Näin väittää Tero Kurki kirjoituksessaan Opetushallituksen pitää palata perustehtäväänsä (HS 2712. Mielipide, linkki). Voi olla, että hän ei ymmärrä asioiden kokonaisuutta tai on ymmärtänyt tahallaan väärin. Populistisuutta edustaa kirjoituksessa se, että mielipide esitetään totuutena, jolle olisi tieteellinen perusta. Kirjoittaja syyttää Opetushallitusta ideologisesta kehittämisestä ja tieteellisen tiedon unohtamisesta - ja samalla unohtaa tieteellisen otteen itse. "Suomella ei ole varaa menettää enää yhtäkään sukupolvea ideologisille ja tieteeseen perustumattomille kokeiluille." Melkoinen väite, kun olemme sentään edelleen ihan hyvin menestyvä koulutusmaa. Ei aina tarvitse olla paras. Hyvää kirjoituksessa on, että se herättää kriittistä ajattelua. Olen eri mieltä kirjoittajan kanssa, mutta perustein, jotka voidaan tarkastaa.
Kurki kirjoittaa että: "Myös opettajien keskuudessa vallitsee käsitys, että Opetushallitus on heikentänyt oppimistuloksia, oppimisrauhaa ja oppilaiden motivaatiota erilaisilla ideologisilla ja tieteeseen perustumattomilla uudistuksilla kuten inkluusiolla, ilmiöoppimisen painottamisella liian nuorena oppilaille, itseohjautuvuuden ylikorostamisella, avoimilla oppimisympäristöillä, digioppimisella sekä monitulkintaisella opetussuunnitelmalla, joka on johtanut vaatimystason laskuun." Tämä ei ole tieteellistä tekstiä. Väite, että opettajien keskuudessa olisi yleisesti näitä ajatuksia voi olla totta sekin, mutta joku tutkimus pitäisi esittää tämän tueksi. Jos itse on jotain mieltä, voi toki toivoa että muutkin ovat. Mutta toive ei ole tutkimusta. Lisäksi nuo mainitut asiat ovat kumottavissa väärinä perusteina.
Inkluusio. Se ei itsessään pilaa koulua, vaan miten inkluusio on järjestetty, on tärkeää. Varmasti hyväksymme ajatuksen, että mahdollisimman moni voi osallistua koulukäyntiin normaalioloissa. Kun koulussa on erilaisia oppijoita, kaikki voivat hyötyä kokemuksesta. Jos ei ole sopivaa henkilöstöä auttamassa, niin silloin tietysti voi olla vaikeaa. Toteutuksesta ei päätä OPH, vaan kunnat itse.
Ilmiöoppimisen painottaminen liian nuorille. Opetushallituksella ei ole valtaa opettajien käyttämiin kasvatus- ja opetusmenetelmiin. Ilmiöoppiminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että opittivat asiat liittyvät oikeisiin asioihin ja toisiinsa. Koulua voidaan nykymuodossaan kylläkin syyttää dekontekstuaalisuudesta, jolloin siilomaiset oppiainesisällöt eivät välttämättä muodosta oppilaiden tietovarannossa toisiaan tukevaa kokonaisuutta. Liian nuorena ei voi aloittaa asioiden ymmärtämistä niin, että ne liittyvät todellisuuteen, omiin havaintoihin ja kysymyksiin.
Itseohjautuvuuden ylikorostus. Tämä on niin outo väite! Opetushallitus laatii kyllä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, mutta se miten tavoitteisin päästään on koulujen ja opettajien ihan itse päätettävissä. Ja etenkin: Itseohjautuvuus on kasvatustavoite. Oman toiminnan ohjaus, oma-aloitteisuus on jotain, mitä vamasti tarvitaan tulevaisuuden taitona. Jokainen vanhempi kannustaa lastaan itseohajutuvuuteen, eli toimimaan itsenäisesti ja uskomaan itseensä. Itseohjautuvuus on lapsen eräs keskeinen kehitystehtävä, jota aikuiset kotona ja koulussa tukevat. Kuinka sitä voi yleensä ylikorostaa?
Avoimet oppimisympäristöt. Mitä sillä tarkoitetaan? Suomessa on ilmeisesti noin 1-2 % koulutiloista sellaisia, joita voi sanoa avoimiksi oppimisympäristöiksi. Kun lapsimäärät ovat vähentymässä, niin uusia kouluja rakennetaan hyvin hitaasti. Ne eivät voi vielä vaikuttaa mitenkään tuntuvasti mihinkään tuloksiin. Uusia, joustavampia tiloja on hyviä ja ei niin hyviä. Niiden käyttöönotto onnistuu jossain paremmin kuin muualla. Opetushallitus ei päätä millään tavoin koulujen arkkitehtuurista. Kunnat saattavat kylläkin sortua säästämään uudenlaisten tilojen yhteydessä vääristä asiosta.
Digioppiminen. Jälleen ilmaisu, jonka sisältö on erittäin epäselvä. Opetushallitus on tukenut koulujen digitalisaatiota kyllä, mutta valtioneuvoston määräyksestä. Otetaan tässä esiin naapurimme Viro, jota nyt katsomme ihaillen Pisa-menestyjänä. Virossa digivälineiden ja -ohjelmien käytöllä on tärkeä osa opetuksessa. Virossa on ilmeiseti onnistuneesti laitettu digi palvelemaan oppimista. Laite tai ohjelma ei itsessään tee mitään, niillä tehdään hyödyllisiä tai einiinhyödyllisiä asioita. Opettajat päättävät digiopetuksen laadusta, ei OPH.
Monitulkintainen opetussuunnitelma. Kun mikään ei ole hyvä... Kun olimme Pisan huipulla, löydettiin syyksi helposti meidän väljä opetussuunnitelmamme ja opettajien pedagoginen vapaus toimia. En tiedä, haluavatko opettajat lisää tarkkoja määräyksiä opetussuunnitelmaan. Jos haluavat, niin muistetaan, että opetussuunnitelmat tehdään kunnissa opetussuunnitelman perusteiden pohjalta.
Ei ole olemassa tieteellistä, yksimielistä käsitystä/tulosta siitä, millainen hyvän koulun tulisi olla. Kaikki ovat koulua käyneet ja kaikilla on tarvittaessa mielipiteitä koulusta. Itse toivon, että koulujen rakenteita kehitetään yhteisöllisempään suuntaan ja että opettajat oppisivat toisiltaan parhaat käytännöt. Koulutyö on prosessissa aina, vaikkakin hitaassa. Sata vuotta toimineet tilajärjestelyt ja pedagogia ei sellaisenaan enää tuota parasta tulosta. Olen optimisti, uskon, että koulut, rehtorit ja opettajat yhdessä kotien kanssa kehittävät kouluista kasvuympäristön, joka palvelee entistä paremmin lasten kasvua kansalaisuuteen. Siihen tarvitaan kyllä jotain vanhaakin, mutta myös paljon uutta.
Oman juttunsa ansaitsee kyllä kasvatus. Ihmettelen jatkuvasti, että miksi kasvatus on lähes kokonaan unohtunut, kun keskustellaan koulun tavoitteisiin pääsemisestä. Kasvatus on kuitenkin laissa mainittu perustehtävä ja onhan suurin osa peruskoulun opettajista kasvatustieteilijöitä! Palaan aiheeseen, ehkäpä ensi vuonna. 15 vuotta blogia takana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti