Koulushoppailu ja segregaatio

 Viimeiset viikot on mediassa (ja varmaan kouluissa ja kodeissakin) käyty kovaa vääntöä siitä, ovatko painotetut luokat ja koulut hyväksi vai pahaksi. Tutkijoista etenkin Venla Bernelius on tuonut jo muutaman vuoden esiin eriarvoistumisen prosessia kaupungeissa ja etenkin Helsingissä. (LINKKI tutkimukseen) Kehitys ei näytä hyvältä ja kiihtyvä segregaatio pitäisi pysäyttää. 

Eriarvoisuutta on tietenkin aina ollut. Demokratiaan kuuluu että sitä pyritään poistamaan. Ilmainen koulutus on eräs parhaita keinoja antaa kaikille mahdollisuus toteuttaa itseään ja olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa. No, tasavertaisuus ei ole pysyvä tila, kuten ei demokratiakaan. On paljon voimia, jotka tuottvat eriarvoisuutta huomaamattamme. Myös rakenteellinen välinpitämättömyys voi osaltaan ruokkia eriarvoisuutta. Koulu ei ole erillinen saari yhteiskunnasta, vaan oikeastaan yhteiskunnan kuva tai pienoismalli siitä. Lapset oppivat koulussa vaikka sen, onko oikeasti mahdollista vaikuttaa omaan lähiympäristöön.

Painotetusta opetuksestahan piti puhua. Tutkitusti siihen  osallistuu hyvästä sosioekonomisesta taustoista lapsia paljon, maahanmuuttajataustaisia on sen sijaan vähän. Painotetusta opetuksesta on tullut ilmiö, jossa jo valmiiksi hyvän sosiaalinen pääoman omaavat vahvistavat keskenään sitä edelleen. Painotettu luokka on usein "hyvä" ja muut huonompia, myös oppilaiden mielestä. Luokkien ja koulujen välisiä eroja on alkanut tutkimuksissa näkymään, ilmeisesti osin painotetun opetuksen ryhmien erojen takia.

Vanhemmat ja opettajat ovat monet kirjoittaneet puolustavia lausuntoja painotetusta opetuksesta, eikä se sinällään ole ihme. Se, että oma lapsi on hyötynyt vaikka musiikkiluokasta, ei kuitenkaan kerro mitä tapahtuu heille, jotka eivät ole mukana tai pääse mukaan painotettuun opetukseen.

Paras lukemani artikkeli asiasta oli Hesarissa 18.2. (LINKKI) kun Lari Malmberg kirjoitti kuten minusta asiat ovat: "Pohtiessaan lapsensa koulupolkua tavallinen helsinkiläinen vanhempi joutuu kipeään moraaliseen ristivetoon. Harmaan sävyjä on, mutta tiettyyn pisteeseen asti oman lapsen voitto voi olla jonkun toisen tappio."

Varmasti keskustelu on herättänyt kuntia pohtimaan omia opetusjärjestelyjään. Erittäin hyvältä kuulostaa Keravan kaupungin suunnitelma mahdollistaa painotettu opetus kaikille 7-9 luokkalaisille (LINKKI)  Varmasti painotettu opetus on hyvä asia, jolla voidaan saada oppilas kiinnittymään kouluun ja motivoitumaan omaan oppimiseensa paremmin. Ihan hyvä yhteisöllisyyden kehittämiselle on, että samahenkisiä oppilaita on luokassa. Näin voidaan tukea myös merkitsevien ystävyyssuhteiden syntyä.

Hankalaa on, jos painotetusta opetuksesta tulee etu josta pidetään kiinni, eikä haluta muiden saavan samaa kokemusta. Ihminen on kuitenkin yleensä sellainen, että ensi halutaan turvata oman lähipiirin edut. Siksi tarvitaan nyt poliittisen päättäjien ja virkamiesten hyvää yhteistyötä. Että ei kävisi kuten muistaakseni Hannu Simola sanoi, että painotettu opetus uhkaa toisintaa sääty-yhteiskunnan rakenteita.
Harkittuja ja tehokkaita toimia tarvitaan, jotta koulussa kaikki voivat aidosti kasvaa omilla vahvuuksillaan.

Uudistaminen vaatii uskallusta

 Iloitsin edellisessä päivityksessä tutkijoiden osallistumisesta väärinkäsitysten oikomiseen. Suomen PISA-tulokset eivät ole romahtaneet, mutta joitain kehityssuuntia on, joita pitää muuttaa paremmaksi.

Jatkoa seuraa. Kasvatustieteen professori Kalle Juuti kirjoitti asiasta josta olen paljonkin samaa mieltä. "Suomalaisen koulun uudistamista pitää uskaltaa jatkaa" (linkki) oli otsikko Helsingin Sanomien Vieraskynä palstalla 15.2.

Maailma on nopeasti muuttunut globaalien ilmiöiden kentäksi, jossa kaikki voivat luoda ja välittää informaatiota. Hyvä esimerkki informaatiovaikuttamisesta meidän koulukeskustelussa on digitalisaation syyttäminen kaikesta ei-toivottavasta kehityksestä, tai että itseohjautuvuutta vaaditaan opetussuunnitelmassa, eikä sitä voi oppia alle 25-vuotiaana. Yksipuolisesti ymmärretty tai jopa tarkoituksenhakuisesti väärin tulkittu tilannekuva. Paniikkiin ei pitäisi olla syytä, eikä koulutusta voida kehittää peruuttamalla aikaan jota ei enää ole. Tarvitsemme punnittua tietoa.

Juuti asettaa tärkeitä kysymyksiä: "Mitä oppilaiden halutaan koulussa oppivan? Haluammeko tulevaisuuden jossa nuoret ovat vastuukykyisiä yhteiskunnan jäseniä ja heillä on valmiuksia globaalien ongelmien ratkaisemiseen?"  Juuti toteaa, että oppilaiden pitäisi harjaantua uutta luovaan ja lähiympäristöä muuttavaan toimintaan. Tällöin mielestäni tuetaan oppilaiden aktiivisuutta, omatoimisuutta (ja itseohjautuvuuteen kasvua) sekä osallisuutta omasta ja muidenkin oppimisesta. 

Maailma on muuttunut sellaiseksi että tarvitaan opetuksen sisällön muutos, ei vain pedagogista muutosta. "Ei perusasioita, vaan tieteen- tai taiteenalan piirissä kertynyttä tietoa, jolla on laaja selitys-. ennuste, ja muutosvoima". Kun koulu ja opettajat ovat vastuussa tulevaisuudesta suurelta osin ,toivon todella että myös opetuksen muutoksia tehdään edellä mainituin perustein. Omat mieltymykset tai ennakkoasenteet eivät valitettavasti tuota aina parasta kuvaa siitä, miten tulisi koulussa toimia.

Koulua arvostellaan yliarvostamalla oppimistulosarviointeja. Kertovatko Pisa, Tims yms. paljonkaan siitä mitä on opittu syvällisesti tai oppilaiden luovuudesta?  Juuti toteaa: "Valitettavasti nykyisilla oppimistulosarvioinneilla emme oikein saa tietoa uutta luovan toiminnan oppimisesta".  Juuti toteaa lopuksi, että tarvitaan vahvaa kumppanuutta käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen välillä. Käytännön ja tutkimustiedon yhdistäminen ja opettajien koulutuksen kehittäminen voi tuottaa uutta luovaa ja maailman muuttamiseen tähtäävää pedagogiikkaa. Ja sitten on käytävä kotien kanssa myöskin tätä keskustelua, yhdessä tulevaisuutta voidaan muokata hyvään suuntaan.

Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen että koulutuksella on mahtava ja kiinnostava haaste edessä. Pitäisi muuttaa opetuksen sisältöä tulevaisuuden tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavaksi ja samalla vastata oppilaiden yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tarpeisiin. Monin paikoin työtä tehdäänkin hyvällä menestyksellä. 
Opetussuunnitelma on ihan oikeassa kun se määrittelee koulun tehtäväksi inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kerryttämisen. Molempia todella tarvitaan.

Oikeaa tietoa "romahduksesta"

 Kyllä tiede ja tutkimus ovat sitten mukavia asioita! Olin niin tyytyväinen kun arvoinnin asiantuntijat oikoivat käsityksiä, joiden mukaan Suomessa olisi tapahtunut oppimistulosten romahdus. Näin ei ole vaikka mediassa on otsikoitu huomionhakuisesti sen suuntaisesti jo muutaman vuoden. Pisa18 (linkki julkistamisseminaariin) ja muutkin tutkimukset (esim KARVI) kertovat kyllä asioista joihin pitää kiinnittää huomiota. 

Mutta asiaan. Tutkimusprofessori Juhani Rautopuro ja arvointiasiantuntija Annette Ukkola kirjoittivat Hesarin Vieraskynä palstalla 10.2. "Suomen koulujen oppimistulosten romahdusta on liioiteltu". (LINKKI)  Kiitos siitä! On muuten melko ongelmallista että informaation levittämisestä on tullut osittain viihdettä, jolloin huono uutinen erottuu paremmin kuin hyvä uutinen...

Lainaus: "Suomessa päästään hyviin oppimistuloksiin pienillä kustannuksilla ja oppituntimäärillä, eikä tuloksia saada oppilaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Kansainvälisesti verraten oppilaat ovat hyvinvoivia ja taitavia." Ei kuulosta kovin kauhealta kriisiltä.

Suomen kouluissa etenkin tytöt ovat edelleen ihan huippuja. Ja mikä tärkeintä, lapsillamme on muutakin elämää kuin koulussakäynti. Heikkoja ja vähän näkyvämpiäkin signaaleita toki on asioista, joista ei voida olla ylpeitä. Poikien heikentyneet tulokset, alueellinen eriarvoisuus ja maahanmuuttajien heikko menestys ovat Suomessa seikkoja, joihin pitää löytää korjaavia toimia. Suomessa ovat tyttöjen ja poikien osaamisen erot OECD- maiden suurimmat. Onhan siinä miettimistä. Samoin meillä on suurimmat erot kantaväestöön kuluvien lasten ja maahanmuuttajalasten oppimistuloksissa. Korjattavia asioita. Korjaus tapahtuu minusta paljolti kouluun kiinnittymällä. Kotien tukeen ei voida paljonkaan koulusta vaikuttaa, mutta siihen että oppilas tuntee kuuluvansa joukkoon ja luottaa opettajien ja ryhmänsä tukeen, voidaan kyllä vaikuttaa. Siitähän oppimisen edellytykset lähtevät. 

Tuo ylhäällä oleva julkistamisseminaarin tallenne on kiinnostavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Siihen pitää kylläkin syventyä enemmän kuin otsikkoon "Suomen Pisa-menestys romahti" 

Koti ja koulu kasvattavat yhdessä

Joskus tuntuu siltä, että meillä on liikaa lokeroita, joiden välillä yhteys hämärtyy. Viime päivinä seurasin mielenkiinnolla uutisia Kalasaman koulusta. Siellä oli koettu vältuntien olevan hankalia. Ihmekös tuo, kun alue on uusi ja koulu suuri. Yhteisöllisyyttä joudutaan rakentamaan täysin alusta.

Mediassa kerrotiin, että koulussa on harkittu, josko vanhempia voisi pyytää olemaan paikalla välituntisin. Tästä alkoi heti harmillinen väärinymmärrykseen tai huomion hakuun perustuva otsikointi. Hesari otsikoi 2.2. "Koulu haluaa etätyötä tekevät vanhemmat valvomaan lastensa välitunteja Helsingissä" . (linkki) Noh, tarkkaan ottaen siitä ei ollut kysymys. Koulun rehtorin mukaan oli vanhemmille lähetetty viesti jossa kysyttiin halukkuutaan olla läsnä välitunnilla. Jokainen rehtori ja opettaja tietää kyllä mikä on valvontavastuu.

Juttu jatkui Hesarissa 4.2. "Politikot eivät halua vanhempia valvomaan koulun välitunteja" . (linkki) No, siitä ei ollut kyse, joten kysymyksen asetteluaiheesta jätti paljonkin toivomisen varaa... Tästä johtuen helsinkiläisten valtuustoryhmien puheenjohtajien vastaukset olivat ohi varsinaisen aiheen (No ehkä olisivat olleet muutenkin...). 

- eihän koulujen turvallisuus saa olla siitä kiinni, että vanhemmat tulevat sinne toimimaan. (Vierunen)

- tarvitaan moniammatillista yhteistyötä (Vierunen)

- Vanhempien tehtävä on käydä töissä (Heinäluoma)

- Eihän tällaisia asioita voi ulkoistaa vanhemmille (Haglund)

- Ajatusta vanhemmista välituntivalvojina Rantanen ei ymmärrä 

- Ajatusta venhempien ottamisesta välituntivalvontaan Vanhanen pitää kuitenkin erikoisena

Vastattiin siis johonkin josta ei ole kysymys. Hyvä ajatus saattaa nyt mennä hukkaan väärin ymmärretyn jukisuuden ansioista. Onhan selvää että kasvatusvastuu ja -oikeus on aina lasten vanhemmilla.  Koululla on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Kasvatustehtävässä koulu tukee kotien työtä, sekä huolehtii etenkin tulevien kansalaisten kulttuuriperinnöstä ja sosiaalisesta pääomasta. Niiden avulla jokaisella tulee olla samat mahdollisuudet osallistua ja kasvaa omaan mittaansa.

Kalasataman koulullakin tarvitaan vanhempien näkyvyyttä, kuten ihan kaikissa koulussa. Koulu ei ole erillinen saari, vaan on oppilaalle tärkeä osa hänen kasvuympäristöään.Tämäkin uutisointi ja keskustelu osoittaa, miten lasten elämysmaailmaa on vaikea nähdä kokonaisena, kun meillä on liiankin monia erillisiä aikuisryhmiä lasten kasvua ohjaamassa. Aikuisten toimin lasten kasvuympäristöstä uhkaa tulla tilkkutäkki, joissa palaset on harsittu vain ohuesti kiinni.
Vanhempien läsnäoloa tulee kouluissa lisätä, ei se ole mitään ulkoistamista, että isä, äiti, mummi tai vaari tulee toisinaan moikkaamaan lasta ja ehkä auttamaan opettajaakin tunnille.

Kalasatamassa oli aivan oikein ymmärretty, että yhteisöllisyys kehittyy vain kun toimitaan yhdessä!  Toivottavasti se ymmärretään laajemminkin.

Kirjotin aiheesta HS  Mielipideosastolle kun niin kuumotti ja sehän on lehdessä 8.2.