Ollin opit

Jokin aika sitten iloitsin täällä Olli Luukkaisen uudesta roolista (linkki) OAJ:n pitkäaikainen ja ilmeisen pidetty puheenjohtaja, nykyinen opettajien koulutuksen työelämäprofessori oli saanut tehtäväkseen miettiä miten opettajien työ ja koulutuksen ohjaaminen pitäisi muuttaa. Rooli on erilainen ja sallii enemmän vapaata ajattelua. Olen odottanut mitä Luukkainen haluaa sanoa, sillä ennen puheenjohtajuuttaan hän oli tunnettu uudistushenkisenä opettajana, tutkijana ja rehtorina.

Paljon olikin Ollilla sanottavaa mielipidekirjoituksessaan Hesarissa 29.9. Poimin noin 4+1 ajatusta.     

Luukkainen on huolissaan opetuksen tason vaihtelusta ja koulutuksen valtakunnallisen ohjaamisen tehottomuudesta. Tästä ei puhuttu OAJ:n toimistolla istuttaessa!

1. Luukkainen toteaaa että kansallisen tason päätöksenteon ja paikallisen tason todellisen toiminnan välillä on syvä ja leveä kuilu. Illuusio oppilaitosten itsearviointiin perustuvasta kehittämisestä on kupla. Tämä on aika kova toteamus sillä looginen lääke olisi keskusohjaamisen lisääminen. Sitähän ei olla haluttu aiemmin ollenkaan.

2. Kouluun ja luokkiin pitäisi mennä katsomaan sisään, mitä niissä tapahtuu oppilaiden kesken ja opetuksellisesti. Epäsopiva totuus on Luukkaisen toteamus että opettajien pedagogisilla työtavoilla on valtavia eroja. Sitäkin on tutkittava.

3. Luukkainen pitää opettajan  ja oppilaan vuorovaikutusta oppimisen kannalta kaikkein tärkeimpänä seikkana. Siksi oppilaat on otettava mukaan keskeisiksi informanteiksi tutkimuksissa. Oppilaat on ohitettu kokonaan koulun tilaa käsittelevissä tutkimuksissa.

4. Edellä mainituista syistä oppilaat eivät nyt saa yhdenvertaisia mahdollisuuksia opinnoissaan, Luukkainen toteaa. Se on kuitenkin peruskoulun tarkoitus.

Viidenneksi kokoan Ollin lääkkeet:
Lääkkeeksi esitteyhin haasteisiin Luukkainen esittää tässä kirjoituksessa ensinnäkin koulun pedagogisen johtamisen uutta kulttuuria. Rehtorin pitää voida (ja osata) keskittyä siihen.

Suurin muutos on hänen mukaansa vaikein (tähän on helppo yhtyä). Tarvitaan kansallisen kulttuurin asenteellinen muutos oppimista ja opiskelua kohtaan. Päättäjien, julkisuuden henkilöiden ja vanhempien on alettava puhua koulutuksen merkityksellisyydestä kaikessa puheessaan. Kotien merkitys on tässä suurin. Huomaan että Virossa on koulutuksen arvostus suuri, ja tulokset suurelta osin juuri siksi hyviä.

Lisäksi Luukkainen haluaa, että tärkeitä tutkimustuloksia otetaan esiin koulukeskustelun pohjaksi satunnaisten mielipiteiden sijaan. Hyvä! Katse kohdistuu tässä paljolti mediaan.

Vaatimustason nostoa ja sen ylläpitämistä kuulutetaan kirjoituksen lopussa. Niin, kyllähän on paljon muuttunut ilman mitään valtakunnalisia päätöksiä. Otan itseni todisteeksi. Omana kouluaikana ei päässyt eteenpäin luokalta jos ei ollut hyväksyttyä arvosanaa joka aineessa, armovitosia ei ollut. Minäkin jäin pari kertaa luokalle ja neljä kertaa oli ehdot (nelonen) ruotsissa. Kesällä oli sitten aikaa lukea lukematta jääneet asiat ja suorittaa ehtolaiskuulustelu. Ja se oli ihan normaalia koulunkäyntiä. Omassa koulussani Kallion Yhteiskoulussa luokallejättöprosentti oli välillä lähempänä kymmentä ja ehtoja tuli joka vuosi monille. Minulle ainakin tämä sopi, koska loppusuoralla pärjäsin hyvin. Ehkäpä se tämä sopisi nytkin monille?

Hyvä Olli!