keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Hyvä perusopetus kaikille?

 Hesarissa on julkaistu ansiokkasti Koulu muuttuu artikkelisarjaa



Tiistaina 23.2. oli vuorossa laaja artikkeli koulutuksen tasa-arvosta. Pohdittiin, miten väestörakenteen muutos vaikuttaa perusopetukseen, kun monissa muuttotappiokunnissa ei enää ole lapsia edes yhden aloitusluokan verran. Vielä vuonna 2000 oli alle 50 oppilaan kouluja 40% kaikista kouluista, mutta vuonna 2018 näitä kouluja oli enää viidennes (n. 20%). Lisäksi arvellaan, että vuoteen  2040 mennessä koulujen määrä laskee puoleen nykyisestään. Kouluverkko siis harvenee dramaattisesti. Aiheutuuko tästä alueellisia eroja koulutuksen laatuun? Ainakin sen saatavuuteen kyllä. Lisäksi on kaupungeissa käynnissä alueellinen eriytyminen, ilmiö jota ei tässä arikkelissa käsitelty.

Olen viime aikoina pohtinut sosiaalisen pääoman käsitettä ja miten sitä voidaan OPSin antaman tehtävän mukaan lapsille riittävästi kartuttaa. Väestö- ja kouluverkkorakenteen muutos aiheuttaa sen, että lasten kasvuympäristöjen luonnollinen yhteisöllisyys rapautuu. Niinpä voi olla yhä vaikeampaa saavuttaa sosiaalista kompetenssia, kerätä sosiaalista pääomaa. Sitä kun hankitaan vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus on palkitsevaa turvallisessa ympäristössä. Eihän uimaan opettelevaakaan laiteta heti syvään päähän. Tarvitaan siis ennakoitavissa olevia ihmissuhteita eli kavereita ja tuttuja aikuisia kouluun.

Koulun tulisi siten vastata luontaisen yhteisöllisyyden heikentymiseen vahvistamalla omia yhteisöllisiä rakenteitaan ja käytäntöjä. Se on mahdollista, vaikka uhkiakin on. Ensiksi on luonnollisesti koulujen koon nopea kasvu. Pienet lähikoulut katoavat vauhdilla. Siitä seuraa, että lapset joutuvat päivittäin tuntemattomien joukkoon. Koulun aikuiset eivät enää tunne kaikkia oppilaita nimeltä, eivät edes työtovereitaankaan. Toinen uhkakuva muodostuu siitä, että ehkä edellämainituista syistä, koulun kasvatustehtävä näyttää puheen tasolla väistyvän opettamisen tieltä. Tällöin opettamien ja oppiminen tarkoittavat oppiaineiden sisältöjen omaksumista ja arvosanoja.

Hesarin artikkelistä kehityssuunta näyttäytyi siten, että koko kahden sivun tekstissä ei mainittu lainkaan kasvatusta koulun tehtävänä, saati sosiaalista pääomaa. Lähinnä sitä kai tarkoitti OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoessaan: "Kyllä peruskoulu on paljon muutakin kuin opetusta...".  Sen sijaan haikailtiin vuosiluokkiin sitomatonta opetusta ja joustavia opetusjärjestelyjä. Pahimmillaan voi käydä niin, että koulun tehtävä nähdään yksittäisten oppilaiden koulutuspolkujen avaajana. Tällöin yhteisölliseen oppimiseen pyrkiminen katoaa, eikä lapsilla ole mahdolista kasvattaa sosiaalista pääomaa - ainakaan koulussa.

Kuntaliiton johtaja Terhi Päivärintä sanoi artikkelissa: "Peruskoulun rakennekin on jo pitkään ollut samanlainen, kun se perustuu vuosiluokkiin, vaikka opetus pitäisi järjestää joustavammin. Silloin jokainen voisi paremmin edetä opinnoissaan omien edellystensä mukaan". -Toivottavasti yliopistoista lukioihin ja muuhunkin toiseen asteen opintoihin valunut opetusjärjestely ei siirry koskaan peruskouluun. Tällöin estetään lähes kokonaan pitkäkestoisten ystävyyssuhteiden ja turvallisen vertaisryhmän kehitys. Peruskoulussa oppilaat elävät lapsuuttaan ja nuoruuttaan, ei se ole heidän työpaikkansa. He eivät tule kouluun vain opiskelemaan, vaan yleensä kait tapaamaan kavereitaan, hoitamaan vertaisverkostoaan. Sosiaalinen pääoma pitää hankkia peruskoulun aikana inhimillisen pääoman rinnalla. Se on mahdollista vain ohjattujen ja turvallisiksi koettujen vuorovaikutustilanteiden kautta. Tarvitaan oma ryhmä tai luokka ja luottamuksen saavuttanut aikuinen ohjaamaan sosiaalista kehitystä. - Nykyään on helppo ymmärtää väärin jos haetaan vastakkainasettelua. Tässäkin pätee, että asiat eivät ole joko tai, vaan sekä että. Tottakai koulussa opetetaan ja opitaan. Opetusta voidaan järjestää niin, että samanaikaisesti hoidetaan sosiaalisen pääoman kertymistä, se on sitä kasvatustyötä. 



lauantai 13. helmikuuta 2021

Näkymätön näkyväksi - ryhmän seuranta

 Viimeksi kirjoitin toimenpideohjelmasta, jonka OPH julkisti  (LINKKI) Tavoitteena oli siis ehkäistä kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää koulussa. Hyvää muuten oli että otiskossa käytettiin kaikkia näitä kolmea termiä, eikä mainittu vain kiusaamista. Käsitteillä on eroja.

Toimenpideohjelmassa oli paljon hyvää. Tuntui että viimeinkin otettiin selkeästi  esiin yhteisöjen hyvinvointi ja sosiaalisen pääoman merkitys myös yksilöiden turvallisuudelle. Jos opiskelijan ympärillä on hyvä yhteisö ja pysyviä ystävyyssuhteita, ollaan jo aika hyvin ehkäisty sekä syrjäytymistä että mahdolisuutta joutua kiusatuksi tai tulla kiusaajaksi.

Toimenpideohjelma ei tietenkään voi olla kovin käytännöllinen. Mikään ohjelma ei kuitenkaan toteudu ilman tekoja. Eräs tärkeimpiä työmuotoja yhteisön hyvinvoinnin rakentamiseen tai hyvinvoinnin ylläpitämiseen on jatkuva seuranta. Joskus tuntuu että koulujen oppilashuolto on lähinnä virittynyt hoitamaan kiusaamisen ja väkivallan seurauksia. No usein ei muuhun pystytä, monestakin syystä. 

Jokaisella luokalla/opiskelijaryhmällä tulisi olla joku tai joitakin henkilöstöstä, jotka tietävät todella mitä ryhmässä tapahtuu. Ulospäin näkymätön haitallinen toiminta ryhmän sisällä pitää saada näkyväksi, vaikka se ei aina ole helppoa. Konflikteilla on lähes aina kypsymisaikansa, prosessi, jonka aikana ongelmat kasvavat kunnes saattaa sattua ikäviä jännitteiden purkauksia. Mikäli lapset tai nuoret elävät ilman ohjaajaa, joka pääsee ryhmän sisään, ei yleensä voida auttaa ryhmää ratkomaan ongelmiaan ajoissa, tehokkaasti. Aika tyypillistä on, että isotkin ongelmat tulevat lopulta julki yllätyksenä, ryhmän ulkopuolisille. On päästävä ryhmien sisään, ainakin vähän.

Eräs parhaista menetelmistä on omassa kokemuksessa ollut luokan/ryhmän anonyymi, säännöllinen ilmapiirikysely. Tarpeen tullen kyselyn voi tehdä joka viikko, työviikon lopuksi mieluiten. Kun luokan seurannasta tulee rutiini ja kaikki tietävä, että voivat anonyymisti kertoa havaintonsa, toiminta jo sinällään ehkäisee esim. väärää vallankäyttöä ryhmässä. Millaiselta työviikko on tuntunut? Oletko nähnyt tai kokenut kiusaamista? Muutamalla yksinkertaisella kysymyksellä voidaan saada paljon tietoa jota vertaamalla edellisiin tuloksiin voidaan vielä nähdä ryhmän kehittymisen suuntaa. Aikaa ei kulu kuin viisi minuuttia. 

Uusien rutiinien luominen on vaikeaa. Kouluissa on melko pysyväksi järjestäytynyt työtapa, johon ei helposti mahdu uutta. Seuranta kuitenkin kannattaisi, sen avulla luodaan turvallisuutta ja ehkäistään ei toivottua kehitystä.  Jokainen voi toteuttaa luokassaan ilmapiirikyselyn vaikka paperilla. Nyt tosin on hyvin helppoa ja yksityisyyttä turvaavaa käyttää vaikka oppilaiden kännyköitä. Valmiitakin sovelluksia on. Esimerkiksi konsultoimani ja Mikon ylläpitämä Classpirit  (http://www.classpirit.fi/) on ilmainen ja antaa vertailtavaa tietoa yksinkertaisesti. Käyttäjiä ei ole ollut ollenkaan liikaa. Ei haittaisi vaikka olisi ruuhkaakin.




keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Toimenpideohjelma. Tässä voisi olla järkeä!

 Kiusaamista vastustetaan ja se on oikein. Tällä kertaa Opetushallitus julkaisi työryhmän toimenpideohjelman tammikuun lopulla: Toimenpideohjelma kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa (linkki)



Tavoitteeksi on asetettu: Nollatoleranssi kiusaamiselle, häirinnälle, sosiaaliselle syrjinnälle ja väkivallalle kouluissa ja oppilaitoksissa. Laaditaan toimenpideohjelma kiusaamiseen puuttumiseksi ja yksinäisyyden vähentämiseksi.
Ohjelmassa on paljon  hyvää ja jostain painotuksista olen suorastaan iloinen. Se, miten ohjelma jalkautuu, on ihan toinen juttu. Eroja tulee olemaan kuntien  ja oppilaitosten välillä. Erityisen paljon riippuu siitä, miten riittävää ja laadukasta ohjausta ja voimavaroja saadaan ohjattua ohjelmassa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Osa toimenpiteistä on kyllä kunnianhimoisia, eivätkä ole ennen toteutuneet kovin hyvin. Hyvä että taas yritetään. Nollatoleranssi on termi jolla kai kaikki oppilaitokset nytkin ilmaisevat suhtautumistaan kiusaamiseen, väkivaltaan koulussa. 

Linkistä voi lukea tuon lyhyehkön dokumentin, mutta nostan kommentointiin itseäni miellyttävät, yhteisöllisyyteen liittyvät kohdat:

Toimenpide 1: Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen varhaiskasvatuksessa Tässä voi ajatella, että kyse on yhteistoimintataidoista, olen käyttänyt myös termiä yhteisötaidot. Myönteinen osallistuminen yhteiseen toimintaan edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja itsetuntemusta, etenkin suhteessa muihin. Kun luonnolliset harjoitusympäristöt ovat pitkälti kadonneet, on yhä tärkeämpää kasvattaa ja ohjata yhteistoimintaan -ja aloittaa ajoissa, ennen kuin minäkuva alkaa olla vaikeasti muutettavissa.

Toimenpide 3: Sitouttava kouluyhteisötyö Tätä ei kuvailla ohjelmassa tarkemmin, mutta jos se tarkoittaa osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden mahdollisuuksien parantamista, niin hyvä. Yhteisöllisyys ja siihen sitoutuminen syntyy osallisuuden tunteesta.

Toimenpide 6: Perusopetuksen oppimisyhteisöjen turvallisuuskulttuurin edistäminen  Turvallisuus on tunne. Eniten turvattomuutta kasvattaa kouluissa liian suuri ihmissuhdeverkosto tai sen liian suuri vaihtuvuus. Toivottavasti otettaisiin tässä kohdassa askelia kohti pysyvyyttä ja ennakoitavuutta ihmissuhteissa kouluissa. 

Toimenpide 10: Ennalta ehkäistään jengiytymistä edistämällä lasten ja nuorten myönteistä ryhmäytymistä  Tämä on kympin arvoinen oivallus, jota olen odottanut!  Pitkällä opettajan urallani on ollut nähtävissä, miten syrjäytyvät löytävät liian helposti toisensa ja alkavat toteuttaa heille yhteisössä lankeavaa roolia. Väitän, että tähän kehitykseen voi ja pitää vaikuttaa. Hyvät kaverit voivat suojata vertaistuella arvaamattomasti, jos ei tueta lintsaamista, dokaamista, kiusaamista yms. Hyvässä kaveriporukassa ei tarvitse ansaita kaveruutta epäterveillä ansioilla. Koulussa voidaan ohjata keveriporukoiden syntyä ja yrittää hajottaa syrjäytyvien jengiytymistä. Tähän tarvitaan usein myös kotien tukea ja avointa keskusteluakin.

Toimenpide 12: Toisen asteen oppilaitosten yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen Hurraa myös tälle oivallukselle. Toisen asteen koulutus on kehittynyt usein yksilölliseksi, niin että opiskelijoille ei välttämättä synny turvaverkkoa tai yhteistä muistijälkeä, josta saisi tukea tulevalle työ- tai opiskelu-uralle. Yhdessä oppii aina paremmin. Osa opiskelijoista on ehkä muuttanut kotoaan pois tässä kohtaa. Kaikki eivät välttämättä osaa kerätä sosiaalista pääomaa uudessa paikassa tai kuljettaa sitä mukanaan uuteen paikkaan. Hyvä tavoite!

Toimenpide 14: Nuorisotyön menetelmien ja toimintamallien jalkauttaminen kouluihin ja oppilaitoksiin

 • Kiusaaminen on ryhmäilmiö, joten toimintakulttuurin ja vuorovaikutuksen kehittäminen on keskeistä.

 • Nuorisotyön ydinosaaminen on nuorten kohtaaminen. Kiusaamista tapahtuu myös kouluajan ulkopuolella (vapaa-ajalla, harrastuksissa), nuorisotyöntekijä kohtaa nuoria myös koulun ulkopuolella. Tämä mahdollistaa nuoren kohtaamisen matalalla kynnyksellä ja kokonaisvaltaisen tuen.

 • Nuorisotyö voi tuoda kouluihin ja oppilaitoksiin menetelmiä, joilla yhdessä nuorten kanssa suunnitellaan ja toteutetaan toimintamalleja ryhmäyttämiseen, kiusaamisen vastaiseen työhön sekä syrjinnän ja yksinäisyyden ehkäisyyn. Valtakunnallinen kehittämistyö on jo alkanut mm. nuorisoalan osaamiskeskus Nuoskan toimesta. Nuorisotyön menetelmillä ja toimintamalleilla voi olla tärkeä rooli myös sitouttavan kouluyhteisön toteutuksessa. (min. Saarikko)    Täällähän se on! Ryhmäilmiö... Tätä olen minäkin erässä työryhmässä käynyt ministereille ja Opetushallitukseen kertomassa. Vaikka tuntui, että ei oikein uskottu, ehkä osaltaan ajatus edistyi. Hienoa on, että todetaan (saman) kiusaamisen tapahtuvan myös koulun ulkopuolella. Tässä nuorisotoimi voisi auttaa. Harmi vain, että tämä ryhmäilmiö-termi on esillä vain tässä, kun se olisi ollut tarpeen aiemminkin esim kohdissa 3 ja 6. Koulussa ryhmäilmiöitä ohjataan oppitunneilla, luokissa, ryhmien sisällä, opettajan toimesta pedagogisin keinoin.  Viittaan esim. kirjaamme Rakenna oppiva ryhmä - pedagogisen viihtymisen käsikirja (linkki) 

Liian usein kiusaamisen ehkäisyssä puhutaan kiusaamisen seurausten hoidosta. Siinä suhteessa tämä toimenpideohjelma on oikealla asialla. Paljon hyvää on saatu ohjelmaan, mutta paljon pitää tapahtua, jotta näin kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästään. Mutta rakenteellisia muutoksia tarvitaan ja liikahduksia opettajayhteisöjen pedagogisessa ajattelussakin, sillä  ryhmien pienentämisen ja erityishenkilökunnan lisäämisen tie on jo kuljettu loppuun parinkymmenen vuoden aikana. Kiusaamista ehkäistään parhaiten rakentamalla (tarvitaan johtamista) kouluista myönteisiä yhteisöjä, jotka tuovat turvallisuutta ja innostavat oppimaankin. Tällöin mennään luokkien/ryhmien rakenteen sisään ja toimitaan vuosien aikajänteellä, ei oppitunti kerrallaan. Vaativaa, mutta palkitsevaa.