keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Miksi tulokset ovat laskeneet?

 Paljon puhetta riittää jatkuvasti siitä, että oppimistulokset ovat olleet laskussa. Lyhytmuistiset moittivat opetussuunnitelmaa, digiä, ilmiöoppimista ja itseohjautuvuuden vaatimista. Usein syypäänä ovat myös vääränlaiset lapset, jotka eivät keskity vaan somettavat. Tähän ovat yhtyneeet myös muutamat kokeneetkin tutkijamme. Mutta. Koulu ei kumminkaan ole erillinen saareke lasten kehitysympäristössä, vaan se heijastaa monin tavoin sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Lisäksi meillä on koulutus varsin vähän säädeltyä, opettajat saavat toteuttaa opetustaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Opetussuunnitelmat eivät vaikuta kovin painavasti koulujen arkeen. Ja- lasku on alkanut jo noin vuonna 2000, ennen digiä, ilmiöppimista ja itseohjautuvuuden  panettelua. (kävisikö tilalle omatoimisuus?)

Asiaan paremmin tutustumalla näemme, että merkkejä on ollut ilmassa jo noin 25 vuotta, mutta korjausliikkeet eivät ole onnistuneet. Itse asiassa, nykyiseen opsiin vaikutti jo se, että halutaan torjua oppimistulosten laskua. Pisa12 ensituloksia raportissa sanottiin jo asia hyvin (olen tämän kirjoittanut tänne jo vuonna 2013)"Alun perin 60- ja 70-luvulta peräsin olevat rakenteet eivät enää vastaa riittävän hyvin näihin (muutos) tarpeisiin. PISAn tulokset kertovat osaltaan siitä, että koulun arjen ja nuorten odotusten välillä on kasvava kitka. Ristiriita koulun pedagogisten ja kulttuuristen käytänteiden ja toisaalta nuorten koulun ulkopuolella kohtaaman todellisuuden välillä on lisääntymässä."  Tämä oli analyysi siitä, miksi oppilaiden motivaatio oli laskevalla käyrällä ja koulun merkittävyys vähentynyt. Nyt näemme edelleen tämän kehityskulun seurauksia, etenkin poikien koulumenestyksessä. Kun motivaatio ei enää ole itsestään selvää, niin kotien tuki on yhä tärkeämpää. Kotitausta vaikuttaa yhä enemmän koulumenestykseen.

Miksi kehityskulku ei ole vielä kääntynyt? Tänään Hesarissa ansioitunut opettaja ja tutkija Marika Toivola sanoi suoraan yhden keskeisen syyn: Ohjaavia ja täydentäviä julkaisuja ei tunneta eikä niitä lueta.
Hän kirjoitti mielipidekirjoituksessa otsikolla Opettajan tulee ymmärtää tavoitteet, jotka hänen työlleen on asetettu. (LINKKI) tilaajille. Jos ja kun näin on, niin on se johtamisongelma, ei opettajien vika. Opettajille pitäisi varata aikaa yhdessä tutustua ja pohtia opetussuunnitelman ja täydentävän materiaalin sisältöä. Kun näin ei tapahdu, käy usein niin että oppisisällöt ja niiden omaksumisen arviointi vie pääosan koulutyöstä. Koulutyön kova ydin, kasvatus- ja sivistystehtävä, jää varjoon, eikä sen toteutumista ehditä pohtia ja keinoja päivittää. Kunnissa olisikin tarpeen varata paljon enemmän aikaa siihen, että opettajat voivat koulussaan arvioida tärkeitä tavoitteita ja miten niihin yhdessä päästään. Marika Toivolan sanoin: "Opetustyötä niin kuin mitä tahansa muutakaan työtä ei voida kehittää ja johtaa tuloksellisesti, jos ei ymmärrä asetettuja tavoitteita".




lauantai 14. tammikuuta 2023

Sivistyskatsaus 2023 ; ajatuksia ja selityksiä

Onpa päässä raksuttanut isosti! Opetus- ja kulttuuriminusteriö on julkaissut ensimmäisen laajan katsauksen koko toimialansa tilasta, nimeltään Sivistyskatsaus 2023 (LINKKI julkaisuun.)

Melkoinen paketti, josta vanha ope lukee ensin koulutusta koskevat sivut. Katsoin myös raportin julkaisuseminaarin. (LINKKI seminaariin) Se on pitkä, mutta kelailemallakin löytää itseään kiinnostavat kohdat.

Tallenne oli todella kiinnostavaa tietoa sisältävä, mutta jotain puuttuui. En löytänyt oikeastaan ollenkaan lapsilähtöistä näkökulmaa eli olisi puhuttu siitä millainen on lapsen hyvä kasvuympäristö ja miten koulussa voidaan sellainen rakentaa. Paljon oli puhetta jälleen koulutustason nostamisesta ja miten koulutus on kansantaloudelle tärkeää. Tutkijat eivät olleet kasvattajia. Paikalla ei ollut ketään koulutyöntekijää tai oppilaiden edustajia...Minusta vaan näyttää siltä, että huoli oppimistulosten laskuun liittyy tavalla tai toisella juuri tähän. Lapset ja nuoret haluavat koulussa ja kasvaessaan olla muuta kuin tulevaa työvoimaa. (onhan sekin toki tärkeää)

Osaamisen lasku alkoi Suomessa melko tasan vuonna 2000, joten ei, lasku ei johdu hölmöstä opsista tai digistä. Seminaarissa kaivattiin analyysia raportin datan muuttamiseksi ymmärrykseksi siitä mistä kaikki johtuu ja mitä pitäisi tehdä. Siitä oma analyysi seuraavassa kirjoituksessa.



Tämä raportin kuvio kertoo tilanteen yleisesti. Kuviossa hyödynnetään laajasti kansainvälisiä tutkimuksia.

Suurin osaa oppimistulosten laskusta liittyy poikien heikentyneeseen osaamiseen. Virossa, joka on mennyt ohitsemme, ei ole lainkaan näin sukupuolittunutta tulosten eroa. Myös maahanmuutajataustaiset pärjäävät meillä heikoiten OECD maissa! Sitten on vielä koulujen väliset erot etenkin suurissa kaupungeissa. Sehän johtuu päätöksistä rakentaa yhä uusia erityiskouluja. Näihin kolmeen avainhaasteeseen tarvitaan kohdennettuja toimia. Pojista ei osattu (uskallettu) seminaarissa juuri puhua. Pitäisi.

Meillähän on resepti kaikkiin, paitsi suurenevien koulujen haasteisiin. Opettajien auktoriteetti ei enää ole sellainen, että opiskellaan kun pelätään opettajaa (tai vanhempia). Kun tähän ei ole paluuta niin kyllä oppilaat pitää saada oppimismyönteiseen tilaan. Ja miten se tapahtuukaan?

-Turvallisuus on tärkein kun liikutaan suurissa ryhmissä. Oppilaalla tulisi olla kouluun tullessaan suhteellisen ennakoitava sosiaalinen tilanne. Yhteenkuuluvuutta ja luottamusta rakennetaan pysyvissä vuorovaikutussuhteissa. Yhä suuremmissa kouluissa pitäisi pystyä rajaamaan vaihtuvuutta tilojen, opettajien ja ryhmien suhteen.
-Jokainen tarvitsee muutaman hyvän, luotettavan ystävän. Koulussa ei ole aiemmin organisoitu opetusryhmien sosiaalista rakennetta. Se olisi nyt tarpeen, ja melko helposti tehtävissä. Kahdesta työparista saadaan mukavasti neljän hengen kotiryhmä, jossa  voidaan oppia ja kasvaa yhdessä pitkäänkin. Kouluun kiinnittymisen kannalta olisi hyvä jos ystävyysuhde löytyy ja sitä voi ylläpitää koulupäivän aikana muutenkin kuin lyhyillä välitunneilla. Muutoinhan turvaverkko löytyy usein harrastusten parissa, jolloin se ei ole koulussa voimavara.
-Koulun aikuiset tekevät koulusta yhteisön, mielellään yhdessä kotien kanssa. 

Yksityiskohtaisia ohjeita ei voi tässä ryhtyä kirjoittamaan koska olosuhteet vaihtelevat ja on varmasti monia toimintamalleja. Kirjoistamme löytyy kyllä ihan pedagogisia vinkkejäkin. Ja aina voi laittaa postia :)

perjantai 6. tammikuuta 2023

Koulutus tuottaa hyvinvointia ja sivistyksen

Vuosi on alkanut, on loppiainen.  Kouluväki on suurelta osin ollut lomilla ja ensi viikolla taas kokoonnutaan yhteisen tehtävän äärelle. 
Opettajan työnä on luoda tulevaisuudelle mahdollisimman hyvä perusta. Se on mahtavaa työtä, jonka tulokset ovat osittain nähtävissä vasta vuosien päästä.

Viime vuosi ja edellinenkin meni pohtiessa sosiaalisen pääoman käsitettä ja miten sitä voidaan jakaa tasoittavasti koulussa. Kirja tuli valmiiksi  (LINKKI). Edelleen huomaan, että tarkastelen maailman tapahtumia tuon käsitteen kautta. On paljon heikkoja ja vähän vahvempiakin signaaleja siitä, että länsimainen hyinvointivaltio ja demokratiakäsite on vaikeuksissa (ja jopa hyökkäyksen kohteena), ei vain ulkoa tulevan häirinnän, vaan myös sisäisen myllerryksen vuoksi. Meillä Suomessakaan ei ole osattu kunnolla varautua yhteisöllisyyden hapertumiseen, vaikka Ruotsin tapahtumat ovat olleet lähellä. Väestön pakkautuminen, juurettomuuden lisääntyminen, monikulttuurisuus, lasten kasvuympäristön radikaali muutos ovat esimerkkejä siitä, että lapsuus on nyt kovin erilainen kuin oma lapsuuteni. Ja suurelta osin parempikin, mutta ei ihan kaikessa.

Näyttää yhä enemmän siltä, että luonnollisen yhteisöllisyyden hiipuminen ja kulttuurimme uudistuminen moniarvoiseen suuntaan (mikä ei siis ole pahasta) aiheuttavat haasteita, johon nuoriso reagoi. Yhteiskunnallisesti näemme miten alueelliset erot kaupungeissa (ja maassa muutenkin) kasvavat ja sosioekonominen tausta on alkanut taas vaikuttaa lasten koulumenestykseen entistä enemmän. Tästä seuraa polarisaatiokehitys, joka ulottuu kaikkialle yhteiskuntaan. Politiikassakin on nyt tapana kerätä äänestäjiä nolaamalla ja moittimalla muita, jotta itse olisi parempi. Kuitenkin tärkeää se mistä voidaan olla samaa mieltä, jotta sopimuksia, lakeja syntyy. Sopimukset syntyvät keskinäisestä luottamuksesta. Ihan kuin olisimme siirtymässä uteen sääty-yhteiskuntaan jossa on heimoja tai kuplia ja  joissa eletään omilla säännöillä. Yhteinen hyvä ei ole silloin näkyvillä tai tavoitteena. Tähän liittyy myös toisten vieroksuminen tai ulossulkeminen. Rasismi saa uusia muotoja. EI hyvä.

Koulussa voidaan tasoittaa eroja, siksihän meillä on peruskoulu. Olen ihan varma, että koulu ja nimenomaa perusopetus voi vaikuttaa siihen, että meillä olisi avoin, demokraattinen hyvinvointivaltio jatkossakin. Ja, että kansalaiset voivat hyvin ja kiinnittyvät myönteisesti yhteiskuntaan, ympäristöönsä. Tähän tarvitaan juuri sosiaalisen pääoman tasoittamista. Ilman sitä paikkaamme seurauksia, ja koulukin on osa ongelmaa. Ja miten se tapahtuu? Vähän pitkä juttu, mutta onhan se kirjassamme ja vanhemmissakin jo alullaan. Koulussa voidaan ohjata oppilaiden sosiaalisten suhteiden rakentumista - ja heidän kykyään muodostaa omaa sosiaalista pääomaa. Se ei ole mistään poissa vaan päinvastoin. Jos opetusryhmässä on turvallinen vuorovaikutus ja toisia innostava ilmapiiri, niin oppiminen on mukavampaa ja yleensä myös tuloksellista.