Viime vuosina on ollut paljon esillä lasten ja nuorten mielenterveys. Sanotaan, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi. Tästä ei ole aivan selvää tilastoa, koska hoitoonohjaus on parantunut ja oppilaitoksissa saa aiempaa enemmän tukea ongelmiin. Ahdistus, masennus, uupumus ja syömishäiriöt ovat kuitenkin esillä kaikilla koulutustasoilla.
Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala tiivisti ongelman mielestäni hyvin Hesarin artikkelissä: "On hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin." HS 17.12.2021 Niin, asiat ovat paremmin kuin koskaan monella mittarilla, mutta sehän ei tarkoita automaattisesti sitä, että elämä tuntuu mielekäältä. Toisaalta suomalaiset kyllä ilmoittavat olevansa tyytyväisiä, jopa tyytyväisimpiä maailmassa, joissain kyselyissä. Epäilemättä voidaan kuitenkin tehdä paljon, jotta elämä tuntuisi hyvältä mahdollisimman monelle.
Samaa ongelmaa käsitteli Hesari myös 13.12 "Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on ahdistus- tai masennusoireita". Tässä artikkelissa oli kyselyn tuloksia, joiden mukaan joka kolmas miesopiskelija ja joka neljäs naisopiskelija koki, että ei kuulu yhteenkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Tämä jo osaltaan kertoo ongelmien syistä.
Oma näkökulma on että, hoito ei ole ratkaisu (sehän on tärkeää seurausten korjaamista) jos halutaan rakentaa ympäristöjä, jotka tukevat mielenterveyttä myönteisesti. Pitäisi nähdä miksi ongelmia syntyy, mitkä rakenteet ja käytännöt tuottavat ongelmia mielenterveyden hyvinvoinnille. Molemmissa artikkeleissa oli hyviä näkökulmia, mutta aika vähän viitattiin sosiaaliseen pääomaan, ystävien muodostamaan turvaverkkoon.
Otan pari mielenterveyteen vaikuttavaa seikkaa esiin, muistaen sosiaalisen pääoman merkityksen.
Yhteisöllisyys. Aikuiset ovat hallinnollisin toimin päättäneet että, lapset ja nuoret eivät tarvitse pysyvyyttä sosiaalisiin suhteusiinsa kouluissa tai että ystävyyssuhteita ei tarvitse tukea koulutuksen rakenteissa. Ryhmät ja opettajat vaihtuvat ilman että lapsi tai nuori voi asiaan vaikuttaa. Sosiaalisesti taitavat löytävät seuraa, mutta kaikki eivät ole sellaisia. Tämä ei ehkä olisi niin vaarallista jos kasvavan elämässä oli muuten pysyvyyttä ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Näin ei välttämättä ole jos koulua, harrastusryhmiä ja koteja vaihdetaan. Koulu voisi halutessaan edustaa turvallista pysyvyyttä. Suojaava kasvatustehtävä on kyllä sosiaalisen pääoman karttuttamisen muodossa kouluille annettu. Tuntuu että julkinen keskustelu näkee liian usein koulutuksen kansantalouden veturina ja oppilaat tulevana työvoimana. Se ei juuri edistä kiinnittymistä yhteiskuntaan. Kasvava lapsi tai nuori tarvitsee kiintymyssuhteita ja luotettavia aikuis- ja vertaiskontakteja. Ne suojaavat monilta ongelmilta.
Merkityksellisyys. Lapsi tulee kouluun elämään elämäänsä ja rakentamaan identiteettiään, johon pitäisi kuulua käsitys siitä, missä on hyvä. Koulua ei pitäsi nähdä vain taloutta tuottavana laitoksena, kouluilla on sivistystehtävä ja se on arvokasta. Elämän merkityksellisyyden kokemus syntyy lapsille ja nuorille haaveista ja siitä kokemuksesta, että häntä tarvitaan yhteisössä. Opettaja, jos kuka luo tulevaisuutta. Kyse on siitä miten haave paremmasta ja oma tehtävä sen rakentamisessa saadaan siirrettyä kaikille koulussa oppiville. Uskon että kyllä elämän merkityksellisyyden kokemus tukee mielenterveyttä. Etenkin jos on hyviä kavereita, jotka pysyvät tukena ja apuna iloissa ja suruissa.
Kohti parempia aikoja ollaan aina menossa ja päiväkin pitenee.