torstai 6. kesäkuuta 2024

Peruskoulun rakentajat

 Olipa tiistaina hieno päivä! Saimme viimein juhlia Kasvatustieteen laitoksella yhdessä kurssikavereidemme kanssa juhlakirjaamme.


Sattumoisin kuulun siihen opettajaporukkaan, joka aloitti vuonna 1974 ensimmäisenä peruskoulunluokaopettajaksi opiskelun Helsingin yliopistossa, Kasvatustieteen laitoksella. Opettajankouluslaitos oli alkaessamme hajasijoitettu, koska sen Ratakadulla sijaitseva rakennus oli täysremontissa lähes koko opiskelumme ajan.

Olemme antaneet nimeksi itsellemme Paraskurssi, koska se on ollut meille paras ja - ensimmäinen. Joukkomme oli varmasti viimeistä työvuottaan toimineen laitoksen esimiehen, professori Martti Ruudun huolella valikoima, näin ainakin koimme. Olemme vuosikymmenten mittaan pitäneet tiivistä yhteyttä, into työhön on säilynyt osin myös yhteyden tunteen takia. Olemme aloittaneet peruskoulun ja opettaneet kaikkien, viiden, opetussuunnitelmien aikana. Kokemusta on.

Kirjaan kirjoitti lähes viisikymmentä kurssilaistamme opettajatarinansa, eli reilusti yli puolet kurssistamme. Lisäksi kirjoitimme Martin ja Päivin kanssa hieman historiaa ja yhteenvetoja. Ovatpa kirjoitukset upeita, kiinnostavia ja hauskojakin! Ei ole tietoakaan kamalista oppilaista tai työtovereista, eteenpäin on menty ja opittu.

Vaikka luenkin näitä kirjoituksia kultaisin silmälasein, erottuu niistä jotain yhteistä arvopohjaa. Peruskoulu oli vahvasti ideologinen ratkaisu. Haluttiin päästä eroon luokkayhteiskunnan jäänteestä, kahdesta eri koulupolusta. Me halusimme olla luomassa tasavertaisia mahdollisuuksia kaikille. Tästä voi olla osoituksena esimerkiksi erityisopettajiksi vuosien mittaan  opiskelleiden suuri määrä, monet toimivat myös kouluttajina opetusalalla. Lapsilähtöisyys ja -myönteisyys tulee kirjoituksissa esiin vahvasti. Yleinen piirre on, että työssä on haluttu oppia. Ja se pitää yllä työmotivaatiota. Aika monet ovat tehneet (ja muutamat tekevät vieläkin) töitä yli eläkeiän ja toimivat kouluvaareina tai mummoina.

Meidän kurssimme aloitti muutoksen, jossa opettajista tuli kasvatustieteilijöitä, eikä niinkään käytännön kasvatusosaajia, kuten ehkä seminaarin käyneet opettajat miellettiin. Harmillista on, että opettajat eivät juurikaan työssään koe kiinnostusta kasvatustieteeseen, ehkä se on liian kaukana kasvatus- ja opetustyön haasteista? Käytännön ja teorian osuus opettajankoulutuksessa on aina ollut ratkaisematon pulma, kuten tilaisuuttamme kunnioittanut professori Pertti Kansanenkin totesi.

Uskon että kirjasta on iloa ihan kaikille opetusalasta kiinnnostuneille. Ainakin kansien välissä on melko ainutlaatuinen kokemus ja näkemys peruskoulun ensimmäistä vuosikymmenistä! - Ja siitä mitä on olla opettaja.