sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kuinka pieni luokan pitää olla?

Sattui silmiin Opettaja-lehden ensi numeron esittely. Raíja Vahasalo vaatii luokkakokoja pienemmiksi.
Onkohan pohdittu riittävästi miksi tämä vaatimus tuntuu nousevan esiin yhä uudelleen, vaikka luokkakokoja on pienennetty suorastaan hurjasti omasta koulunkäyntiajastani. Kaisaniemen koulussa meitä oli neljännella 34 poikaa. Kuka ottaisi nyt semmoisen luokan?

No ei siitä luokasta kovin ruusuisia muistoja jäänyt, eikä paluuta kukaan kaipaa semmoiseen. Mutta.
Mitä ratkaisevaa on tapahtunut viimeisen, sanotaan 30 vuoden aikana?
Käännetään näkökulmaa siitä että lapset ovat muuttuneet huonommiksi tottelemaan/opiskelemaan siihen, mitä opettajilta vaaditaan.
Opettajien koulutus on muuttunut selkeästi tutkijakoulutukseksi. Meiltä puuttuu koulutuksesta ryhmänhallinnan eli ryhmädynamiikan perusteetkin. Tämä ei ilmeisesti ole tärkeää taitoa. Tiétoahan opettajille halutaan jakaa yhä enemmän, mutta opettaminen on mitä suuremmassa määrin osaamista. Harjoituskoulut eivät pysty tarjoamaan nuorille opettajille harjoittelua ryhmän hallinnassa.

Toinen asia on että opetussuunnitelma edellyttää monipuolisia ja vuorovaikutteisia opetusmenetelmiä. Oppilaat myös odottavat sitä, eivätkä enää pelkää opettajia. He eivät suostu istumaan hiljaa ja pitkästymään tunneilla. Vuorovaikutuksen lisääminen opetuksessa on vaikeaa tai ainakin opeteltava ammattitaito. Missä sitä opetetaan opettajille?

Kolmanneksi voisi tässä nostaa esiin sen, että kouluissamme saattaa olla sellaisia rakenteellisia ratkaisuita ja toimintoja, jotka vaikeuttavat oppilaiden paineutumista oppimiseen.

Pelkään että luokkakokojen jatkuva pienentäminen tai sen vaatiminen vie huomion opetuksen ja sitä ohjaavan pedagogian kehittämisestä. Matalin aita on houkuttelevin.

Luokka on yhteisö, jota voi ja pitää ohjata yhteisöllisen pedagogian avulla.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Koulu(kin) on kasvatuksen näyttämö

Olen seuraillut sattuneista syistä läheltä Hesan nuorten ääni -toimituksen laadukasta työskentelyä. Yhteisörakenteet ovat kunnossa ja työn jälki hienoa.

Viime keskiviikkona A-studiosta tuli nuorten tekemä juttu Linnanmäen kesätyöntekijöiden kohtelusta. Ohjelma aiheutti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa, eikä syyttä. Linnanmäen toimitusjohtaja antoi oudon kuvan suhtautumisestaan nuoriin.

Hesari kommentoi mm. : Räikkösen virhe oli nuoren toimittajan aliarviointi. Hän oletti, että Rosa Kettumäelle voisi syöttää ympäripyöreää soopaa. Kun Kettumäki osoittikin kriittistä älyä, Räikkönen veti jarruvivusta ja otti hatkat.   Koko juttu 10min
Valitut palat
 Miten tämä liittyy yhteisöllisyyteen? Tarkastelen asiaa kasvattajan näkökulmasta, koska kyseessä on sentään suurimpien lastensuojelujärjestöjemme omistama lapsille ja nuorille tarkoitettu toiminta. Kyse oli tässäkin siitä että arvoja ei ole ymmärretty/omaksuttu edes johdon tasolla. Aikuinen, varsinkin esimiesasemassa oleva, antaa esimerkin, jonka vaikutus nuoreen on melko
pysyvä.
Seisooko Lasten päivän säätiö tämmöisen esimerkin takana?

Kasvatuksessa yhteisöllisyyteen liittyy myös omaan käytökseen ammatillinen vaatimus. EI voi toimia toisin kuin opettaa. On toimittava annettujen arvojen ja tavoitteiden mukaisesti. Kun kyseessä on julkinen työtehtävä, jossa vaikutetaan lapsin ja nuoriin, ei voi vedota persoonansa laatuun tai huonoon päivään. Kasvattaja on näyttämöllä ja kritiikki on aina kovaa ja useinkin oikeaa.