Aivan todella jännää!
Joku, ilmeisesti opettaja, perusti blogin joka aiheutti paljastavan hämmingin: Open päiväkirja (linkki)
Siinä nimetön opettaja manailee suunnittelupäiviä, koulun kehittämisen, oppilaat, vanhemmat ja yleensä melkein kaiken työhönsä liittyvän voimasanojen höystäminä sinne missä pippuri kasvaa.
Kommentteja oli kahdenlaisia. Niitä jotka olivat sitä mieltä että ihanaa, viimeinkin joku uskaltaa sanoa niinkuin asiat ovat ja sitten niitä jotka arvelivat kirjoittajan olevan ihan väärällä alalla.
Oli kolmaskin ryhmä, johon ehkä kuuluin. Arveltiin, että oltiin satiirin keinoin liikkeellä, mutta ei oltu varmoja miten se osuu...
Eikä sitä tosiaan voi somessa tietää. Tämä tulkintojen jyrkkä kahtiajako oli kiinnostavaa ja kertoo jotain opettamisesta ja opettajien joskus jännitteisestä suhtautumisesta omaan ammattiinsa ja sen kunnioittamiseen. Itseäni on aina häirinnyt sellainen huumori, jonka varjolla voi kieltäytyä oppimasta uutta. Myös oman työn väheksyminen huumorin varjolla muuttuu usein itseään toteuttavaksi. Suhtauminen oman ammattitaidon kehittämiseen, uuden oppimiseen on jostain syystä usein "vitsikästä". Varsinkin käsitteet ops ja veso ovat usein ammattikunnassamme väheksyvien vitsien kohteena. Oikeastaan kamalaa.
Jos ei väännetä vitsiä, niin sitten päivitellään, että työ on kauhean raskasta, eikä mitään ylimääräistö jaksa/ehdi tehdä (vaikka se kuuluisikin työtehtäviin). Opettajan työn kamaluus on välittynyt tässä valittajien kuorosta yleiseenkin mielipiteeseen. Olen ollut useammankin kerran säälittelyn kohteena, kun uusien ihmisten parissa olen ilmoittanut olevani opettaja: "Voi, eikö se ole nykyään kauhean raskasta". Olen sitten yrittänyt selittää että pidän työstäni ja se on hieno ammatti. Seurauksena olen saanut säälisekaisia epäileviä katseita. Tässä kohdin katselen myös ammattijärjestöni suuntaan... Neuvotteluvalttina voi olla kauhean raskas työ, mutta ylentävämpää voisi olla tärkeä ja osaamista vaativa ammatti, kiitos.
Ja kuten kouluttajavaimoni usein toteaa; ammattikunnan edustajat alkavat muistuttaa asiakkaitaan. Melkein huvittavaa on katsoa yhteisten veso-päivien touhua. Opettajat tulevat myöhässä, juttelevat keskenään, istuvat takana ja odottavat ruokailua. Onko tuttua? Ihan niin oppilaatkin tekevät tunneilla, ellei heitä saada innostumaan.
Kiitos Laura Tuohilampi, Hän täräytti blogissaan ulos sen, mitä varsinkin tuota blogia ylistävistä (anonyymeistä) kommenteista pitää sanoa : Kuka on kurjuuden kuningas
Ja kas, mitä siitä seurasi? Open päiväkirjan blogisti tuli kaapista: Vituiks meni- kirjoituksellaan. Siinä hän ilmoitti lukeneensa ilmeisesti Lauran blogin ja pahoitteli että satiiri meni överiksi. Blogistin virhe ehkä olikin, että hän ei vastannut ylistäviin kommentteihin. No, osa 160 tuhannesta lukijasta oli varmaan pahoillaan, että kyseessä olikin vitsi ja stereotypioiden karnevalisointi. Mutta ne ovat myös tosia...Somessa ei voi hallita tulkintoja, sen tässä taas voi oppia.
Mutta mitä halusinkaan sanoa: Opettajakaan ei ole ihan täydellinen ja voi oppia uutta. Opettaminen on maailman hienointa työtä josta saa ja pitää nauttia, niin että oppilaatkin sen näkevät. Opettajan täytyy olla kiinnostunut oppimaan uutta ja muuttamaan työtapojaan, koska maailma todellakin muuttuu. Ja kyllähän musta huumori kantaa monen vaikean asian yli, varsinkin jos sitä ei ota tosissaan.
Lisäys 30.8.
Jään miettimään, että miten nopeasti se pöly laskeutuu. Open päiväkirjalla oli kahdessa viikossa 160 tuhatta kävijää, siis aivan todella paljon. Nyt, kun kortit on laitettu pöytään, näyttää että kommentointi esim facebookissa on niukkaa, eikä tämäkään kirjoitus nouse kovin luetuksi... Mistähän se johtuu? Olivatko lukijat vain oppilaita?
lauantai 29. elokuuta 2015
sunnuntai 23. elokuuta 2015
SOLE, helppoa, vai?
Usein tuntuu hyvältä, kun joku suurempi ja viisaampi auktoriteetti on samaa mieltä kuin itse. Olen jo muutaman vuoden ollut aika myyty Sugata Mitran tuuletukseen oppimisen maailmassa. Ei tietenkään ole niin, että kaikki viisaus on yhdessä ihmisessä ja oppia voi todella monin tavoin, mutta...
Jotkin asiat ovat yksinkertaisia ja silti kumman vaikeita toteuttaa. Sugata Mitran itseohjautuva oppimisen malli, Self-Organised Learning Environments (SOLE), nojaa tieto- ja viestintätekniikkaan ja kääntää opettajan roolin tietäjästä kysyjäksi. Opettajan rooli ja sen muuttaminen ovat mielestäni kuuminta hottia, kun etsitään niin sanottua uutta oppimista. Siinähän opettajakin on oppija.
https://www.theschoolinthecloud.org/ (sivusto, jossa on mallin esittely ja esimerkkejä)
Vaiheita on kolme:
1. Suuri kysymys. Opettaja asettaa kysymyksen johon ei itsekään välttämättä tiedä vastausta, ei ainakaan kaikkia. Tyyliin : Olen aina ihmetellyt miksi... Tärkeää ja oivaltavaa on tässä siirtää vastuu oppimisesta oppilaille. Esimerkkejä suurista kysymyksistä: https://www.theschoolinthecloud.org/big_questions
2. Tutkiminen. Oppilaat muodostavat ryhmiä, vierailevat muissa ryhmissä ja hakevat hyviä ideoita ratkaistakseeen pulman. Tärkeää on, että ryhmällä on yksi tietokone, jolla pääsee nettiin. Silloin keskustelu säilyy elävänä. Vastaukset kirjataan, sovitulla tavalla. VIDEO
3. Katselmus, arviointi. Opettaja kehuu ja nostaa esiin hyviä ideoita ja hyvin työskennelleitä ryhmiä. Selvitetään mitä on opittu tehtävästä ja työskentelystä.
Helppoa, eikö vaan. Mutta, vaikeutta ei luultavasti tuota opetusjärjestelyn ymmärtäminen, vaan sen hyväksyminen. Mitä ihmettä opettaja sitten tekee, jos ei opeta, kysytään varmaan monen opettajan voimin. Työtä varmasti riittää, vaikka sen tekisin toisin.
Opettamisen muodon sijaan olisi tarkasteltava oppimista, sehän oli se opettajan työ, eikö? EI siis vain opettaa kuten parhaaksi näkee, vaan kehittää toimintaansa niin että oppilaat oppivat.
Nyt monet sanovat että ainahan opettaja tarkkailee opetustaan. Mutta kun yleensä opettaja toimii yksin, reflektio puuttuu ja huonoista oppimistuloksista tai luokan keskittymättömyydestä syytetään kuitenkin helposti oppilaita. Opettamisen toimintaa on tarpeen päivitellä. Tärkeä työ on silloin myös erittäin antoisaa.
Jotkin asiat ovat yksinkertaisia ja silti kumman vaikeita toteuttaa. Sugata Mitran itseohjautuva oppimisen malli, Self-Organised Learning Environments (SOLE), nojaa tieto- ja viestintätekniikkaan ja kääntää opettajan roolin tietäjästä kysyjäksi. Opettajan rooli ja sen muuttaminen ovat mielestäni kuuminta hottia, kun etsitään niin sanottua uutta oppimista. Siinähän opettajakin on oppija.
https://www.theschoolinthecloud.org/ (sivusto, jossa on mallin esittely ja esimerkkejä)
Vaiheita on kolme:
1. Suuri kysymys. Opettaja asettaa kysymyksen johon ei itsekään välttämättä tiedä vastausta, ei ainakaan kaikkia. Tyyliin : Olen aina ihmetellyt miksi... Tärkeää ja oivaltavaa on tässä siirtää vastuu oppimisesta oppilaille. Esimerkkejä suurista kysymyksistä: https://www.theschoolinthecloud.org/big_questions
2. Tutkiminen. Oppilaat muodostavat ryhmiä, vierailevat muissa ryhmissä ja hakevat hyviä ideoita ratkaistakseeen pulman. Tärkeää on, että ryhmällä on yksi tietokone, jolla pääsee nettiin. Silloin keskustelu säilyy elävänä. Vastaukset kirjataan, sovitulla tavalla. VIDEO
3. Katselmus, arviointi. Opettaja kehuu ja nostaa esiin hyviä ideoita ja hyvin työskennelleitä ryhmiä. Selvitetään mitä on opittu tehtävästä ja työskentelystä.
Helppoa, eikö vaan. Mutta, vaikeutta ei luultavasti tuota opetusjärjestelyn ymmärtäminen, vaan sen hyväksyminen. Mitä ihmettä opettaja sitten tekee, jos ei opeta, kysytään varmaan monen opettajan voimin. Työtä varmasti riittää, vaikka sen tekisin toisin.
Opettamisen muodon sijaan olisi tarkasteltava oppimista, sehän oli se opettajan työ, eikö? EI siis vain opettaa kuten parhaaksi näkee, vaan kehittää toimintaansa niin että oppilaat oppivat.
Nyt monet sanovat että ainahan opettaja tarkkailee opetustaan. Mutta kun yleensä opettaja toimii yksin, reflektio puuttuu ja huonoista oppimistuloksista tai luokan keskittymättömyydestä syytetään kuitenkin helposti oppilaita. Opettamisen toimintaa on tarpeen päivitellä. Tärkeä työ on silloin myös erittäin antoisaa.
maanantai 17. elokuuta 2015
Uudenlaiset opin tiet
Kouluissa ollaan usein aika väsyneitä uudistuspuheisiin, kun ei se entinenkään koulu aina niin loistavasti pelaa...
Ehkä olisi helpottavampaa ajatella niin, että kehittämisessä voi luopua hankalasta tai turhasta ja laittaa energiaa asioihin, joiden avulla koulutyö sujuu entistä paremmin. Omalla työuralla olen aina pitänyt hyötynäkökohtaa tärkeänä, Oppilaiden pitää hyötyä uudesta ja mielellään opettajankin.
Kun puhutaan uudesta oppimisesta, on kyseessä iso paketti. Se lähtee siitä, että on mietittävä aiempaa tarkemmin mitä pitää opettaa ja vielä niin, että oppi otetaan vastaan. Tähän kuuluu sekin että opettaja miettii, mitä hänen pitää oppia...
Helsingin yliopiston oppimisen tutkijat ovat julkaisseet Opin tiet -tiivistelmän (linkki) muutamasta jo sinänsä tutusta periaatteesta, joita uusi oppiminen tarvitsee. Kun neljän teesin lista on omasta mielestäni hyvä, laitan sen tähänkin. Sopii yhteiseen käsittelyyn.
1. PELKKÄ TIEDON SIIRTÄMINEN EI RIITÄ. OPETUKSEN PITÄÄ KOSKETTAA TUNTEITA JA OTTAA HUOMIOON OPPILAIDEN OMAT MIELENKIINNON KOHTEET
Kommentti: Kun olemme maailmassa missä pitää oppia koko ajan uutta, pitää koulussa säilyttää ja vahvistaa kiinnostus uuden oppimiseen. Oppimisesta on tultava emotionaalinen ja sosiaalinen tapahtuma, jota opettaja virittää suotuisaan suuntaan. Aikalailla erilaista kuin edestä luennointi kelloja tuijottaville.
2. KOULUISSA PITÄÄ OPETTAA ENEMMÄN VUOROVAIKUTUSTA JA LUOVAA AJATTELUA. NIITÄ TARVITAAN TÖISSÄ, JOITA EI VOI ULKOISTAA TEKOÄLYLLE
Kommentti: Ihmiset tekevät yhä enemmän töitä yhdessä ja muuttuvissa porukoissa. Aika monet työt vaativat oma-aloitteista toimintaa ja uusille ratkaisuille on kysyntää. Vuorovaikutusta voi harjoitella kun oppiminen on yhteistoiminnallista vaikkapa oppivissa ryhmissä. Luovuutta voi edistää esimerkiksi, niin että ei ole vain yksiä oikeita vastauksia.
3. OPETTAJIEN PITÄÄ TEHDÄ ENEMMÄN YHTEISTYÖTÄ KOULUN ULKOPUOLISTEN KASVATTAJIEN KANSSA. RETKET JA VIRTUAALISET AINEISTOT AVAAVAT KOULUN OVIA YMPÄRÖIVÄÄN MAAILMAAN.
Kommentti: Jess! Luokasta ulos lähteminen kannattaa aina. Energia lisääntyy ja vuorovaikustaitoja päästään todella harjoittelemaan. Ohjattavan ryhmänsä voi nähdä paljon selvemmin vaihtuvissa tilanteissa. Ja sitten on tietenkin niin, että kasvatamme ja opetamme oppilaitamme kohtaamaan maailman, josta iso osa on koulun ulkopuolella. Opettaja voi itse oppia paljon, kun hankkii yhteistyökumppaneita. Etujen lista on pitkä ja tarvisisi kirjan. Lopetan siis tämän hehkutuksen kesken. kk
4. OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ PITÄÄ TEHDÄ INNOSTAVIA. TILARATKAISUT JA TEKNISET LAITTEET TUKEVAT OPETUSTA, MUTTA OPETUSTA EI KANNATA KEHITTÄÄ NIIDEN EHDOILLA.
Kommentti: Kyllä jetsulleen. En oikein ymmärrä miksi koulujen pitää useimmiten olla ankeita ympäristöjä (kuten muuten vaikka sairaalatkin). Lähes kaikkiin kouluihin on jo suunnitteluvaiheessa tuotu hiljaisuuden pedagogia, vahingossa tai tarkoituksella. Uusi oppiminen haastaa koulujen tilankäytön ja oppimisvälineet. Jo kohta vanhassakin opetussuunnitelmassa oli aivan oma lukunsa oppimiympäristöjen saattamisesta innostaviksi ja toive siitä, että oppilaat saisivat olla mukana suunnittelemassa omaa oppimisympäristöään. Se tavoite kaipaa monissa kouluisssa varmasti lisäponnisteluja. Koulussa saa ja pitää viihtyä, tilojen pitää joustaa ja kaikkialla voi opiskella.
Tuo tekniikan sanelu on varmaan kaikille tuttua. Esimerkiksi opettajan työpöytä on tekniikan mukana laitettu (opettajilta kysymättä) luokissa kiinteästi paikoilleen, eikä se välttämättä ole sillä paikalla, jossa opettaja sen toivoisi olevan. Ehkäpä langaton esitystekniikka tulisi ja vapauttaisi tästä.
On tietenkin helppo laatia listoja mitä pitäisi tehdä. Tarttis myös käytännössä tehdä.
Uusien toimintapojen tai mieluiten koko koulun toimintakulttuurin rakentaminen on yhteisöllistä puuhaa, jossa yhdessä päätetään toimenpiteistä ja myös seurataan päätösten toteutumista ja vaikutuksia.
Ehkä olisi helpottavampaa ajatella niin, että kehittämisessä voi luopua hankalasta tai turhasta ja laittaa energiaa asioihin, joiden avulla koulutyö sujuu entistä paremmin. Omalla työuralla olen aina pitänyt hyötynäkökohtaa tärkeänä, Oppilaiden pitää hyötyä uudesta ja mielellään opettajankin.
Kun puhutaan uudesta oppimisesta, on kyseessä iso paketti. Se lähtee siitä, että on mietittävä aiempaa tarkemmin mitä pitää opettaa ja vielä niin, että oppi otetaan vastaan. Tähän kuuluu sekin että opettaja miettii, mitä hänen pitää oppia...
Helsingin yliopiston oppimisen tutkijat ovat julkaisseet Opin tiet -tiivistelmän (linkki) muutamasta jo sinänsä tutusta periaatteesta, joita uusi oppiminen tarvitsee. Kun neljän teesin lista on omasta mielestäni hyvä, laitan sen tähänkin. Sopii yhteiseen käsittelyyn.
1. PELKKÄ TIEDON SIIRTÄMINEN EI RIITÄ. OPETUKSEN PITÄÄ KOSKETTAA TUNTEITA JA OTTAA HUOMIOON OPPILAIDEN OMAT MIELENKIINNON KOHTEET
Kommentti: Kun olemme maailmassa missä pitää oppia koko ajan uutta, pitää koulussa säilyttää ja vahvistaa kiinnostus uuden oppimiseen. Oppimisesta on tultava emotionaalinen ja sosiaalinen tapahtuma, jota opettaja virittää suotuisaan suuntaan. Aikalailla erilaista kuin edestä luennointi kelloja tuijottaville.
2. KOULUISSA PITÄÄ OPETTAA ENEMMÄN VUOROVAIKUTUSTA JA LUOVAA AJATTELUA. NIITÄ TARVITAAN TÖISSÄ, JOITA EI VOI ULKOISTAA TEKOÄLYLLE
Kommentti: Ihmiset tekevät yhä enemmän töitä yhdessä ja muuttuvissa porukoissa. Aika monet työt vaativat oma-aloitteista toimintaa ja uusille ratkaisuille on kysyntää. Vuorovaikutusta voi harjoitella kun oppiminen on yhteistoiminnallista vaikkapa oppivissa ryhmissä. Luovuutta voi edistää esimerkiksi, niin että ei ole vain yksiä oikeita vastauksia.
3. OPETTAJIEN PITÄÄ TEHDÄ ENEMMÄN YHTEISTYÖTÄ KOULUN ULKOPUOLISTEN KASVATTAJIEN KANSSA. RETKET JA VIRTUAALISET AINEISTOT AVAAVAT KOULUN OVIA YMPÄRÖIVÄÄN MAAILMAAN.
Kommentti: Jess! Luokasta ulos lähteminen kannattaa aina. Energia lisääntyy ja vuorovaikustaitoja päästään todella harjoittelemaan. Ohjattavan ryhmänsä voi nähdä paljon selvemmin vaihtuvissa tilanteissa. Ja sitten on tietenkin niin, että kasvatamme ja opetamme oppilaitamme kohtaamaan maailman, josta iso osa on koulun ulkopuolella. Opettaja voi itse oppia paljon, kun hankkii yhteistyökumppaneita. Etujen lista on pitkä ja tarvisisi kirjan. Lopetan siis tämän hehkutuksen kesken. kk
4. OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ PITÄÄ TEHDÄ INNOSTAVIA. TILARATKAISUT JA TEKNISET LAITTEET TUKEVAT OPETUSTA, MUTTA OPETUSTA EI KANNATA KEHITTÄÄ NIIDEN EHDOILLA.
Kommentti: Kyllä jetsulleen. En oikein ymmärrä miksi koulujen pitää useimmiten olla ankeita ympäristöjä (kuten muuten vaikka sairaalatkin). Lähes kaikkiin kouluihin on jo suunnitteluvaiheessa tuotu hiljaisuuden pedagogia, vahingossa tai tarkoituksella. Uusi oppiminen haastaa koulujen tilankäytön ja oppimisvälineet. Jo kohta vanhassakin opetussuunnitelmassa oli aivan oma lukunsa oppimiympäristöjen saattamisesta innostaviksi ja toive siitä, että oppilaat saisivat olla mukana suunnittelemassa omaa oppimisympäristöään. Se tavoite kaipaa monissa kouluisssa varmasti lisäponnisteluja. Koulussa saa ja pitää viihtyä, tilojen pitää joustaa ja kaikkialla voi opiskella.
Tuo tekniikan sanelu on varmaan kaikille tuttua. Esimerkiksi opettajan työpöytä on tekniikan mukana laitettu (opettajilta kysymättä) luokissa kiinteästi paikoilleen, eikä se välttämättä ole sillä paikalla, jossa opettaja sen toivoisi olevan. Ehkäpä langaton esitystekniikka tulisi ja vapauttaisi tästä.
On tietenkin helppo laatia listoja mitä pitäisi tehdä. Tarttis myös käytännössä tehdä.
Uusien toimintapojen tai mieluiten koko koulun toimintakulttuurin rakentaminen on yhteisöllistä puuhaa, jossa yhdessä päätetään toimenpiteistä ja myös seurataan päätösten toteutumista ja vaikutuksia.
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Työaika?
Ihan kohta alkavat koulut. Opettajat ovat palailleet jo kuka milloinkin työmaalleen ja ensi viikolla oppilaat täyttävät monen koulun. Opettajan työaika venyy ja paukkuu taas.
Opettajan työaika, ihan kesto-ongelma. Koko melko pitkän opettajaurani ajan kuulin keskusteluja ja olin osallisena keskusteluissa, joissa väiteltiin opettajan työajasta. On ihan outoa, että jo pitkään työssä olleilla opettajillakin saattaa olla hukassa käsitys omasta työajasta. Toisaalta onhan se aikamoinen soppa... En ole mikään asiantuntija opettajan työaika-asiassa, mutta suunnilleen olen ehkä asian pääpiirteet ymmärtänyt oikein. Eli:
Melko usein opettajat viittaavat työaikaansa, kun eivät halua tehdä jotain ylimääräistä tai siksi kokemaansa tehtävää. Koulutuksenkin pitäisi tapahtua usein "työajalla". On kumminkin niin, että opettajan työajan minimiä tai maksimia ei ole määritelty. On vain melko epämääräinen työehtosopimuksen sisältämä luettelo tehtävistä, joita tarpeen tullen tarkennetaan ja täydennetään.
Oppitunnit ovat palkanmaksun pääasiallinen peruste, mutta eivät läheskään kata koko työmäärää. Opettamisen lisäksi (johon kuuluu siis valmistelu ja vaikka kokeiden korjaus) opettaja ainakin kasvattaa, ohjaa ja seuraa omaa ryhmäänsä ja tarvittaessa hoitaa toisen opettajan tehtäviä, on yhteydessä koteihin ja muihin tarpeellisin tahoihin, osallistuu koulunsa kehittämiseen, huolehtii turvallisuudesta ja järjestyksestä ja kehittää omaa ammatitaitoaan. Varmuuden vuoksi on sovittu, että opettaja huolehtii muistakin hänelle erikseen määrätyistä tehtävistä.
Tästä seuraa että opettajia on monenlaisia. On niitäkin jotka katoavat koulusta heti kun oppitunnit päättyvät ja niitä, jotka eivät millään malta lähteä kotiin. Ja sitten jotain siltä väliltä, tietysti. Kaikilla on kuitenkin sama palkka.
Opettajan ammatin vapauteen kuuluu työajan melko itsenäinen järjestely. Oman työn ohjaaminen on vaativaa. Luulenpa (ja onhan sitä ihan tutkittu) että moni opettaja tekee paljon töitä työnantajan laariin. Olen itsekin ollut jonkinlainen rikkuri vaikkapa leirikouluilla ja retkillä, jolloin työaikaa on kertynyt rutkasti yli normaalin, ilman korvausta tietenkin. Mutta kun se oli niin kivaa...
Kun näistä on keskusteltu, olen aina toivonut että opettajat eivät levittäisi semmoista käsitystä että oppitunnit ovat työaika. Eihän sitten voisi valittaa palkasta...
Mutta asiani tässä yhteydessä ja blogini aiheen mukaan: Kun ei ole määriteltyä työaikaa, on yksilöllinen vapaus suunnitella, rytmittää omaa työtä. Itse tein viimeisinä vuosina ratkaisun, että en vie töitä kotiin ollenkaan. Hoidin kaikki valmistelu- yms. työn koulun jälkeen ja usein seuraavan viikon valmistelun viikonloppuna koululla, kun siellä oli rauhallista.
Itsenäisessä työn rytmittämisessä on tässä ajassa yhä isompi ongelma:
Kun ollaan töissä eri aikaan, ei ole aikaa yhteistyölle.
Työyhteisön kehittäminen tai vaikka opettajaparin tai tiimin työskently vaatisi yhteistä aikaa. Semmoisen järjestäminen on nykyisessä järjestelmässä välillä erittäin hankalaa, mutta toisaalta mahdollista.
Maailma muuttu, uusi opsi tulee, uudet oppimisen välineet haastavat opetusjärjestelyjä. Yksin on vaikea pysyä vauhdissa. Lukuvuoden alussa olisi erittäin hyvä, että raivataan kalenteriin tilaa säännölliselle yhteistyölle. Se on kumminkin palkitsevaa; auttaa jaksamaan ja oppimaan työstä. Ellei sitten joskus sovita viimein siitä kokonaistyöajasta...
Hyvää työaikaa kaikille opettajille!
Opettajan työaika, ihan kesto-ongelma. Koko melko pitkän opettajaurani ajan kuulin keskusteluja ja olin osallisena keskusteluissa, joissa väiteltiin opettajan työajasta. On ihan outoa, että jo pitkään työssä olleilla opettajillakin saattaa olla hukassa käsitys omasta työajasta. Toisaalta onhan se aikamoinen soppa... En ole mikään asiantuntija opettajan työaika-asiassa, mutta suunnilleen olen ehkä asian pääpiirteet ymmärtänyt oikein. Eli:
Melko usein opettajat viittaavat työaikaansa, kun eivät halua tehdä jotain ylimääräistä tai siksi kokemaansa tehtävää. Koulutuksenkin pitäisi tapahtua usein "työajalla". On kumminkin niin, että opettajan työajan minimiä tai maksimia ei ole määritelty. On vain melko epämääräinen työehtosopimuksen sisältämä luettelo tehtävistä, joita tarpeen tullen tarkennetaan ja täydennetään.
Oppitunnit ovat palkanmaksun pääasiallinen peruste, mutta eivät läheskään kata koko työmäärää. Opettamisen lisäksi (johon kuuluu siis valmistelu ja vaikka kokeiden korjaus) opettaja ainakin kasvattaa, ohjaa ja seuraa omaa ryhmäänsä ja tarvittaessa hoitaa toisen opettajan tehtäviä, on yhteydessä koteihin ja muihin tarpeellisin tahoihin, osallistuu koulunsa kehittämiseen, huolehtii turvallisuudesta ja järjestyksestä ja kehittää omaa ammatitaitoaan. Varmuuden vuoksi on sovittu, että opettaja huolehtii muistakin hänelle erikseen määrätyistä tehtävistä.
Tästä seuraa että opettajia on monenlaisia. On niitäkin jotka katoavat koulusta heti kun oppitunnit päättyvät ja niitä, jotka eivät millään malta lähteä kotiin. Ja sitten jotain siltä väliltä, tietysti. Kaikilla on kuitenkin sama palkka.
Opettajan ammatin vapauteen kuuluu työajan melko itsenäinen järjestely. Oman työn ohjaaminen on vaativaa. Luulenpa (ja onhan sitä ihan tutkittu) että moni opettaja tekee paljon töitä työnantajan laariin. Olen itsekin ollut jonkinlainen rikkuri vaikkapa leirikouluilla ja retkillä, jolloin työaikaa on kertynyt rutkasti yli normaalin, ilman korvausta tietenkin. Mutta kun se oli niin kivaa...
Kun näistä on keskusteltu, olen aina toivonut että opettajat eivät levittäisi semmoista käsitystä että oppitunnit ovat työaika. Eihän sitten voisi valittaa palkasta...
Mutta asiani tässä yhteydessä ja blogini aiheen mukaan: Kun ei ole määriteltyä työaikaa, on yksilöllinen vapaus suunnitella, rytmittää omaa työtä. Itse tein viimeisinä vuosina ratkaisun, että en vie töitä kotiin ollenkaan. Hoidin kaikki valmistelu- yms. työn koulun jälkeen ja usein seuraavan viikon valmistelun viikonloppuna koululla, kun siellä oli rauhallista.
Itsenäisessä työn rytmittämisessä on tässä ajassa yhä isompi ongelma:
Kun ollaan töissä eri aikaan, ei ole aikaa yhteistyölle.
Työyhteisön kehittäminen tai vaikka opettajaparin tai tiimin työskently vaatisi yhteistä aikaa. Semmoisen järjestäminen on nykyisessä järjestelmässä välillä erittäin hankalaa, mutta toisaalta mahdollista.
Maailma muuttu, uusi opsi tulee, uudet oppimisen välineet haastavat opetusjärjestelyjä. Yksin on vaikea pysyä vauhdissa. Lukuvuoden alussa olisi erittäin hyvä, että raivataan kalenteriin tilaa säännölliselle yhteistyölle. Se on kumminkin palkitsevaa; auttaa jaksamaan ja oppimaan työstä. Ellei sitten joskus sovita viimein siitä kokonaistyöajasta...
Hyvää työaikaa kaikille opettajille!
lauantai 1. elokuuta 2015
Luokka ei ole ryhmä
Elokuun ensimmäinen päivä. Koulu tulee mieleen, vaikka kesä jatkuu.
Olen kesän kuluessa seurannut naamakirjassa hyviä keskusteluja koulusta. Eräs koski luokan kokoa ja sen merkitystä. Melko yleinen perusväite on, että pienempi luokka olisi parempi oppilaille ja opettamiselle. Siihen viittaavaa tutkimustietoa on vain vaikea löytää. Yleensä luokan pienentäminen saattaa tuntua tärkeältä jos luokka nähdään yksilöinä, joita kaikkia opettaja opettaa yksilöllisesti. Silloin ei luokan koko voisi ylittää juurikaan kymmentä.
Mutta siitähän piti kirjoittaa, että keskustelun aikana huomasin, että koulussa yleisesti ajatellaan luokan ja ryhmän tarkoittavan samaa. Johtunee käsitteestä ryhmäkoko, joka sekin voi tarkoittaa muuta kuin luokkaa.
Kasvatuksen, pedagogian ja varsinkaan psykologian näkökulmasta ei luokkaa pitäisi nähdä ryhmänä (linkki määritelmään), ainakaan itsestään selvyytenä. Jos ryhmällä tarkoitetaan sellaista porukkaa, jolla on yhteinen tavoite, sovittu työnjako ja yhteenkuuluvuuden tunne, ei luokka yleensä ole sellainen. Luokka on lauma, satunnainen joukkio, joka vaeltaa tunnilta toiselle, usein konfliktien ja valtataistelujen häiritessä toimintaa. Jos ja kun opettaja vaihtuu usein, ei luokassa ole läsnäolevaa johtajuutta, eikä se välttämättä kehity ollenkaan ryhmäksi joka tuottaa yhteistä hyvää. Johtajaton ryhmä on arvaamaton ja usein negatiivinen. Niin sanotut ryhmäytyspäivät (tai usein siis päivä) eivät saata koululuokkaa oppivan ryhmän prosessiin, joka on pitkä ja jatkuvasti aikuisen osaajan johdettava. Luokka ei muotoudu ryhmäksi itsestään eikä lyhyessä ajassa. Joskus, oikein hyvällä tuurilla, luokka voi itseohjautua keskuudessaan olevien sosiaalisten tähtien avulla oppivan ryhmän suuntaan.
Opettajat ja muutkin kasvattajat puhuvat usein vaikeista ja helpoista luokista/ryhmistä. Usein ajatellaan vielä, että asialle ei oikein voi mitään, paitsi ehkä muuttamalla porukan koostumusta. Tilanne kyllä silloin muuttuu, mutta samalla palataan lähtöruutuun. Uskon että kaikki luokat, porukat, voidaan saada toimimaan ryhmänä, pitkäjänteisellä ohjauksella. Luokan "helppous" ei ole välttämättä arpapeliä. Niin sanottu vaikea luokka on jätetty omien ratkaisemattomien konfliktiensa keskelle. Varsinkaan lapset tai nuoret eivät kykene itse selvittämään ryhmän sisäisiä jännitteitä, ainakaan ilman että jotkut saavat haavoja. Toimivaksi ryhmäksi voidaan ohjata, ryhmäksi kasvetaan.
Jos ryhmää aletaan prosessissa kasvattamaan, niin toimivuuden takaamiseksi on joukko jaettava pienempiin osaryhmiin, soluihin. Tästä prosessista on tarkempi kuvaus kirjassamme Rakenna oppiva ryhmä.
Uuden opsin ja koulun alun lähestyessä on hyvä miettiä millä keinoin voidaan ohjata koulun luokkia oppiviksi ryhmiksi. Vaikka luokkien koolla on jossain mielessä varmasti merkitystä, ainakin opettajan työmäärälle, niin luokkien ohjaamiseen toimiviksi ryhmiksi kannattaa varata aikaa ja voimavaroja. Koulun tasolla voidaan vaikuttaa luokkien sisäiseen dynamiikkaan kuitenkin helpommin kuin luokkien kokoon. Tämä edellyttää opettajien yhteistyötä. työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen sopimista.
Olen kesän kuluessa seurannut naamakirjassa hyviä keskusteluja koulusta. Eräs koski luokan kokoa ja sen merkitystä. Melko yleinen perusväite on, että pienempi luokka olisi parempi oppilaille ja opettamiselle. Siihen viittaavaa tutkimustietoa on vain vaikea löytää. Yleensä luokan pienentäminen saattaa tuntua tärkeältä jos luokka nähdään yksilöinä, joita kaikkia opettaja opettaa yksilöllisesti. Silloin ei luokan koko voisi ylittää juurikaan kymmentä.
Mutta siitähän piti kirjoittaa, että keskustelun aikana huomasin, että koulussa yleisesti ajatellaan luokan ja ryhmän tarkoittavan samaa. Johtunee käsitteestä ryhmäkoko, joka sekin voi tarkoittaa muuta kuin luokkaa.
Kasvatuksen, pedagogian ja varsinkaan psykologian näkökulmasta ei luokkaa pitäisi nähdä ryhmänä (linkki määritelmään), ainakaan itsestään selvyytenä. Jos ryhmällä tarkoitetaan sellaista porukkaa, jolla on yhteinen tavoite, sovittu työnjako ja yhteenkuuluvuuden tunne, ei luokka yleensä ole sellainen. Luokka on lauma, satunnainen joukkio, joka vaeltaa tunnilta toiselle, usein konfliktien ja valtataistelujen häiritessä toimintaa. Jos ja kun opettaja vaihtuu usein, ei luokassa ole läsnäolevaa johtajuutta, eikä se välttämättä kehity ollenkaan ryhmäksi joka tuottaa yhteistä hyvää. Johtajaton ryhmä on arvaamaton ja usein negatiivinen. Niin sanotut ryhmäytyspäivät (tai usein siis päivä) eivät saata koululuokkaa oppivan ryhmän prosessiin, joka on pitkä ja jatkuvasti aikuisen osaajan johdettava. Luokka ei muotoudu ryhmäksi itsestään eikä lyhyessä ajassa. Joskus, oikein hyvällä tuurilla, luokka voi itseohjautua keskuudessaan olevien sosiaalisten tähtien avulla oppivan ryhmän suuntaan.
Opettajat ja muutkin kasvattajat puhuvat usein vaikeista ja helpoista luokista/ryhmistä. Usein ajatellaan vielä, että asialle ei oikein voi mitään, paitsi ehkä muuttamalla porukan koostumusta. Tilanne kyllä silloin muuttuu, mutta samalla palataan lähtöruutuun. Uskon että kaikki luokat, porukat, voidaan saada toimimaan ryhmänä, pitkäjänteisellä ohjauksella. Luokan "helppous" ei ole välttämättä arpapeliä. Niin sanottu vaikea luokka on jätetty omien ratkaisemattomien konfliktiensa keskelle. Varsinkaan lapset tai nuoret eivät kykene itse selvittämään ryhmän sisäisiä jännitteitä, ainakaan ilman että jotkut saavat haavoja. Toimivaksi ryhmäksi voidaan ohjata, ryhmäksi kasvetaan.
Jos ryhmää aletaan prosessissa kasvattamaan, niin toimivuuden takaamiseksi on joukko jaettava pienempiin osaryhmiin, soluihin. Tästä prosessista on tarkempi kuvaus kirjassamme Rakenna oppiva ryhmä.
Uuden opsin ja koulun alun lähestyessä on hyvä miettiä millä keinoin voidaan ohjata koulun luokkia oppiviksi ryhmiksi. Vaikka luokkien koolla on jossain mielessä varmasti merkitystä, ainakin opettajan työmäärälle, niin luokkien ohjaamiseen toimiviksi ryhmiksi kannattaa varata aikaa ja voimavaroja. Koulun tasolla voidaan vaikuttaa luokkien sisäiseen dynamiikkaan kuitenkin helpommin kuin luokkien kokoon. Tämä edellyttää opettajien yhteistyötä. työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen sopimista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)