Hesarin toimittaja Marjukka Liiten kirjoitti kirjasta 27.8. meidän mielestämme hyvin. Laitan tekstin kokonaisuudessaan tähän ja linkin suoraan arkistoon tähän. Tunnistamme artikkelista omat teesimme, vaikka kirjassa on tietysti muitakin. Olisi mukava saada aikaan keskustelua ja palautetta. Miten ajatellaan tämän ajan oppimisen ehdoista?
Kirja: Kurikoulun aika on ohi.
"Kyllä nykyajan lapset ja nuoret ansaitsevat viihtyisän koulun. Hiljaisuuden pedagogiikkaan perustuva kurikoulu on tiensä päässä", sanoo noin 35 vuotta opettajana ollut Rauno Haapaniemi.
Haapaniemi on kouluttajavaimonsa Liisa Rainan kanssa kirjoittanut koulumaailmaa sohaisevan kirjan, jonka nimi on Rakenna oppiva ryhmä. PS-kustannuksen kirja on juuri ilmestynyt.
"Tarkoitamme oppimista edistävää viihtymistä", Haapaniemi tähdentää. Kirjan alaotsake onkin Pedagogisen viihtymisen käsikirja.
Kirjoittajat tietävät, että opettajia ärsyttää, jos heitä vaaditaan olemaan viihdyttäjiä vakavasti otettavien kasvattajien ja asiantuntijoiden sijaan.
"Ongelma opettajilla on työvelvoiteajattelu, vaikka oppimisesta pitäisi tehdä kiinnostavaa, kivaa ja jopa elämys. Ihminenhän on luonnostaan utelias", Haapaniemi hehkuttaa oppimisen iloa.
Hänen mielestään on virheellistä hyväksyä se kehityskulku, että vain ekaluokkalainen on palavasti kiinnostunut oppimaan uutta, mutta peruskoulun päättövaiheessa oppiminen ei juuri innosta.
Mutta entä jos vaikka matematiikka ei oikeasti kiinnosta, vaan tuntuu vaikealta ja lähinnä pelottaa?
"Paljon auttaa, jos oppilas ei jää yksin ongelmineen. Opettajan apuakaan ei saisi joutua yksin odottelemaan", Haapaniemi huomauttaa ja uskoo yhdessä oppimiseen opettajakeskeisen opetuksen sijaan.
Ryhmässä oppilaat ratkovat ongelmia yhdessä sen sijaan, että opettaja yrittäisi opettaa jokaista erikseen. Ryhmässä oppiminen on myös tehokkaampaa ja hauskempaa kuin yksin oppiminen, kirja väittää.
Perinteisesti työrauha on koulussa kutistunut oppilaiden hiljaisuuteen, yksin puurtamiseen ja opettajan puheeseen, pahimmillaan jopa monologiin.
Ryhmän hallintaa ei Haapaniemen mukaan vieläkään opeteta opettajaksi opiskeleville.
"Ryhmä on opettajalle yhtä tärkeä työkalu kuin kirves kirvesmiehelle", hän vertaa.
Erityisesti suuret ryhmät tuottavat opettajille päänvaivaa. Parhaillaankin opettajien järjestö peräänkuuluttaa budjetista rahaa erityisesti ryhmäkokojen pienentämiseen.
Myöskään lyhytkestoiset ryhmätyöt eivät aina koulussa onnistu.
Epäonnistumisista syytetään yleensä huonosti käyttäytyviä tai motivoitumattomia oppilaita, mutta syy ei kirjan kirjoittajien mukaan ole heissä, vaan kehnossa ryhmän ohjauksessa.
Turvallisuus on kaiken oppimisen edellytys, kirjassa tähdennetään.
Yksin jäämisen ja huonoon asemaan joutumisen pelko vie oppilailta niin paljon voimavaroja, että se pitäisi jo opetuksen suunnittelussa ottaa huomioon eli varmistaa, ettei turvattomuuden tunnetta pääse syntymään.
Haapaniemen mukaan suuret luokat tai opetusryhmät eivät sinänsä ole ongelma; ne vain pitää jakaa pienempiin piireihin tai soluihin ja huolehtia, ettei kukaan jää yksin turhautumaan tai puuhailemaan omiaan.
Kirjoittajat kannustavat opettajia ja koulua uusiutumaan, koska tutkimukset vihjaavat, että suomalaisen koulun menestystarina on haalistumaan päin.
Katse pitää nyt kirjoittajien mukaan kääntää oppilaaseen ja hänen motivaatioonsa, koska koulu ei enää ole oppimisen keskipiste eikä opettaja ainoa tiedonlähde tai edes sen jakaja.
He myös muistuttavat, että oppilaat menevät kouluun lähinnä tapaamaan kavereitaan ja elämään elämäänsä, kun opettajat menevät sinne lähinnä töihin.
Kuitenkaan oppilailla ei käytäväkouluissa ole juuri omaa tilaa, toisin kuin opettajilla on oma huoneensa, johon ei oppilailla useimmiten ole asiaa.
"Sen vuoksi esimerkiksi vessassa käynti ja siellä oleminen voi olla monille oppilaille tärkeää", Haapaniemi ja Raina havainnollistavat koulun arkea.
Haapaniemen entiseen työpaikkaan, Etelä-Sipoon kouluun hankittiin jo 1990-luvun alussa sohvia, kasveja, mattoja, pari akvaariota ja sisäpihalle kaneja.
"Tunnelma muuttui kodikkaaksi, ja oppilaat viihtyivät koulun tiloissa oppituntien jälkeenkin niin, että heitä joutui jopa hätistelemään kotiin", Haapaniemi kertoo.
HS 27.8.2014
Haapaniemi on kouluttajavaimonsa Liisa Rainan kanssa kirjoittanut koulumaailmaa sohaisevan kirjan, jonka nimi on Rakenna oppiva ryhmä. PS-kustannuksen kirja on juuri ilmestynyt.
"Tarkoitamme oppimista edistävää viihtymistä", Haapaniemi tähdentää. Kirjan alaotsake onkin Pedagogisen viihtymisen käsikirja.
Kirjoittajat tietävät, että opettajia ärsyttää, jos heitä vaaditaan olemaan viihdyttäjiä vakavasti otettavien kasvattajien ja asiantuntijoiden sijaan.
"Ongelma opettajilla on työvelvoiteajattelu, vaikka oppimisesta pitäisi tehdä kiinnostavaa, kivaa ja jopa elämys. Ihminenhän on luonnostaan utelias", Haapaniemi hehkuttaa oppimisen iloa.
Hänen mielestään on virheellistä hyväksyä se kehityskulku, että vain ekaluokkalainen on palavasti kiinnostunut oppimaan uutta, mutta peruskoulun päättövaiheessa oppiminen ei juuri innosta.
Mutta entä jos vaikka matematiikka ei oikeasti kiinnosta, vaan tuntuu vaikealta ja lähinnä pelottaa?
"Paljon auttaa, jos oppilas ei jää yksin ongelmineen. Opettajan apuakaan ei saisi joutua yksin odottelemaan", Haapaniemi huomauttaa ja uskoo yhdessä oppimiseen opettajakeskeisen opetuksen sijaan.
Ryhmässä oppilaat ratkovat ongelmia yhdessä sen sijaan, että opettaja yrittäisi opettaa jokaista erikseen. Ryhmässä oppiminen on myös tehokkaampaa ja hauskempaa kuin yksin oppiminen, kirja väittää.
Perinteisesti työrauha on koulussa kutistunut oppilaiden hiljaisuuteen, yksin puurtamiseen ja opettajan puheeseen, pahimmillaan jopa monologiin.
Ryhmän hallintaa ei Haapaniemen mukaan vieläkään opeteta opettajaksi opiskeleville.
"Ryhmä on opettajalle yhtä tärkeä työkalu kuin kirves kirvesmiehelle", hän vertaa.
Erityisesti suuret ryhmät tuottavat opettajille päänvaivaa. Parhaillaankin opettajien järjestö peräänkuuluttaa budjetista rahaa erityisesti ryhmäkokojen pienentämiseen.
Myöskään lyhytkestoiset ryhmätyöt eivät aina koulussa onnistu.
Epäonnistumisista syytetään yleensä huonosti käyttäytyviä tai motivoitumattomia oppilaita, mutta syy ei kirjan kirjoittajien mukaan ole heissä, vaan kehnossa ryhmän ohjauksessa.
Turvallisuus on kaiken oppimisen edellytys, kirjassa tähdennetään.
Yksin jäämisen ja huonoon asemaan joutumisen pelko vie oppilailta niin paljon voimavaroja, että se pitäisi jo opetuksen suunnittelussa ottaa huomioon eli varmistaa, ettei turvattomuuden tunnetta pääse syntymään.
Haapaniemen mukaan suuret luokat tai opetusryhmät eivät sinänsä ole ongelma; ne vain pitää jakaa pienempiin piireihin tai soluihin ja huolehtia, ettei kukaan jää yksin turhautumaan tai puuhailemaan omiaan.
Kirjoittajat kannustavat opettajia ja koulua uusiutumaan, koska tutkimukset vihjaavat, että suomalaisen koulun menestystarina on haalistumaan päin.
Katse pitää nyt kirjoittajien mukaan kääntää oppilaaseen ja hänen motivaatioonsa, koska koulu ei enää ole oppimisen keskipiste eikä opettaja ainoa tiedonlähde tai edes sen jakaja.
He myös muistuttavat, että oppilaat menevät kouluun lähinnä tapaamaan kavereitaan ja elämään elämäänsä, kun opettajat menevät sinne lähinnä töihin.
Kuitenkaan oppilailla ei käytäväkouluissa ole juuri omaa tilaa, toisin kuin opettajilla on oma huoneensa, johon ei oppilailla useimmiten ole asiaa.
"Sen vuoksi esimerkiksi vessassa käynti ja siellä oleminen voi olla monille oppilaille tärkeää", Haapaniemi ja Raina havainnollistavat koulun arkea.
Haapaniemen entiseen työpaikkaan, Etelä-Sipoon kouluun hankittiin jo 1990-luvun alussa sohvia, kasveja, mattoja, pari akvaariota ja sisäpihalle kaneja.
"Tunnelma muuttui kodikkaaksi, ja oppilaat viihtyivät koulun tiloissa oppituntien jälkeenkin niin, että heitä joutui jopa hätistelemään kotiin", Haapaniemi kertoo.
HS 27.8.2014