perjantai 22. tammikuuta 2010

Heikkoja signaaleja


Uusimmassa Opettaja-lehdessä oli aiheina vertaisoppiminen ja se että hyvä fiilis parantaa oppimista. Kyllä, näin on.
On hienoa että ammattilehtemme on ryhtynyt jo muutaman vuoden haistelemaan muutoksia, joita tarvitaan. Ennen aina häpesin ammattilehtemme välillä täydellistä asiantuntemattomuutta pedagogisissa kysymyksissä. Kuitenkin lausuntoja annettiin, yleensä ei-hengessä.

http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2010_03/143031.htm
http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2010_03/138643.htm
Näissä molemmissa artikkeleissa nähtiin opettajat pääasiallisina toimijoina. Yhteisöllinen näkökulma puuttuu. Tämä ei varmaan ole tahalista. Se kertoo että a) Oppilaita ei nähdä yhteistyökumppaneina vaan toiminnan kohteina ja b) Ei osata/tunneta yhteisöllisen rakenteen ja prosessin aineksia.

Luin myös oman kuntani Koulujen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen. Lasten ja vanhempien osallisuus puuttui lähes täysin. "Vanhemmat voivat osallistua koulun kehittämiseen" oli lause joka viittasi jotenkin yhteisölliseen toimintapaan. Mutta siis voivat. Oppilaiden osallistaminen koulun toiminnan kehittämiseen puuttui kokonaan, ei myöskään puhuttu oppilaskunnista tms. välineistä. Vertaistoiminta syrjäytymisen ehkäisymenetelmänä loistaa myös poissaolollaan.

Koulujen tulisi ensi sijassa järjestää ettei kukaan ole yksin. Aikuiset eivät voi sitä mitenkään taata, vaan tarvitaan ne osallistavat rakenteet
No. onneksi kyseessä on luonnos...

Otetaan nyt marinan päälle loistava esimerkki nuorten osallistamisesta ja yhteisön rakentamisesta monella tasolla nuorten ehdoilla. Täällä tehdään yhdessä!
http://nk.hel.fi/nuortenaanitoimitus/

lauantai 2. tammikuuta 2010

Taas halutaan sitä yhteisölisyyttä

Sellon jälkeen puhutaan - taas- yhteisölisyydestä tai sen puutteesta. Taas, toistonkin uhalla, täytyy todeta että paljon enemmän on toiveita kuin reseptejä.

Jos tiivimmällä yhteisöllisyydellä tarkoitetaan sitä, että ihmiset tuntevat toisensa ja ottavat vastuuta kanssaihmisten hyvinvoinnista, niin hyvä. Kyllä Suomi on varmaan käynyt niitä rankimpia rakennemuutoksia läpi muutamassa vuosikymmenessä. Maaseutu on tyhjennetty, suvut ja muut turvaverkot levinneet pitkin maailmaa. Oman edun tavoittelu on tulut jopa ihailtavaksi sodan jälkeisen Suomen yhteisen rakentamisen ihanteen tilalle. Meillä ei ole olemassa kehitynyttä kaupunkikulttuuria.
Nyt näyttää siltä että Suomea ravistaa vielä suuri rakennemuutos elinkeinoissa. Perinteisten vahvojen teollisuusalojemme sulaminen on lähes yhtä suuri muutos sivuvaikutuksineen kuin maaseudun autioituminen.
Lisää vaikeuksia on tulossa.

On pakko kasvattaa päivähoidon ja koulujen kasvatustyön tulosvastuuta. Se tarkoitaa myös että annetaan työhön hyviä välineitä. Uudet yhteisölliset taidot tulee oppia ja opettaa kaikille. Ne yhteisötaidot jotka maaseutu-Suomi opetti eivät välttämättä auta tässä ajassa. Koulut ottavat hämmästytävän vähän huomioon tulevaisuuden. No toisaalta tulevaisuutta on kovin vaikeaa ennustaa...

Koulun ja kasvatuksen yleensä tulisi ensiksi ajatella hyvinvointia ja vasta toiseksi tuloksia. Se olisi meidän aikuisten maailmasta viesti siitä että välitämme, muutenkin kuin kriisien kohdatessa tai juhlapuheissa.