Uudistaminen vaatii uskallusta

 Iloitsin edellisessä päivityksessä tutkijoiden osallistumisesta väärinkäsitysten oikomiseen. Suomen PISA-tulokset eivät ole romahtaneet, mutta joitain kehityssuuntia on, joita pitää muuttaa paremmaksi.

Jatkoa seuraa. Kasvatustieteen professori Kalle Juuti kirjoitti asiasta josta olen paljonkin samaa mieltä. "Suomalaisen koulun uudistamista pitää uskaltaa jatkaa" (linkki) oli otsikko Helsingin Sanomien Vieraskynä palstalla 15.2.

Maailma on nopeasti muuttunut globaalien ilmiöiden kentäksi, jossa kaikki voivat luoda ja välittää informaatiota. Hyvä esimerkki informaatiovaikuttamisesta meidän koulukeskustelussa on digitalisaation syyttäminen kaikesta ei-toivottavasta kehityksestä, tai että itseohjautuvuutta vaaditaan opetussuunnitelmassa, eikä sitä voi oppia alle 25-vuotiaana. Yksipuolisesti ymmärretty tai jopa tarkoituksenhakuisesti väärin tulkittu tilannekuva. Paniikkiin ei pitäisi olla syytä, eikä koulutusta voida kehittää peruuttamalla aikaan jota ei enää ole. Tarvitsemme punnittua tietoa.

Juuti asettaa tärkeitä kysymyksiä: "Mitä oppilaiden halutaan koulussa oppivan? Haluammeko tulevaisuuden jossa nuoret ovat vastuukykyisiä yhteiskunnan jäseniä ja heillä on valmiuksia globaalien ongelmien ratkaisemiseen?"  Juuti toteaa, että oppilaiden pitäisi harjaantua uutta luovaan ja lähiympäristöä muuttavaan toimintaan. Tällöin mielestäni tuetaan oppilaiden aktiivisuutta, omatoimisuutta (ja itseohjautuvuuteen kasvua) sekä osallisuutta omasta ja muidenkin oppimisesta. 

Maailma on muuttunut sellaiseksi että tarvitaan opetuksen sisällön muutos, ei vain pedagogista muutosta. "Ei perusasioita, vaan tieteen- tai taiteenalan piirissä kertynyttä tietoa, jolla on laaja selitys-. ennuste, ja muutosvoima". Kun koulu ja opettajat ovat vastuussa tulevaisuudesta suurelta osin ,toivon todella että myös opetuksen muutoksia tehdään edellä mainituin perustein. Omat mieltymykset tai ennakkoasenteet eivät valitettavasti tuota aina parasta kuvaa siitä, miten tulisi koulussa toimia.

Koulua arvostellaan yliarvostamalla oppimistulosarviointeja. Kertovatko Pisa, Tims yms. paljonkaan siitä mitä on opittu syvällisesti tai oppilaiden luovuudesta?  Juuti toteaa: "Valitettavasti nykyisilla oppimistulosarvioinneilla emme oikein saa tietoa uutta luovan toiminnan oppimisesta".  Juuti toteaa lopuksi, että tarvitaan vahvaa kumppanuutta käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen välillä. Käytännön ja tutkimustiedon yhdistäminen ja opettajien koulutuksen kehittäminen voi tuottaa uutta luovaa ja maailman muuttamiseen tähtäävää pedagogiikkaa. Ja sitten on käytävä kotien kanssa myöskin tätä keskustelua, yhdessä tulevaisuutta voidaan muokata hyvään suuntaan.

Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen että koulutuksella on mahtava ja kiinnostava haaste edessä. Pitäisi muuttaa opetuksen sisältöä tulevaisuuden tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavaksi ja samalla vastata oppilaiden yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tarpeisiin. Monin paikoin työtä tehdäänkin hyvällä menestyksellä. 
Opetussuunnitelma on ihan oikeassa kun se määrittelee koulun tehtäväksi inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kerryttämisen. Molempia todella tarvitaan.