Joskus pedagogiikka ja politiikka ovat hyvinkin läheissä suhteissa. Tämän ymmärtää ilmeisesti Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen uusi apulaispormestari Nasima Razmyar. Hän antoi Hesarissa 22.9. haastattelun, jossa kertoi omista painotuksistaan. Raikkaita ajatuksia, jotka toivottavasti eivät hioudu pois. Esimerkiksi pohdinta suurien ja pienien yksiköiden eduista ja haitoista oli kiinnostavaa.
Rohkeaa oli minusta hänen ajatuksensa eriarvoisuuden torjumisesta. Nasima ajattelee, että heikoimpien alueiden opettajille pitäisi maksaa parempaa palkkaa. Vaikka tämä on ensimmäinen kerta, kun itse näen merkittävässä asemassa olevan politiikon tätä ehdottavan, on kyse tavallaan loogisesta jatkumosta. Jotkut koulut ovat jo saanet positiivisen diskriminaation lisärahaa, miksei sitten myös palkoissa tehtäisi samoin.
Jo Sugata Mitra ihmetteli parikymmentä vuotta sitten, miksi eniten hyviä opettajia tarvitseville alueille ei heitä saada.
Eriarvoistuminen on hiipinut peruskouluun, ehkäpä 90-luvun laman jälkiseurauksena. Kaupungeissa asuinalueet erityivät kiihtyvästi. Tietenkin on hyvä muistaa, että kaupungit ovat aina rakentuneet eriarvoisuudella, joka näkyy kaupunginosien erilaisena hyvinvointina. Hyvinvoivat ovat aina maksaneet siitä, että saavat asua köyhiltä rauhassa....Olemme kuitenkin olleet ylpeitä siitä, että meillä saa samantasoista opetusta kaikissa peruskouluissa, ympäri maata. Ehkä enää ei ole aivan näin. Helsinki on itse aiheuttanut eriarvoisuutta, vahingossa tai harkiten, sallimalla monien erityiskoulujen ja luokkien synnyn. Myös vanhemmat harrastavat niin sanottua koulushoppailua, ainakin jos siihen on varaa. Itse Sipoossa asuvana olen monta kertaa ollut näkemässä miten vanhemmat tulevat kouluun keskustelemaan rehtorin kanssa, ennen kuin päättävät muuttavatko alueelle vai ei. Asuntojen hinnat vaihtelevat voimakkaasti pienenkin välimatkan sisällä. Jos jollain alueella on sosiaalista vetovoimaa, maksetaan siitä lisäarvosta.
Yhteiskunta voi hyvin, kun kaikista huolehditaan. On myös tärkeää, että saamme kaiken osaamisen parhaaseen käyttöön, sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Yksilökeskeinen aikamme ajaa hyvinvointiyhteiskuntaa ahtaalle. Kun yhteisöllisyys ja positiivinen keskinäisriippuvuus kaupungeissa hapertuu, tilalle tulee käsitys siitä, että rahalla voi ostaa kaiken tarvittavan. Silloin ei pidetä huolta vähäosaista, koska omia rahoja tarvitaan oman elämän iloihin. No, tämä pitkähkä alustus liittyy siis koulujen eriarvoisuuteen. Alueet joissa, asukkaiden sosioekonomien asema ei ole hyvä, omaavat usein heikkoa sosiaalista pääomaa. Tämä näkyy kouluyhteisöissä monin tavoin. Paitsi että opettajia voi olla vaikea saada, niin oppilaiden kyky ohjata opintojaan ja elämäänsä yleensä voi olla heikko. Koulutustaso periytyy vahvasti. Ruotsissa sama kehitys on ollut nähtävissä suurien kaupungien esikaupungeissa jo vuosikymmeniä. Myös siellä ovat koulut saaneet vaikella alueilla lisäresurssia.
Oma asiantuntemus ei riitä arvioimaan sitä, miten paljon haastavien alueiden opettajien lisäpalkka auttaa. Ehkäpä jotain. Eniten auttaisivat järeät yhdyskuntasuunnitteluun puuttumiset, mutta siihen ei taida olla demokratiassa nyt voimia. Asuminen ja rakentaminen kun ovat yhä enemmän sijoitustoimintaa heille, jotka eivät asu sijoituskohteissaan.
Hyvä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. On valitettavaa ja kallista yhteiskunnalle, jos meille syntyy syrjäytyviä alueita, joissa asuu syrjäytyviä. Silloin näiltä alueilta on vaikea ponnistaa kohti unelmiaan. Yhteiskunnan sivistystä voidaan mitata sillä, miten kohdellaan heikompiosaisia. Toisin sanoen millaista riemukulkua itsekkyys viettää.
Opettajat ovat aina olleet luomassa hyvinvointia ja jakamassa sivistystä. Toivottavasti hyviä opettajia riittää myös haastaviin paikkoihin ja niin että niihin saadaan tarittavat resurssit. -On ehkä syytä tunnustaa.. Enpä oikein ymmärtänyt arvottaa omaa valintaani vuonna 1977. Vasta valmistuneena opettajana ja helsinkiläisenä päätin että Helsinkiin en virkaa hae. Minulla oli käsitys että muulla voisin tehdä kasvatus- ja opetustyötä ilman muita rasitteita... Niinpä hain Sipooseen. Ja kyllähän täällä on yleensä lapsilla ollut puhtaat vaatteet, ruokaa kotona ja vanhempien tuki ja kiinnostus koulunkäyntiin. No, nyt täälläkin Suomen muuttovoittoisimmassa kunnassa elämme uusia aikoja. Mutta siis, olen kyllä osaltani syönyt pullasta rusinoita. Täällä asuvien lasten hyväksi kylläkin, toivon mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti