perjantai 28. helmikuuta 2020

Pieni, suuri vai jätti?

Suurista kouluista on puhuttu jo monta vuotta, sekä hyvää että pahaa. Hassua sikäli, että suuria , jopa tuhannen oppilaan kouluja on ollut jo vuosikymmeniä kaupungeissa. Nykyinen keskustelu on varmaan alkanut 2000-luvun yhtenäiskoulubuumista, jonka myötä pienemmätkin paikkakunnat ovat yhdistäneet pieniä kouluja, myös säästöjen takia. Koulujen koon kasvu elää siten talouden ja pedagogian ristipaineessa. Hyvässä tapauksessa nämä erilaisilta tuntuvat ehdot voidaan yhdistää. Luulen silti että koulujen koon kasvu aiheuttaa myös erityisen tuen tarpeen lisäämistä.

Tärkeää olisi huomata, että suuri koulu järjestyy erilailla kuin pieni koulu. Toimintamallien tulee muuttua koulun koon mukana. Se mikä toimii 200 oppilaan koulussa ei toimi aina 800 oppilaan koulussa.

Onhan tästä puhuttu viisaita jo vuosia. Jaan tässä hyvän haastattelun Ylen Aamu-tv:stä vuodelta 2014. Otsikko on: Suuret koulut yleistyvät, millainen koulu on lapselle paras? (Linkki ohjelmaan)

Kuvakaappaus Ylen Areenasta

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista paljon tietävä emeritusprofessori Matti Rimpelä sanoo hyvin, että sekä iso että pieni koulu voi toimia hyvin tai huonosti. Tärkeää on ottaa huomioon se toimintaympäristö, jossa ollaan. Kontaktit koteihin ja oppilaisiin ovat tärkeitä. Suurissa kouluissa opettajia uhkaa heimoistuminen, jolloin seurustellaan vain keskenään. Suuressa koulussa on tarpeen soluttaa massoja, jolloin koulun sisällä voi toimia ikäänkuin monta pienempää koulua.


Sanoisin vielä että hyvinvointia luodaan yhteisöllisyydellä. Suuressa koulussa ei ole ollenkaan selvää, että oppilas tai edes opettaja kokee olevansa yhteisön jäsen. Se olisi kuitenkin tärkeää turvallisuuden tunteen kannalta. Kun ihminen on sosiaalinen olento, on perimmäisiä tarpeita ryhmään kuuluminen turvallisella tavalla. Tämä turvallisuus pitää rakentaa sekä fyysisillä että pedagogisilla järjestelyillä. Koulun koosta riippuen järjestelyt ovat hiukan erilaisia. Mitä suurempi koulu, sitä tarkemmin on toimintaa ohjattava. Hyvää yhteisöllisyyttä ei ilmene etenkään suurissa joukoissa spontaanisti. Mutta mitäpä minä tässä viisastelemaan. Katopa tuo lyhyt haastattelu, siinä on monta hyvää pointtia, jotka ovat aina ajankohtaisia.

torstai 20. helmikuuta 2020

Yhdessä oppii opettajakin enemmän

Sainpa olla mukana mukavien heppujen koulumaailman podcastissa Oppitunnin keskeytys.
Esittelystä saavat tekijät vastata itse:

"Podcast, joka kertoo koulusta muutakin kuin virallisen totuuden.
Luokanopettajat Kai Bruun ja Paavo Havula avaavat koulumaailman ilmiöitä tavallisen opettajan näkökulmasta kuvia kumartamatta."

 Osin haikeana totean, että ääniartikkeli taitaa olla tulevaisuutta jo nyt. Onhan sitä joustavampi käyttää liikkuessakin. Luurithan alkavat olla jo jokaisen päässä, ainakin toisinaan.Tekstin luku vaatii pysähtymistä ja hiukan enemmän keskittymistä vain lukemiseen. Se ei ehkä enää ole aina mahdollista tai tarkoituksenmaukaistakaan. Äänite tuo myös persoonallisen elementin, sillä ihmisen oma ääni ja puhetapa kertovat paljon ja aikaansaavat emotionaalisen kiinnityspinnan. Olkoon niin, että painetun tekstin ja äänitteen ei tarvitse kilpailla vaan täydentää toisiaan. No, niin.

Nämä opettajakaverukset ovat ihan oikein päättäneet, että työssä  oleva opettajakin voi osallistua koulukeskusteluun, kun kaikki muut ovat kovasti mukana. Ihan hyvä ja todella tarpeen saada näkökulmaa sorvin äärestä. Onnea projektille siis! Aiheita kyllä riittää, kun itsekin olen niitä jo yli kymmenen vuotta löytänyt. Hyviä aiheita voi käsitellä huoletta montakin kertaa.

Nyt puhuttiin yhteisopettajuudesta. Kumma koulutermi sekin, kun sitä nyt jotenkin uutena asiana esitetään, eikä sitä aina ymmärretä samalla tavalla. Kyse on minusta kuitenkin ihan yksinkertaisesti opettajien yhteistyöstä. Yhteistyö voi olla hyvin eriasteista,  alkaen yhdestä oppitunnista monen vuoden prosessiin. Opettajat ovat aina tehneet yhteistyötä, mutta harvoin koko työyhteisönsä rakenteessa. Vaikkapa juhlien järjestäminen on vaatinut yhteistyötä. Nyt kumminkin on alettu vahvasti edistämään ainerajojen ylittävää opetusta, joka olisikin oppimisen kannalta hyvä juttu. Uuden opsinkin voi katsoa kannustavan opettajia yhteistyöhön. Oman mausteensa tähän yhteisopettajuuten tuo avoimien tai joustavien opetustilojen aiheuttama kuohunta tai uudistustyö. Mikäli luovutaan opettajan omasta suljetusta luokasta, tulee yhteistyöhän pakottava tarve.

Siispa yhteisopettajuus on ajankohtainen asia. Olin toteuttamassa sitä tiiviisti jo 90-luvulla.
Yteisöllisyys, yhdessä oppiminen ollut jotenkin teemana kaikissa kirjaprojekteissani. Siitähän yhteisopettajuuskin saa voimansa. Tässä souncloud-linkki ohjelmaan:



Kuunteleppa ite ja muodosta mielipiteesi! Tai ehkä sinulla on jo ja voit sitä nyt jalostaa :)
Itselleni yhteisopettajuudessa on ollut tärkeintä, että silloin olen tuntenut kehittyneeni työssä eniten. Reflektointi työkaverin kanssa on ihan parasta! Onhan siinä myös mallia oppilaille ja pohjaa vuorovaikutuksen lisäämiseen opetuksessa.

lauantai 8. helmikuuta 2020

Koulutus, tasa-arvo, sosiaalinen pääoma

Sosiaalisen pääoman kartuttaminen kaikille lähtökohdista riippumatta on hyvin ajankohtainen haaste. Mitä sen hyväksi voidaan tehdä, kun se kerran on perusopetuksen tehtäväksi annettu? OPS, luku 3.1 Perusopetuksen tehtävä: Perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perusopetus kartuttaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Inhimillinen pääoma koostuu osaamisesta ja sosiaalinen pääoma ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta.”

Koulutuksen tasa-arvoistamisen vaikutus näyttää ohenevan (esim. Pisa). Sosioekonominen tausta (ja sen mukana sosiaalinen pääoma) on jälleen voimakkaasti periytyvää. Alueellisesti kasvava epätasa-arvo liittynee sosiaalisen pääoman eriarvoistavaan jakautumiseen. Myös monet maahanmuuttajataustaiset nuoret tai syrjäytyvät pojat/nuoret miehet tarvitsevat riittävää sosiaalista pääomaa aktiivisen kansalaisuuden  turvaamiseksi.
Syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä tapahtuvat nimittäin pitkälti riittämättöman sosiaalisen pääoman myötä. 

Eletään aikaa, jolloin tieto on lähes kaikkien ulottuvilla, eikä se enää ole valtaa kuten ennen. Onko valtaa nyt entistä enemmän sosiaalinen pääoma? Wikipedian mukaan:" Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta. OECD:n mukaan sosiaalisen pääoman muodostavat osallistuminen ryhmien toimintaan, vapaaehtoistyö, verkostot, niistä saatu tuki, luottamus ja osallistuminen kansalaistoimintaan". Yhteiskunnassa on käynnissä kehityspolkuja, joiden seurauksena tasa-arvoisuuden pohjana oleva sosiaalinen pääoma näyttää jakautuvan uudelleen, osin ongelmallisella tavalla. Koulutuksen tärkeä tavoite ja merkityksellisyys on aina ollut sosiaalisen tasa-arvon edistämisessä. Ennen sitä edistettiin koulutuksessa jaettavalla tiedolla. Pitäisikö nyt miettiä entistä enemmän sitä, millaiseen verkostoon (ja millaisin yhteistoimintataidoin) yksilöt saatetaan lapsuudessa ja nuoruudessa?

Sosiaalinen pääoma on saatu suuressa määrin jo syntymässä, ennen koulun alkua. Koulutuksen tehtävänä on aina ollut antaa kaikille mahdollisuus opiskella ja menestyä työelämässä, huolimatta yksilön lähtökohdista. Sosiaalinen pääoma vaikuttaa paljon siihen, missä määrin yksilöt koulutuksesta hyötyvät tai miten työelämään sijoittuvat. Koulu ei voi vaikuttaa suoraan sosioekonimiseen taustaan eikä sosiaaliseen pääomaan. Koulussa voidaan kuitenkin vahvistaa edellytyksiä sosiaalisen pääoman riittävään (suojaavan) kertymiseen. Sosiaaliset taidot ovat keskeinen työkalu sosiaalisen pääoman kerryttämiseen ja sen säilyttämiseen. Kaikilla tulee olla edellytykset sosiaalisen pääoman omaehtoiseen kerryttämiseen. Se on yksilön kasvuun ja yhteisöön liittymiseen kuuluva prosessi, josta yksilö on vastuussa suhteessaan yhteisöön. Koulussa voidaan tukea tätä prosessia parhaiten, koska vain siellä ovat  kaikki (ikäluokat) läsnä. Juuri tähän tarvitaan yhteisöllistä pedagogiaa. Ettei kukaan jää yksin- tai väärään seuraan.

Koulua kehittävien viranomaisten kannalta tärkeitä kysymyksiä ovat:

-Miten peruskoulu voi tasoittaa sosiaalisen pääoman epätasaista kertymää?
-Mitä toimenpiteitä on tehtävä koulujen toimintakulttuuriin?
-Voidaanko tukea koulujen/kuntien tasolla tähän liittyvää työtä?