maanantai 29. marraskuuta 2010

Yhteisöllisyyden kokemus

Yhteisöllisyys ei ole teoria, vaan koettu tunne. "Tunsin kuuluvani joukkoon". "Tunsin, että kaikki puhalsivat yhteen hiileen".


Yhteisöllisyyskin on käsite, jonka yhteydessä on hyvä erottaa teoria ja käytäntö, suunnitelma ja toteutus, tietäminen ja osaaminen, mahdollisuus ja kokemus.

Yhteisöllisyys koetaan. Ei ole niin että yhteisön jäsenille vain esitetään hyvät suunnitelmat ja rakenteet ja käsketään olemaan yhteisöllisiä. Viime kädessä yhteisöllisyyttä tunnetaan ja koetaan, yksilöllisin lähtökohdin.

Aiemmin olen jo kirjoittanut siitä, että yhteisöllisyyden voi määritellä siten, että yhteisöllä on yhteinen tavoite, jonka kaikki tunnistavat. Lisäksi on tärkeää että jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä tasa-arvoisena muiden kanssa.

Ennen asiantuntija oli se, joka osasi jonkun asian parhaiten. Nyt se on se, joka tietää asiasta eniten tai ainakin se jonka luullaan tietävän eniten oleellista kustakin asiasta.

Yhteisöllisyydestäkin puhutaan helpommin kuin tehdään sitä.. Vaikka tiedetään miten hyvää yhteisöllisyyttä voidaan tukea, on sen tekijöitä vähän. Väitän, että yhteisöllisyyden kokemusta onnistuu usein parhaiten levittämään ja määrittelemään, se joka on kokenut yhteisöllisyyttä. Parasta on, jos yhteisöllisyyttä tehdään yhdessä.

Yhteisöllisyyttä täytyy varsinkin nykyajan työyhteisöissä ohjata, koska ne ovat täysin satunnaisesti muodostuneita. Prosessi voisi olla muotoa suunnitelma, toteutus ja seuranta.

Tavoitteena on, että yhteisön jokainen jäsen kokee olevansa mukana. Kokemus ratkaisee.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Oikea kasvatus


Oikealta tuntuvat asiat ovat monesti yksinkertaisia.

Tiede-lehdessä oli  pikku-uutinen siitä, että kivikauden ihminen kasvatti lapsensa hyvin, jopa paremmin kuin me yleensä nykyään teemme. Notre Damen yliopiston professori Dacia Narwaez oli verrannut erilaisten kasvatustyylien tuloksia.

Ihmiskunnan menneisyydessä vauvoja ja pikkulapsia pidettiin paljon sylissä. Imetysaika oli pitkä. Lapset nukkuivat vanhempiensa vieressä. Isommat lapset leikkivät eri-ikäisten ryhmässä vapaasti ulkona.

Tutkimuksien mukaan tällainen ympäristö tuki parhaiten lasten empatian, omatunnon ja älyn kehitystä.

Ajattelen, että nyt teemme usein kaiken aivan  toisinpäin. Lapset eristetään vanhemmistaan nopeasti ja laitetaan toisten samanikäisten seuraan. Lasten yhteiset kimppaleikit ovat varmaan kuolleet osaksi sitä syystä, että lasten ryhmissä ei ole vanhempia lapsia ohjaamassa. Leikit kaatuvat juuri noiden edellä mainittujen inhimillisyyden ja turvaa tuottavien ominaisuuksien puutteeseen. Harjoituskentän puute hidastaa tai estää niiden oppimasta.
Empatiaa, omatunnon toimimista ja älykkäitä ratkaisuja tarvitaan kipeästi myös aikuisten maailmassa.

Artikkeli laittaa miettimään, paljon...
Miksei tieteellinen tutkimus muuta kasvatusta paremmaksi?

Yhteisöllisyyden vaje ja tvt



Suomessa keskustellaan aina välillä siitä, että tieto- ja viestintätekniikan käytössä emme ole enää mallimaa, vaan alamme putoamaan kärkimaiden joukosta. Viimeksi luin tästä Tiede-lehdestä Suomen Pisa-koordinaattorin professori Jouni Välijärven miettiessä Suomen tulevaa menestystä, kun sähköisen lukutaidon osuus tulee pakolliseksi. Hän oletti että tulokset tulevat olemaan huonommat kuin ennen.
Tvt:n käytöllä on monenlaista merkitystä. Sen avulla muun muassa opetus ja oppiminen tulee liikkuvaksi, se avaa ikkunoita ulospäin, opetusta on helppo eriyttää ja opiskelijat motivoituvat yleensä helposti. Tvt mahdollistaa ja houkuttaa käyttämään erilaisia ja vuorovaikutteisia työtapoja.

Eräs asia, joka monesti unohtuu koulutuksen näkökulmasta, on tvt:n yhteisöllistämisen mahdollisuus. Uskon että länsimaisessa elämäntavassa yleensä on syntynyt yhteisöllisyyden vaje. Perheet ja suvut asuvat hajallaan, ihmiset vaihtavat kotinsa paikkaa elämänkaarensa aikana monta kertaa. Vajetta täyttävät internetin lukuisat yhteisöpalvelut, esimerkkinä vaikka Facebook. Nykyajan heimot ja klaanit tapaavat paljolti netissä. Siellä vahvistetaan yhteistä kulttuuria.
Koulut voisivat tarttua tähän tvt:n yhteisölliseen mahdollisuuteen. Yhteisöllä tulee olla yhteinen tavoite eli tietoisuus toiminnan päämäärästä. Tämä sisältö on useinmiten kasvatusyhteisöissä aikuisten päätettävissä ja vastuulla. Toiseksi on tarpeen muodostaa yhteistä muistia, joiden avulla yhteisö siirtää ja kehittää kkulttuuriaan ja vahvistaa tunnesiteillä yhteisön tiiviyttä.
Koulun ja luokkien kotisivut, blokit, twitterit ja facebook-yhteisöt voisivat toimia yhteisön muistina. Tämä muisti on helposti kaikkien saatavilla ja toimii myös dokumentointina.
Harmi että tietotekniikka on vieläkin kouluissa usein paholaisen juonia...


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Tieto eí muuta koulua?

Ote Hesarin verkkosivuilta: 5.8.2010. JYVÄSKYLÄ.

Professori Jouni Välijärven mielestä on täysin vanhakantaista ja koulunkäyntiä jäykistävää, että eduskunta ja hallitus päättävät vielä uusista oppiaineista ja tuntijaosta. Niiden tulisi tyytyä luomaan suuria koulutuksen linjauksia ja jättää tarkempi opetuksen sisältöjen määrittely koulujen tehtäväksi.


Koulutuksen tutkimuslaitosta Jyväskylän yliopistossa johtava Välijärvi puhui kasvatusalan kongressissa, johon osallistui yli 400 opetuksen ja tutkimuksen ammattilaista. Torstaina pohdittiin paneelissa, kuinka saadaan vastedes kaikki oppilaat pysymään kärryillä.
Välijärven mukaan ei ole nykyaikaa, että keskushallinnossa päätetään aina kymmeneksi vuodeksi eteenpäin pilkuntarkasti, mitä oppiaineita ja kuinka monta tuntia niitä pitää opettaa.

Tiukka oppiainejako tarkasti määriteltyine sisältöineen synnyttää turhaa kilpailua oppiaineiden kesken ja vaatimuksia yhä uusista aineista, mikä lisää opetuksen pirstaleisuutta.
Se on myös esteenä yksilölliselle opetukselle.

"En minä kokonaan halua eroon oppiaineista, mutta valtakunnan tasolla pitäisi tyytyä määrittelemään vain isommat blokit tai tiedonalueet kuten kieliaineet, katsomusaineet ja luonnontieteet. Niiden sisällä kouluilla tulisi olla vapaammat kädet päättää sisällöistä", Välijärvi pohtii.

Muutenkin sisältöjen opettelu korostuu hänen mukaansa liikaa koulussa. "Eihän työmarkkinoillakaan ole kyse sisältöjen osaamisesta."
Tärkeää olisi oppia myös osallistumista ja vaikuttamista päätöksentekoon, samoin sosiaalisia taitoja, paneelissa vaativat muutkin.

"Enemmän leikkiä ja vähemmän suorittamista" kouluihin toivoi lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Hän kannattaa myös eri-ikäisten opettamista yhdysluokassa, jossa isommat lapset voivat tukea pienempiä.

Nuoret ja vaikuttamisen vaikeus

Perusopetuslaki ilmoittaa perusopetuksen tavoitteeksi :

Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.



Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Siis pitäsi kasvattaa yhteiskunnan jäsenyyteen. Ihmisyyteen ja vastuukykyiseen eettisyyteen. Voi olla toistoa, mutta näin vaikeita taitoja oppii vain harjoittelemalla. Harjoittelu ei kuitenkaan ole helppoa:  http://timpu.blogspot.com/2010/11/nuorten-tekemassa-jutussa-aikuiset-ovat.html
Hyvä esimerkki lasten ja nuorten ohittamisesta kun jotain aikuisille tärkeää tapahtuu.
Mutta onneksi tulee tämä: http://www.facebook.com/group.php?gid=19128573834#!/event.php?eid=159380537435717

 Yhteisölisyyden edellytyksenä  on, että kaikilla yhteisön jäsenillä on tietoisuus osallisuudestaan ja siitä, että voi vaikuttaa yhteisiin olosuhteisiin.
Mitä koulussa ajatellaan lasten ja nuorten osallistamisesta? Ei voi tietää ennenkuin keskustellaan. Arvot ja asenteet syyniin sitten tulevat tavoitteet ja teot!