tiistai 23. lokakuuta 2012
Oppimisen tulevaisuudesta
Aina ei tarvitse keksiä itse kaikkea.
Niinpä linkitän tähän Khan Academyn-tietoisuutta.
Minusta ainakin ajatuksena Khan Academy http://fi.wikipedia.org/wiki/Khan_Academy on jännittävä ja looginen kulttuurimme tässä vaiheessa. Oppimista on kaikkialla ja oppijat ovat toiminnan keskiössä. Ideologiassa on mukana myös globaalia yhteisöllisyyyttä.
Oppiminen voi olla leikkimistä? No ainakin leikkimällä oppii.
http://www.youtube.com/watch?v=qC_T9ePzANg
Tässä vielä linkki varsinaisille sivuille: http://www.khanacademy.org/
En kyllä ole sillä lailla teknologiafriikki, että oppimisympäristöjen muutos lopettaisi kasvattamisen tarpeen, päinvastoin. Uskon että aikuisen läsnäolo nimenomaan kasvattajana on yhä tarpeellisempaa. Koulutuksen tehtävä ei varmaan ole enää siirtää vanhoja tietoja, mutta arvoja ei voida muuttaa kovin usein. Niitä on tarpeen siirtää, jos niihin uskotaan. Kasvatustehtävä on vaativampi kuin opetustehtävä, siksikö siitä ei tarpeeksi puhuta?
perjantai 12. lokakuuta 2012
Hyvän opettajan terveiset, Viljo Tervonen
Luin tässä vanhan kouluni Kallion yhteiskoulun/Kallion lukion 100-vuotisjuhla-antologiaa nimeltään Kohtaamisen hetki (2002).
Siinä ensimmäisenä kirjoittaa Viljo Tervonen, hieno äidinkielenopettajani, joka ratkaisevasti kannusti minua kirjoittamaan. Lyhyestä kirjoitelmasta on vaivaton poimia oppilasta palvelevan, yhteisöllisen pedagogian periaatteita:
Opettajana kasvaminen ja vertaistuki:
Viljo sai kouluun tullessaan edeltäjältään Viljo Haahdelta neuvon, jota pyrki koko uransa noudattamaan: Opettajan tulee alati kokeilla, etsiä uutta opetusainesta ja uusia metodisia ratkaisuja.
Parasta "Villen" mielestä oli, kun sai mennä ainenippu salkussa jonkun (reaaliaineen) kollegan luokse yhdessä arvoimaan kirjoitusten laatua ja tasoa.
Oppilaslähtöisyys, toiminnalliset työtavat:
"Näin koin olevani oikeilla jäljillä kun sain astua luokan perälle ja kuunnella, kuinka ryhmät raportoivat työnsä tuloksista, väittäjät ja vastaväittäjät selvisivät otteluistaan tai kuinka esim. draamaa käsiteltäessä luokka pystyi antamaan vavahduttavan näytteen esitystaidoistaan."
Villellä oli usein tapana antaa oppilaiden pitää vapaaehtoista lukemispäiväkirjaa, josta hän toteaa että: "Samalla saatoin havaita, että luokan hiljaisella mietiskelijällä oli sangen persoonallista sanottavaa lukemastaan."
Unohtuneet läksyt sai usein viedä opettajan kotiin tarkistettavaksi. Mainio tilaisuus käydä kasvatuskeskusteluja kodikkaassa ilmapiirissä !
Yhteisöllisyys:
"Yhä uudelleen rehtorit tähdentävät , kuinka tärkeää on kodin ja koulun yhteistyö" ( Vuosikertomuksista vuosilta 1946-1977)
Ville Tervonen mainitsee vuosittaiset luokkajuhlta, joihin kutsuttiin vanhemmat ja kaikki luokkaa opettavat oppilaat. Muistan että oli jännää ja kivaa tehdä niihin ohjelmia. Vanhemmat tutustuivat opettajiin ja he perheisiin.
Kallion yhteiskoulussa oli pyrkimys että opettajat eivät vaihdu. Luokanvalvoja saattoi opettaa luokkansa jopa kahdeksan vuotta, samoin mahdollisuuksien mukaan muutkin aineopettajat, jotka ensiluokalla aloittivat opettamisen. Näin Ville: "Käsitykseni mukaan koulussamme vallitsi luja luottamus opettajien ja oppilaiden välillä, tunsimmehan toisemme perusteellisesti." -Nyt puhutaan taas kiintymyssuhteen tärkeydestä kasvatuksessa ja oppimisessa.
Samasta asiasta Tervonen puhuu koulun kerhotoiminnan kohdalla; kerhoissa saattoi kasvaa läheinen luottamuksellinen suhde opettajan ja oppilaan välille. Näin varmaan, koska oltiin irti tavanomaisista luokkatilanteista. Kerhotoiminnan hiipuminen on varmasti ollut eräs yhteisöllisyyden rapauttaja.
Ainakin minulle välittyi varsin selvästi se, että Ville oli kiinnostunut ajatuksistani ja antoi kohdallani jopa vähän anteeksi kielioppivirheitä. Aivan helppoa on vieläkin muistaa, kuinka tärkeää kannustava ja juuri minulle annettu palaute oli!
Helposti katselee menneitä vaaleanpunaisten nostalgialasien läpi. Mutta voi olla, että opettajia välillä uhkaa virkamiesmäistyminen, monien eri työtehtävien alla. Fokuksessa olisi aina oltava oppilas ja se mikä vahvistaa häntä. Usein parasta saadaan aikaan yhdessä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kallion_lukio
Siinä ensimmäisenä kirjoittaa Viljo Tervonen, hieno äidinkielenopettajani, joka ratkaisevasti kannusti minua kirjoittamaan. Lyhyestä kirjoitelmasta on vaivaton poimia oppilasta palvelevan, yhteisöllisen pedagogian periaatteita:
Opettajana kasvaminen ja vertaistuki:
Viljo sai kouluun tullessaan edeltäjältään Viljo Haahdelta neuvon, jota pyrki koko uransa noudattamaan: Opettajan tulee alati kokeilla, etsiä uutta opetusainesta ja uusia metodisia ratkaisuja.
Parasta "Villen" mielestä oli, kun sai mennä ainenippu salkussa jonkun (reaaliaineen) kollegan luokse yhdessä arvoimaan kirjoitusten laatua ja tasoa.
Oppilaslähtöisyys, toiminnalliset työtavat:
"Näin koin olevani oikeilla jäljillä kun sain astua luokan perälle ja kuunnella, kuinka ryhmät raportoivat työnsä tuloksista, väittäjät ja vastaväittäjät selvisivät otteluistaan tai kuinka esim. draamaa käsiteltäessä luokka pystyi antamaan vavahduttavan näytteen esitystaidoistaan."
Villellä oli usein tapana antaa oppilaiden pitää vapaaehtoista lukemispäiväkirjaa, josta hän toteaa että: "Samalla saatoin havaita, että luokan hiljaisella mietiskelijällä oli sangen persoonallista sanottavaa lukemastaan."
Unohtuneet läksyt sai usein viedä opettajan kotiin tarkistettavaksi. Mainio tilaisuus käydä kasvatuskeskusteluja kodikkaassa ilmapiirissä !
Yhteisöllisyys:
"Yhä uudelleen rehtorit tähdentävät , kuinka tärkeää on kodin ja koulun yhteistyö" ( Vuosikertomuksista vuosilta 1946-1977)
Ville Tervonen mainitsee vuosittaiset luokkajuhlta, joihin kutsuttiin vanhemmat ja kaikki luokkaa opettavat oppilaat. Muistan että oli jännää ja kivaa tehdä niihin ohjelmia. Vanhemmat tutustuivat opettajiin ja he perheisiin.
Kallion yhteiskoulussa oli pyrkimys että opettajat eivät vaihdu. Luokanvalvoja saattoi opettaa luokkansa jopa kahdeksan vuotta, samoin mahdollisuuksien mukaan muutkin aineopettajat, jotka ensiluokalla aloittivat opettamisen. Näin Ville: "Käsitykseni mukaan koulussamme vallitsi luja luottamus opettajien ja oppilaiden välillä, tunsimmehan toisemme perusteellisesti." -Nyt puhutaan taas kiintymyssuhteen tärkeydestä kasvatuksessa ja oppimisessa.
Samasta asiasta Tervonen puhuu koulun kerhotoiminnan kohdalla; kerhoissa saattoi kasvaa läheinen luottamuksellinen suhde opettajan ja oppilaan välille. Näin varmaan, koska oltiin irti tavanomaisista luokkatilanteista. Kerhotoiminnan hiipuminen on varmasti ollut eräs yhteisöllisyyden rapauttaja.
Ainakin minulle välittyi varsin selvästi se, että Ville oli kiinnostunut ajatuksistani ja antoi kohdallani jopa vähän anteeksi kielioppivirheitä. Aivan helppoa on vieläkin muistaa, kuinka tärkeää kannustava ja juuri minulle annettu palaute oli!
Helposti katselee menneitä vaaleanpunaisten nostalgialasien läpi. Mutta voi olla, että opettajia välillä uhkaa virkamiesmäistyminen, monien eri työtehtävien alla. Fokuksessa olisi aina oltava oppilas ja se mikä vahvistaa häntä. Usein parasta saadaan aikaan yhdessä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kallion_lukio
lauantai 6. lokakuuta 2012
Sukupuolella on väliä
Uutinen Hesarista: Sukupuolikiintiöt koulutuksiin?
Minua, sukupuolikiintiöläisenä opettajankoulutuksen läpikäyneelle, uutinen oli kiinnostava paitsi nostalgiamielessä, myös yleisesti.
Ihmiset ovat keskimäärin miehiä ja naisia. Nykyinen ihmistutkimus löytää sukupuolten kesken muitakin kuin kromosomi tai hormonieroja, mm. aivokuvaukset avaavat jännitääviä näköaloja.
Virallinen kasvatus on siirtynyt pääsääntöisesti naisille. Päiväkodeissa on todella vähän miehiä, luokanopettajissa yhä vähemmän ja ymmärtääkseni aineopettajissakin miesten osuus pienenee koko ajan. Yksinhuoltajista suurin osa on naisia. Pojilla menee tutkitusti huonommin kuin tytöillä koulussa, jatko-opinnoissa ja elämässä yleensäkin.
Onko tämä ok?
On tosiaan merkillepantavaa miten poikia kehitystä syrjivä kehitys on voinut jatkua pitkään, ilman että siihen on reagoitua kovinkaan kummoisesti. Kehityksestä on jo tullut itseään ruokkiva. Ei voida vedota menneisyyden vääryyksiin.
Päiväkodit ja koulut ovat kasvaville myös aikuisten yhteiskunnan näyttämö, jossa mallinnetaan rooleja ja toimintatapoja. On kovin huolettavaa, kun julkinen kasvatusjärjestelmämme viestii laajalti, että lasten kasvatus on naisille kuuluva alue. Malli siirtyy tehokkaasti seuraavalle sukupolvelle. Tästä kärsivät mielestäni sekä tytöt että pojat, miehet ja naiset.
Asia on niin tärkeä, että voidaan minusta ihan hyvin ottaa kiintiöitä käyttöön- mieluitehn nopeasti. Miesten osuutta kasvatus- ja sosiaalialalla ei voida merkittävästi lisätä hurskailla toiveilla tai edunvalvontajargonialla. Joka tapauksessa ollaan myöhässä ja tilanteen korjaaminen kestää kumminkin (liian) kauan.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Laki ja harkinta, vielä kerran
Sunnuntain Hesarissa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen kirjoitti laittamattomasti Sastamalan tapauksesta elikkä miksi rehtori tai kukaan mukaan koulussa ei voi keksiä rangaistuksia, vaikka ne olisivatkin hyviä.
Otsikkona oli: Laki on koulussa lapsen ja aikuisen turva.
Puumalaisella oli hyviä perusteita. "Lain noudatamisessa tulee olla erityisen tarkkana, varsinkin kun kyse on aikuisen vastuulla olevista lapsista." "Aikuisen lakiin perustuva toiminta kouluissa on lapsille myös kasvatuksellinen esimerkki" Niinpä!
Ja "laki suojaa mielivallalta"
Monet kasvatus- ja opetusalan ihmiset ovat protestoineet apulaisoikeuskanslerin toimintaa vastaan ja pitäneet huomautusta Sylvaan koulun rehtorille nipotuksena ja terveen järjen vastaisena. Reaktio juontuu minusta historiasta. Meillä opettajan asema on ollut poikkeuksellisen itsenäinen, opettaja on voinut toimia kuten on parhaaksi nähnyt. Opettajat eivät tutkitusti tunne oman alansa lainsäädäntöä tai opetussuunnitelmia kovinkaan tarkasti, kun ei ole ollut tarvis....
Elämme nyt aikaa, jolloin yhteiset ja pitävät pelisäännöt ovat kasvatuksellisesti yhä tärkeämpiä. Koulun tulee kohdella oppilaitaan samalla tavalla koulun sisällä ja koulujen kesken.
Kouluyhteisössä on hyvä olla yhteisenä arvona lainkuuliaisuus ja avoimuus, eikö vain? Arvot ovat totta, kun tehdään niiden mukaisesti, vaikka niistä seuraava toimi ei aina olisi edes paras vaihtoehto.
Kuten Puumalainen totesi; keskustelujen perusteella voidaan lakeja muuttaa ja antaa uusia ohjeita opettajille. Avoimessa yhteiskunnassa rikkomuksessa seuraa ennakkoon ilmoitettu (lainmukainen) rangaistus, se on reilu peli.
http://www.okv.fi/43/OKV_427_1_2011.pdf Tässä linkki alkuperäiseen lausuntoon.
Otsikkona oli: Laki on koulussa lapsen ja aikuisen turva.
Puumalaisella oli hyviä perusteita. "Lain noudatamisessa tulee olla erityisen tarkkana, varsinkin kun kyse on aikuisen vastuulla olevista lapsista." "Aikuisen lakiin perustuva toiminta kouluissa on lapsille myös kasvatuksellinen esimerkki" Niinpä!
Ja "laki suojaa mielivallalta"
Monet kasvatus- ja opetusalan ihmiset ovat protestoineet apulaisoikeuskanslerin toimintaa vastaan ja pitäneet huomautusta Sylvaan koulun rehtorille nipotuksena ja terveen järjen vastaisena. Reaktio juontuu minusta historiasta. Meillä opettajan asema on ollut poikkeuksellisen itsenäinen, opettaja on voinut toimia kuten on parhaaksi nähnyt. Opettajat eivät tutkitusti tunne oman alansa lainsäädäntöä tai opetussuunnitelmia kovinkaan tarkasti, kun ei ole ollut tarvis....
Elämme nyt aikaa, jolloin yhteiset ja pitävät pelisäännöt ovat kasvatuksellisesti yhä tärkeämpiä. Koulun tulee kohdella oppilaitaan samalla tavalla koulun sisällä ja koulujen kesken.
Kouluyhteisössä on hyvä olla yhteisenä arvona lainkuuliaisuus ja avoimuus, eikö vain? Arvot ovat totta, kun tehdään niiden mukaisesti, vaikka niistä seuraava toimi ei aina olisi edes paras vaihtoehto.
Kuten Puumalainen totesi; keskustelujen perusteella voidaan lakeja muuttaa ja antaa uusia ohjeita opettajille. Avoimessa yhteiskunnassa rikkomuksessa seuraa ennakkoon ilmoitettu (lainmukainen) rangaistus, se on reilu peli.
http://www.okv.fi/43/OKV_427_1_2011.pdf Tässä linkki alkuperäiseen lausuntoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)