa ellei aloiteta puhtaalta pöydältä ja sitouteta kaikkia. Näin varsinkin kasvatusyhteisöissä, väitän.

Ihan viime aikoin olen yhä enemmän miettinyt sitä että on määriteltävä uusi yhteisöllisyys, niin että sitä voidaan rakentaa. Vanhaa yhteisöllisyyttä ei juurikaan ole tai siitä ei ole hyötyä tässä ajassa.

Loppupäätelmä on taas tämä: Kasvatustyössä arvo ei voi jäädä olemaan ajatuksina. Siitä pitää johtaa tavoitteet ja päättää toimenpiteistä. Siten arvioidaan toimintaa.