Juho Hollo, nero kasvatuksen ja sivistyksen asialla.

 Sattumoisin tutustuin tavallista tarkemmin Juho Hollon (1885-1967) elämäntyöhön. Ensi viikolla perjantaina 4.10. klo.15- (linkki) on Helsingin keskuskirjasto Oodissa hänen elämänkertakirjansa julkistamistapahtuma. Minulla on ilo haastatella siellä kirjan tekijöitä Eero Ojasta ja Timo Jantusta. Tutustuin kirjaan siis ennakolta. Ja millainen ihminen hän olikaan! Hänen vaikutuksensa ja työtahtinsa olivat aivan häkellyttäviä.

Jaa että kuinka niin nero? Hänen kohdallaan tälle määrittelylle on kyllä katetta. Tilaisuuden esittelyteksti kertoo: Juho Hollo (1885–1967) oli merkittävä kasvatusajattelija, suomentaja, kirjallisuuskriitikko ja esseisti. Näitä kaikkia puolia käsitellään hänen elämäkertateoksessaan Neron tie.

Hollo oli suomentajanero, jonka monipuolisuus on vertaansa vailla. Hän käänsi suomen kielelle lähes 200 kirjaa 16 kielestä, joukossa monia maailmankirjallisuuden klassikoita. Hän oli myös monipuolinen kirjallisuuskriitikko ja esseisti.

Kasvatusajattelijana Hollo oli aikaansa edellä. Hänen tunnetun ajatuksensa mukaan kasvatus on kasvamaan saattamista; se on myös kasvamisen auttamista ja esteiden poistamista yksilön luonnollisen kasvun tieltä.

Sattumalta tänä syksynä tulee myös kuluneeksi 50-vuotta Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan perustamisesta. Sehän perustettiin pitkälti, koska peruskoulun luokanopettajia alettiin kouluttamaan yliopistossa. Kuulun tähän ensimmäiseen yliopistosta opettajiksi valmistuneeseen vuosikurssiin. Tästä juhlasta lisää, kun se on vietetty 9.10.

Juho Hollo toimi siis laajalla alueella. Itseäni kiinnostaa tietenkin tässä yhteydessä hänen osuutensa suomalaisen kasvatustieteen kehittäjänä. Hollo nimitettiin jo 1920 kasvatustieteen dosentiksi ja lopulta hän sai erinäisten nimityskiistojen jälkeen ensimmäisen suomenkielisen kasvatus- ja oeptusopin professuurin 1937. Sitä ennen, vuodesta 1930 hän oli jo tosin hoitanut ylimääräisen professuurin tointa.

Merkittävää on, että professuurin saatuaan Hollo ei enää julkaissut tutkimuksia ja ylimalkaan etääntyi kasvatustieteestä. Luennot hän hoiti eläkkeelle siisrtymiseensä asti ja oli ilmeisesti pidetty luennoitsija. Kosmopoliitti Hollolle maailma oli aina laajasti auki, eikä hän ilmeisesti viihtynyt yhden tieteen parissa. Kirjallisuuden kääntäminen ja kirjallisuuskriitikkona toimiminen kiinnostivat enemmän.

Hänen kasvatusajattelunsa oli modernia ja on kestänyt aikaa hyvin, Voidaan jatella että nykyisen opetussuunnitelman perusteiden keskeinen ajatus, oppilas aktiivisena toimijana, on sopusoinnussa Hollon kasvatusajattelun kanssa. 

Opettajan koulutukselle Hollolla voisi olla nytkin paljon annettavaa: "Opettajien koulutus yliopistoissa tuli erottaa tieteenharjoittajien valmistuksesta. Opettajassa tulee Hollon mukaan olla tieteenharjoittajaa, mutta myös taiteilijaa, jonkin verran moralistia ja ehkä myös juristia." (Neron tie s. 248) Hollon mukaan opettajienkoulutus on pitäisi pohjautua filosofiaan, koska opettajan tulee olla sivistynyt, sanan laajassa merkityksessä. Luultavasti elinikäinen oppiminen olisi Hollon mielestä opettajalle tärkeää etenkin ajassamme.

Oppilaita opettajan, kasvattajan tulee Hollon mukaan auttaa kasvamaan, opettaja poistaa yksilöllisiä kasvun esteitä. Kasvattaja ohjaa mielikuvituksen kehitystä osana ajattelun kehitystä. Hollo edusti vahvasti kokonaiskasvatuksen ideaa; ihmisen kasvu tarvitsee mielikuvitusta, ajattelua, estetiikkaa ja kulttuuriperinnön omaksumista. Liiallisen (merkityksettömän)  tietomäärän ahtamista hän vastusti.

Varsinaisia pedagogisia ohjeita hän ei ehkä antanut, mutta perustaa kasvatukselle hän hahmotti edelläkävijänä. Itseäni viehättää juuri tämä Hollon tärkeänä tai jopa välttämättömänä pitämä kasvattajan kokonaistehtävä, joka muuten velvoittaa myös kasvattajan kehittämään itseään jatkuvasti. Opetus ei voi olla vain erillisten asioiden siirtämistä oppijoihin, kasvatustehtävä toteutuu kun jokainen saa mahdollisuuden kasvaa omaksi parhaaksi versioksi itsestään. Ehkäpä nykykoulun haasteisiin voidaan löytää ratkaisuja arvoista, filosofiasta käsin? 

Miten kasvatustehtävä saadaan takaisin koulun tehtävän ja tavoitteiden keskiöön? Ja mitä siitä seuraa opetuksen järjestelyn suhteen? Hollo varmaan haluaisi osallistua siihen keskusteluun, mikäli matkoiltaan ja käännöstöiltään ehtisi.