tiistai 31. toukokuuta 2016

Taas on arvioitu

On se aika kouluvuodesta, jolloin kai arviointi on suoritettu ja opettajat alkavat vähitellen ajatella lomaansa. Kevätlukukauden arvioinnista muodostuu usein lukuvuoden suurin urakka.

Itselleni numeroarviointi oli, mitä enemmän kokemusta kertyi, aina vain hankalampaa. Joskus 90-luvulla, kun sanallisia arviointeja vielä ihan oikeasti kirjoitettiin, tuntui, että nyt voin antaa kaikille kannustavaa palautetta. Vaikka ymmärrän hyvin niitä, joille kannustavien ja arviointia sisältävien lauseiden keksiminen oli yhtä tuskaa. Silti siirtyminen valmiiden lauseiden raksittamiseen oli minusta hiukan häpeällinen luovutus. Hommaan olisi tarvittu kunnon koulutusta, sillä eivät kaikki rakasta kirjoittamista, opettajatkaan.

Numeroiden anto on jotenkin neutraalimpaa, perinteistä ja ymmärrettävää, näin se varmaankin koetaan. Koulun kasvatustehtävän kannalta se on vain niin huono työkalu. Huonot arvosanat kasaantuvat. Vuodesta toiseen joillekkin oppilaille kerrotaan, että he eivät osaa tai menesty. Olihan minullakin kouluaikana parhaimmillaan neljä nelosta todistuksessa. Paitsi siinä lempiaineessani, historiassa, josta taisi olla aina kiitettävä. Toteutin sisäisen motivaation ja sitä arvioivan numeroarvostelun yhtälöä.

Ja sitten on nämä taito- ja taideaineet. Kirjoitin aikoinaan eräänä keväänä liikunnan arviointiin tympääntyneenä silloiselle Opetushallituksen pääjohtajalle Kirsti Lindroosille ihmettelevän viestin liikunnan arvioinnin mielekkyydestä. Kysyin miten numeroarviointi edistää koululiikunnan tavoitteita eli elinikäiseen liikkumiseen kannustamiseen. Ne jotka tarvitsevat eniten motivaatota liikuntaan, saavat huonoimmat numerot. Liikunnassakin pitäisi kaikki numerot olla käytössä. Epäilen että esimerkiksi kuutonen liikunnassa ei yleensä motivoi aloittamaan lomalla vaikkapa lenkkeilyä. En muuten saanut vastausta, enkä oikeastaan ihmettele.

Mutta, kaikki opettajat tietävät että kehityskeskustelut ovat oiva tapa kannustaa ja osoittaa oppijalle hänen vahvuuksiaan, joilla koulua kuitenkin parhaiten käydään. Olen monta kertaa todistuksia jakaessani muistuttanut, että elämässä on paljon muitakin osaamisalueita, kuin ne, joita koulussa mitataan. Usein vaikkapa käytännöllisesti lahjakkaat eivät saa vahvuusalueestaan bonuksia koulussa.
Itselleni toimi parhaiten se, että annoin todistuksia kahden kesken kehityskeskustelun aikana. Väliarvioinnissa ihan sallittu tapa. Lukuvuositodistuksen pyysin oppilaita täyttämään itse ja sitä voitiin yhdessä tutkia ennen oikeiden todistusten antoa. Ihmeen hyvin ne numerot osuivat eri-ikaisillä oikeaan. Kun oppijalle on realistinen kuva omasta työstään, voi arviointi ohjata paremmin tavoitteiden asetteluun. Oman tavoitetason asettelu on kumminkin keskeisiä itseohjautuvan oppimisen rakennuspaloja.

Entäpäs jälleen lukioiden paremmuuslistat? Mediassa nimetään silmää räpäyttämättä "parhaat" lukiot kirjoitustulosten mukaan. Ne listat kertovat kumminkin eniten siitä, mihin lukioihin on saatu tarkasti karsittu opiskelijajoukko. Opetuksen tasoa ei niistä juurikaan voi päätellä. Sen merkitystä lukiovaiheen tuloksiin on kait muutenkin aika hankalaa osoittaa. Eihän lukiossakaan voi olla päätavoite hyvissä arvosanoissa, vaan niiden jälkeisissä tapahtumissa, elämässä. Kallion lukion rehtori Helena Helenius-Lamminparras sanoi radiossa hyvin, että parhaiten lukion (ja minusta koulun yleenäskin) onnistumista voitaisin mitata vaikka sillä,että missä oppilaat ovat viiden vuoden päästä. Lisäisin tähän että siihen voisi liittää opiskelijoiden arvioinnin siitä, että mitä he ovat koulustaan saaneet.

Laitetaan tähän linkki STT:n tekemään "oikeaan" listaan, lukioista, jossa lähtötasoa huomioidaan. Ehkäpä lista jossa opettajien työ oikeasti näkyy?

Kun aikoinaan valmistuin pitkän koulutien jälkeen juuri Kallion silloisesta yhteiskoulusta (ihan hyvin arvosanoin) niin tunsin jo silloin että minua oli arvostettu ja tuettu koulun taholta, vaikka olin laiska tekemään koulutöitä. Oli tärkeää (ja on edelleen) tunne siitä että opettajat näkivät ihmisen minussa.

Siitä kokemuksesta tuli oman opettajauran tärkeä johtotähti. Vaikka ei voi kaikille antaa hyviä arvosanoja, niin kaikille oppilailleen voi yrittää välittää viestiä, että he ovat arvokkaita sellaisena kuin ovat.

Kouluväelle toivon taas ihanaa kesää!
Ja muille myös :)

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kielikylpykoulussa on aina ollut uusi ops!

Olen kieltämättä ollut tyytyväinen viimeisiin opetussuunnitelmiin ja niiden ajamaan muutokseen.
Jo viimeistään vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteet sisälsivät paljon yritystä häivyttää ainerajoja ja lisätä oppilaiden aktiivisuutta. Arviointia haluttiin laaja-alaisemmaksi. Opetussuunnitelma on kumminkin tekstiä, jonka pitää muuttua todeksi koulujen toimintakulttuurissa.

Tämä uusin Opetussuunnitelman perusteet on suorastaan täynnä uuden oppimisen polkuja. Ilmiöpohjaisuus, oppilaiden aktiivisuus ja kokonaisuuksiin pyrkiminen ovat ainakin tärkeitä painopistealueita. Saapa nähdä miten toteutuvat. Vaihtelevasti, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Opettajien autonominen asema tuottaa nykyajassa paljon vaihtelua, niin hyvässä kuin pahassa.
Olen ollut kyllä aistivinani, että monet opettajat ovat ymmärtäneet muutoksen tarpeellisuuden ja haluavat uudistaa opetusta oppilaita aktivoivaksi. Onnea sille tielle. Yksittäisen opettajan innostus ei silti muuta koko koulun toimintakulttuuria. Siihen tarvitaa enemmän.

Siis asiaan. Viime viikolla taas älysin, että onhan meillä kouluja, jossa on aina noudatettu "uusia" opetuksellisia ajatuksia jo pitkään (vrt. edellinen kirjoitus).  Siihen tarvitaan yhteinen idea, joka muutetaan käytännöiksi.

Meillä Sipoossa on kielikylpykoulu. Se tarkoittaa että koulussa on yhteinen, yhteisöllinen pedagoginen lähestymistapa, koska kielikylpy on opetusmenetelmä. Siitä seuraa että koulun opettajilla on yhteinen pedagoginen viitekehys, ymmärrys yhteisestä tavoitteesta. (Yleensä niin ei koulun tasolla ole.)  Kielikylpymenetelmässä oppilaita kannustetaan vuorovaikutukseen, opetus perustuu teemoihin ja kokonaisuuteen. Olen käynyt koulussa monta kertaa ja osallistunut tuntien pitoon. Kyllä toimii!

Mutta, kuten nyt on havaittu, kamera on usein paras kynä. Leppätien kielikylpykoulusta tehtiin esitelyvideo, jotta sen itsenäinen toiminta voidaan turvata. Omassa kunnassa ei olla profeettoja....

Linkki videoon
Kun tuota katselee, niin sehän sopisi ensin syksyn vesopäiviin uuden opsin tarkennuspäiville. Kyllähän tuo pedagoginen polku sopii hienosti kaikkiin kouluihin!


lauantai 14. toukokuuta 2016

Erittäin hyvä, ellei täydellinen koulu !

Viime viikolla Liisa- vaimoni tuli innoissaan kotiin Viherkallion koulusta. Rehtori Mikko oli esitellyt koulua. Katselimme kotona yhdessä Liisan ottamia kuvia (vapaapäivästä johtuen paikalla ei harmi kyllä ollut oppilaita) ja keskustelimme vierailusta. Totesimme, että Suomessa on varmaan monia kouluja, jotka vastaavat omaa käsitystämme yhteisöllisestä, oppivasta koulusta -siis meidän ihannekuvaamme. Viherkallio on eräs sellainen.
Tuli tunne, että juuri tästä olemme jo kymmenen vuotta kirjoittaneet, Joko on aika kypsä siihen että yhteisöllisen oppimisen idea toteutuu yleisemmin? Ehkä uusi opsikin auttaa.

Kun kuva puhuu paljon (kamera on kynä) , laitan muutaman kuvan kommentteineen




Vuorovaikutussopimukset. Tärkeä asia. Kun yhteisöä ja yhteisöllisyyttä rakennetaan isoon ryhmään, niin monista asioista pitää sopia ja sopimuksia tulee valvoa. Usein kouluissa sovitaan asioita, joista kaikki eivät sitten tiedä, ne unohtuvat tai koko yhteisö ei lähdekään toteuttamaan niitä. Kun halutaan pysyvää muutosta, niin tavotteiden pitää olla kaikkien nähtävissä joka päivä, jotta voidaan arvioida miten onnistutaan. Kun vuorovaikutussopimukset ovat jatkuvasti silmien edessä, niin ne saattavat hyvinkin muuttua todeksi arjessa, toimintakulttuurin osaksi. Vuorovaikutussopimusten avulla kaikki voidaan saada yhteiseen prosessiin, tukemaan koulun kasvua ja sisäistä yhtenäisyyttä.



Oppimisympäristöt. Olen  kouluissa vieraillessani            
havainnut, että tavoitteena oleva oppimiskäsitys ja ainakin toteutuva opetuskäsitys näkyy opetustilojen järjestelynä (joskus jopa niiden järjestäytymättömyydestä). Kun oppimistilat näyttävät tältä, ei niissä oikein voi elättää vanhaa opettajakeskeistä ns, frontaaliopetusta. Järjestämällä opetustilat uudella tavalla koulun johto voi muuttaa pedagogiaa ja ohjata sen kehittymistä. Viihtyisyys tuo myös oppimiseen iloa. Viihtyiset tilat tuntuvat omilta oppilaistakin. Samassa yhteydessä voidaan päättää koulun tilojen kokonaisvaltainen käyttö. Tarvitaanko suljettuja tiloja? Mistä "löydetään" uusia opetustiloja? Kaikkialla voi oppia. Ja uusi ops tykkää.

Erityisen hauska luova ratkaisu oli ruokala ja sen käyttö. Ruokailu on järjestetty joustavasti, jatkuvan ruokailun periaateella, jolloin luokat voivat ruokaille, milloin heillä on nälkä. Oppilaat syövät valitsemassaan paikassa, valitsemassaan seurassa, ihan kuin "oikeassa" elämässä. Miksiköhän kouluissa yleensä ruokaillaan tiukoissa vuoroissa?  Uudistuvat opetusmenetelmät sallivat kyllä joustavan ajankäytön.
Ruokalan yhteydessä toimi myös kirjasto ja käsityön opetus. 

Kun rakennetaan yhteisöllistä koulua ja pedagogiaa, niin se tarkoittaa, että oppilaat ja heidän vanhempansa osallistetaan vahvasti toimijoiksi omaan kouluunsa. Vieläkin käy kouluissa helposti niin, että koulun toimintaa suunnitellaan oppilailta suljetuissa tiloissa, aikoina jolloin he eivät edes ole koulussa. Vanhemmat kutsutaan kouluun kerran pari vuodessa, iltaisin, jolloin koulun toiminta ei näy. Kun koulu syksyllä alkaa on kaikki suunniteltu valmiiksi. Koulu on kuitenkin oppilaita varten. Vaikka osaava ammattihenkilöstö on vastuussa koulun suunnittelusta, niin yhteinen ja avoin suunnittelu sitouttaa. Koulun henkilöstön on hyvä muistaa perustehtävänsä, sen että he tekevät töitä kuntalaisille, auttavat koteja kasvattamaan ja oppilaita oppimaan elämässä tarvittavia taitoja. Yhteistyötä tarvitaan. 

Viherkalliossa oppilaat olivat muun muassa koonneet kaappeja, koristelleet vessat ja osallistuivat siivoukseen. Näillä aivan yksinkertaislla, mutta konkreettisilla toimilla heille voi kehittyä tunne omasta koulusta, koulu on meidän eikä vain opettajien. Hieno toteutus tuntui olevan myös käytössä oleva luottamuksen kehä. Siinä oppilas arvioi ja häntä arvioidaan siinä, miten hän voi koulussa ottaa vapauksia ja oikeuksia käyttöönsä, sen mukaan kun hän niihin liittyvää vastuuta osaa kantaa.  

Tämmöistä lisää!