maanantai 29. maaliskuuta 2021

Yhteisö vs. viipaleet

 Kaukana on ajat, jolloin koulussa oli vain opettajia ja keittäjä (ehkä talonmies) ja tutut kylän lapset. Luonnollinen yhteisöllisyys on kadonnut ja sen tilalle on tullut tarve rakentaa yhteisöjä. Koulun aikuiset joutuvat nyt huolehtimaan ensin omasta työyhteisöstään ja sitten siirtämään yhteisöllisen rakenteen ja kulttuurin luokkiin, mikäli yhteisöllisyys otetaan yhdessä tavoitteeksi. 

Koulujen yhä suurempi koko ja erityisosaajien kasvava määrä kouluissa on haaste yhteisöllisyydelle. Miten ihmeessä saadaan  oppilaiden yksilölliset tarpeet ja hyvä yhteisöllisyys hoidettua? Ei helppoa, mutta rakenteilla voidaan vaikuttaa siihen, että se on mahdollista.  Koulun aikuisten muodostama esimerkki on erittäin vaikuttava.

Ansioituneet professorimme Lea Pulkkinen ja Marja-Kristiina Lerkkanen kiinnittivät huomiomme opiskeluhuoltoon Vieraskynä -artikkelissa (HS 22.3.) He olivat huolissaan sote-uudistyksen siitä osasta, jossa koulupsykologien ja -kuraattorien palvelut siirretään kuntien opetustoimelta hyvinvointialueen vastuulle. "Siirtoesitys edustaa hallintolähtöistä ajattelua, joka viipaloi ihmisten toimintoja hallintorakenteista käsin." - Ihan niin. Erikoistuminen ihmisen eri tarpeiden vastaamiseen ei johda siihen, että ihmisen tarpeet olisivat erillisiä hänen kokonaistilanteestaan tai ympäristöstään. Koulussa lapset ja nuoret elävät elämäänsä koko persoonallaan, yhteisön jäsenenä.

Koulupsykologit ja -kuraattorit on nähtävä osana kouluyhteisöä. Sekä henkilöstölle että oppilaille on tärkeää tuntea, että nämäkin työntekijät ovat osa meitä. Yhteenkuuluvuuden tunne tuo luottamusta, jota tarvitaan nimenomaa opiskeluhuollossa.

Taisi olla juuri Lea Pulkkinen joka jo parikymmentä vuotta sitten totesi, että koulu on järjestynyt aikuisten työpaikaksi. Kirjoittajat toteavat että hallituksen sote-esityksen tämän osan lapsivaikutuksen arviointia  (LAVA) ei ole tehty. Olisi myös ollut tarpeena arvioida esitystä koulujen yhteisöllisyyden näkökulmasta: "Hallituksen esityksen perusteluissa ei esitetä myöskään arviointia siitä, mitä vaikutuksia siirtoesityksellä on voimassa olevan oppilas- ja opiskelijahuoltolain tarkoituksen toteuttamiseen. Keskeinen tarkoitus tulisi olla opiskeluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen yksiläkohtaisen opskeluhuollon lisäksi. Opiskeluhuollossa työkuva on siten erilainen kuin sote-palveluissa. Esityksessä yhteisö on unohtunut." (alleviivaus oma)

Koulussa ei ole vain yksilöitä tarpeineen. Siellä on joukko ihmisiä tekemässä yhdessä töitä. Lapset ovat lisäksi kasvamassa yhteiskunnan jäsenyyteen, oppimassa yhdessä elämistä. Yhä suuremmat koulut asettavat yhteisöllisyydelle uusia haasteita. Miten voi tuntea yhteenkuuluvuutta? Mikä olisi yhteisön yhteinen tavoite? Miten jokainen voi tuntea olevansa osallinen? Näihin kysymyksiin pitää kaikkien löytää vastaus. Koulun kaikkien työntekijöiden pitää olla aidosti oman työyhteisönsä jäseniä. Jos he tulevat toisesta organisaatiosta, niin on vaarana että he istuvat omissa työhuoneissaan, vieraina työpaikallaan. 

Koulujen yhteisöllisyys on saanut jo paljon heikennyksiä kun moni koulun toiminta on viipaloitu. Monissa kouluissa lienee koettu miten oman talonmiehen, keittöhenkilökunnan ja siivouksen ulkoistaminen on heikentänyt yhteisöllisyyttä  viime vuosikymmenten aikana. Nämäkin uudistukset ovat olleet osa viipaleajattelua. Lähipalveluita tuotetaan läheltä. 

Iso osa koulujen nykyisiä puheenaiheina olevia ongelmia johtuu yhteisöllisyyden heikentymisestä. Silloin ei auta että lisätään kouluyhteisön epäyhtenäisyyttä. Tukitoimista tulee laastaritoimintaa, joka on tehotonta, tai jopa lisää ongelmia. Toisinaan on hyvä ottaa askel taaksepäin, kuten OPH asiaan liittyvässä lausunnossaan on todennut.







maanantai 15. maaliskuuta 2021

Henrik puhuu järkeä!

 Lauantaina 13.3. oli Hesarin uudessa Visio-liitteessä hyvä kolumni. Henrik Dettmann, koripallomaajoukkeemme maineikas valmentaja kirjoitti etäajasta hyviä huomioita: Teams tuhoaa sielun ja työpaikkademokratian. Valmentajan työ on minusta lähellä opettajan työtä, onhan tarkoitus luoda ohjattavaan ryhmään sekä yhteisöllisyyttä (= sitouttaa yhteiseen tavoitteeseen) ja samalla tukea jokaisen omien taitojen kehittymistä täyteen mittaansa. Pitää siis osata ohjata yhteisöllisesti sekä yksilöllisesti. Voi olla että opettaja näkee työnsä haasteet käytännössä usein yksilötasolla, vaikka ne olisivatkin yhteisötasolla. Näin voi tietenkin käydä valmentajallekin.

Henrik oli huolissaaan etäpalaverien aiheuttamasta demokratiavajeesta ja ihan syystä. "Pahimmissa Teams-sulkeisissa päällikkö valvoo aikaa kuin haukka ja jakaa puheenvuoroja vain omille myötäilijöilleen. Jalkoihin jäävät ne, joiden voimavaroja ovat herkkyys ja sanaton viestintä."  Varsinkin tämä viimeinen lause koskee koulujakin. Etäaika korostaa entisestään vetäytyvän temperamentin omaavien oppilaiden asemaa. Vähemmän aktiivisia pitää huomoida erikseen, koske he eivät yleensä edes halua huomiota. Etäopetusyhteydessä voi olla hiljaa, vaikka olisi jotain kysyttävääkin. Aktiiviset vievät puheenvuorot ja huomion.

Henrik kiinnitti huomiota myös etäyhteydessä tapahtuvaan viestinnän kapeutumiseen, kun sanaton  kehon viestintä jää pois. Vuorovaikutus on silloin parhaimmillaankin puutteellista. Yhteisöllisyys tarvitsee luottamusta. Luottamusta viestimme hyvin paljon äänettömästi katseella ja kehon kielellä. Kun ne puuttuvat alkavat etäkokouksen osallistujat helposti kuvittelemaan toisten tunnetiloja. Myös väärintulkinnalle tulee lisää tilaa, harmi kyllä. Hyvä etäkokouksen vetäjä voi  tasoitella näitä sudenkuoppia. Opetuksen kannalta on kyse oppilaiden tasavertaisuudesta sekä luokan yhteisöllisyyden säilyttämisestä. Vaikka monet oppilaat sanovatkin kyselyissä viihtyvänsä etäopetuksessa, hiipii mieleen epäilys siitä, että kyseisillä oppilailla on heikosti sosiaalisia taitoja. Ne eivät taatusti parane yksin kotona opiskelussa. Yhteistyötaidot ovat kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa erittäin kysyttyä valuuttaa.

Hyvässä yhteisössä kaikki kokevat tulevansa kuulleeksi. Tämän ei tulisi riippua henkilökohtaisesta sosiaalisesta taidosta tai pääomasta. Varmaa on jo nyt, että pitkän aikaa etäopetuksessa olleet ryhmät ovat vähemmän kiinteitä, eikä opiskelijoille varmaankaan synny opiskelutovereistaan vertaisverkostoa, josta syntyisi sosaalista pääomaa. Nykyisissä toisen asteen opinnoissa rakenteet eivät aina muutenkaan tue sosiaalisen pääoman muodostumista. Tasavertaisuuden kannalta hyvät verkostot kuuluvat kuitenkin kaikille. Toisillahan on itseään hyödyntäviä kontakteja ja toisilla ei. Tässäkin mielessä Henrikin väite demokratian kaventumisesta tuntuu oikealta.

Lopuksi Henrik antaa vielä muutaman vinkin. 

- "Pidä etäpalaverissa kamera päällä, että muut näkevät kasvosi. Jos kamera on pois päältä et ole henkisesti läsnä". Tämä on hyvä ohje, kuinkahan koulun etätyössä tehdään? Lapset ja nuoret ovat varmaan jo niin tottuneita kameraan että tuskin kameraa ujostellaan ainakaan yleisesti. Olen kyllä itse ollut aikuisten palaverissa, joissa toisilla on kamera päällä ja toisilla ei. Läsnäolossa on iso ero. Kokouksen vetäjä voisi huomauttaa, että ei ole tasavertainen tilanne.

-Kun asia on tärkeä sopii keskeyttää. -Tästä voisi vanha opettaja olla montaa mieltä...Ymmärrän kyllä pointin, jos kyseessä on ison joukon kokous. Kun odottaa, että viisi kommentoi ennen minua, on hetki mennyt ehkä jo ohi. Dettmann lieventää asiaa hyvin: "kun keskeytät, sano sanottavasi seitsemässä sekunnissa tai vaikene kokonaan." Ehkä keskeyttämiselle on myös hyvät säännöt? Kuuluuko korrekti keskeyttäminen sosiaalisiin taitoihin?

----------------------------------------------

Laitetaan tähän loppuun kuva, jossa on luokka ajalta ennen etäkouluja. Jokelan kansakoulun 1lk vuodelta (noin) 1928.
Tosin vuorovaikutus on ollut muutenkin erilaista. Veikkaan että kaikki oppilaat ovat tunteneet toisensa ja yhdessä on leikitty koulun jälkeenkin. Lapsethan pidettiin ulkona mahdollisimman paljon, kun tilaa sisällä ei yleensä ollut. Sosiaalisia taitoja opittiin, vaikkakin usein kipeästi kantapään kautta, kun aikuisen ohjausta ei ollut.




torstai 4. maaliskuuta 2021

Etäopetus, inhimillinen ja sosiaalinen pääoma

 Noin vuosi eletty koronarajoituksia. Kouluissa on ollut erilaisia toimenpiteitä, yleensä niin että vanhemmat oppilaat ovat saattaneet olla jo hyvinkin pitkään etäopetuksessa. 

Miten poikkeusjärjestelyt ovat vaikuttaneet koulujen toimintaan? Opettajat ovat joutuneet opettelemaan uuden tavan opettaa ja usein se on koettu, ainakin aluksi työlääksi. Kovin erilaisia etäopetuksen toteutuksia on nähty. Toivottavaa on että hyvät kokemukset tulevat jaetuksi.

Mutta koulut ovat oppilaita ja heidän tulevaisuuttaan varten. Olen viime aikoina (oikeastaan jo pari vuotta) pohtinut sosiaalisen pääoman käsitettä. On ollut melko hämmentävää havaita että perusopetukselle on annettu OPSissa oikeastaan vain kaksi tehtävää: Kerryttää inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. On varmaan oikein väittää, että yleensä pääosa opetuksesta suunnataan inhimillisen päoman eli osaamisen alueelle. Sosiaalisen pääoman kerryttäminen on melko monimutkainen prosessi, varsinkin yhä suuremmissa kouluissa, missä sosiaalisten suhteiden muodostuminen on yleensä sattumanvaraista. Sosiaalinen pääoma kertyy vuorovaikutussuhteissa. Sen käsite on hiukan horjuva, mutta käytännössä tiedämme kaikki miten sosiaalinen pääoma siivittää monella tavalla menestykseen. Kun on pidetty ja on paljon ystäviä, niin yleensä pärjää. Jos osaa verkostoitua tehokkaasti niin esimerkiksi yrittäjänä menestyy hyvin. Pelkkä osaaminen ei useinkaan riitä, pitää osata esitellä osaamistaan, oikeille ihmisille. Sosiaalinen pääoma auttaa yksilöä hyödyntämään käytössään olevia resursseja optimaalisesti, elämän markkinoilla.

Uskallan väittää, että sosiaalinen pääoman kerryttäminen on jäänyt perusopetuksessa sivurooliin. Yksi syy voi olla, että koulutyö pitäisi organisoida uudella tavalla, mikäli oppilaiden sosiaalista pääomaa autetaan kertymään suunnitelmallisesti. Opetussuunnitelmissa ei ole läheskään inhimillisen pääoman tarkkuudella etenevää suunnitelmaa tai arviointia oppilaiden sosiaalisen pääoman kehittämiseksi. Mutta asiat voisivat olla toisinkin. 

Jotta voi kasvattaa sosiaalista pääomaa pitää olla taitoja ja mahdollisuuksia harjoittaa taitojaan. Taidot joita tarvitaan sosiaalisen pääoman luomiseen ja sen säilyttämiseen ovat yhteistyötaitoja, puhutaan paljon myös sosiaalista taidoista. Niitä voi oppia, kun ohjataan ja harjoitellaan.  Harjoittelu edellyttää luottamusta vuorovaikutustilanteessa (jotta uskaltaa harjoitella). Luottamus syntyy ennalta-arvattavissa suhteissa. Tässä tullaan siihen miksi koulussa olisi tarpeen muodostaa oppivia ryhmiä tai vakiintuneita työpareja. Lisäksi on huomattava että sosiaalista pääomaa kerätään pitkäkestoisista ystävyyssuhteista. Koulussa voidaan tukea sellaisten turvaverkkojen syntymistä, jotka vaikuttavat vapaa-ajalla ja jopa kouluvuosien jälkeen.

Ollaan myös siinä, mitä Hoikkala ja Paju kuvasivat niin hyvin kirjassaan Apina pulpetissa. Opettaja tulee opettamaan, harjoittamaan ammattiaan, mutta oppilaat tulevat kouluun rakentamaan sosiaalista pääomaansa eli hoitamaan ystävyyssuhteitaan. Opettajilla ei ole juuri tarvetta rakentaa tai säilyttää sosiaalista pääomaansa koulussa, koska se on usein muualla. Professori Lea Pulkkinen sanoi aikoinaan: "Koulu on järjestäytynyt aikuisten työpaikaksi". Tämä saattaa näkyä juuri sosiaalisen pääoman tehtävässä.  Jos ja kun se nostetaan tärkeäksi tavoitteeksi koulun kasvatustyössä niin paljon voidaan tehdä oppilaiden osallistamisen ja koulun yhteisöllisyyden eteen.

Tämä oli nyt laajahko kiertotie etäopetukseen. Etäopetusta on arvioitu sekä oppilaiden oppimisen että hyvinvoinnin suhteen ja hyvä niin. Näin on ehkä tullut entistä näkyvämmäksi koulun molemmat päätehtävät: Opettaa asioita ja opastaa toimimaan tuloksellisesti suhteissa toisiin sekä organisaatioihin.
On ehkä havaittu, että osa oppilaista on kokenut yksinäisyyttä, heidän sosiaalinen  pääomansa on jäänyt kehittymättä tai sitten rapautunut. Tällä voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia. Toivottavasti näitä vahinkoja voidaan paikata. Ne oppilaat joilla jo oli vahvat verkostot eli tuo sosiaalinen pääoma, ovat tietenkin tavanneet ystäviään ja pitäneet sosiaalisen pääomansa arvokkaana. Jokainen on kyllä sen arvoinen. Toivon, että kun koulu palaa normaaliopetukseen, osataan antaa entistä enemmän tilaa sosiaalisen pääoman käsitteelle. Miten meidän koulussa tuetaan oppilaita sen suhteen? Millaisilla opetusjärjestelyillä voidaan sekä oppia tehokkaasti, että rakentaa oppilaille sosiaalista pääomaa?