maanantai 26. tammikuuta 2015

Tylsää vai kivaa koulussa?



Laura Tuohilammen blogissa käytiin äskettäin keskustelua oppimisen mielekkyyden tärkeydestä. Siinä keskustelussa hauska ja kiva ovat helposti negatiivisia. Miksi ihmeessä?

Voiko ja saako työssä olla hauskaa ja kivaa? Onko koulu vakavasti otettava (oikea koulu) vain kun siellä ollaan totisia ja puurretaan ankarasti tylsiä tehtäviä? Jouduin itsekin aikoinaan vastailemaan vanhemmille kysymyksiin siitä, että miksi ekalla luokallani "vain" leikitään kun kyseessä oli yhteistoiminnallisen pedagogian juurruttaminen ryhmään. No, aika pian kodeissa huomattiin että motivaatio säilyi, ihan kuusi vuotta.. ja toivottavasti siitä eteenpäin. (kirja Karttakepin kuolema) Päästiin yhteisen tavoitteen äärelle.

Hesarissa oli juttu työssä tylsistymisestä. Tutkija Harri Paananen oli havainnut että työssä tylsistyminen vaivaa usein suomalaisia, ilman että sitä edes huomataan. Työssään leipääntyneet
" voivat huonosti ja sinnittelevät alimotivoituneina".

Ajattelin kouluja, opettajia ja oppilaita. Kyllä koulustakin löytyy tylsistyneitä. Juuri viime viikolla oli oikein mukava keskustelutuokio erään aineenopettajan kanssa tvt-koulutuksessa. Hän totesi että aikoo nyt kyllä poistua mukavuusalueeltaan ja ottaa paremmin tvt haltuun omassa opetuksessaan. Yhdessä todettiin että uutta hakemalla työ säilyy kiinnostavana. Kyllä, juuri niin se on! Uudistumattomuus ja uteliaisuuden katoaminen saattavat kertoa opettajan  tylsistymisestä tai väsymyksestä. Tai ehkä molemmista. Olen juuri tvt:n kohdalla toistuvasti ihmetellyt että opettajissa on heitä, jotka eivät päivitä osaamistaan tai kehitä työtapojaan.  Seurauksena voi olla oppilaiden protesti tai motivoimattomuus. Opettajan esimerkki on keskeinen. Tylsistynyt ope levittää samaa oppimistilaa ryhmäänsä. Onneksi  meillä on paljon innostuneita, suorastaan intomielisiä opettajiakin paljon. He ovat yleensä oppilaiden mielestä kivoja opettajia, vai mitä?

Toinen aiheeseen liittyvä virike oli HS: uutispäällikö Jussi Pullisen kolumni Työskentele kuin teini, niin menestyt. Kirjoitus oli riemastuttavan ravisteleva. Virikkeenä oli amerikkalaisen professorin Stephen Haagin artikkeli Wired-lehdessä. Haagin  mukaan tämän hetken ja tulevaisuuden menestyjät varsinkin eivät ole sitkeitä yhden asian puurtajia. Kun yliopistoissa ja useilla työpaikoilla vallitsee vielä riskin tai ennakoimattomuuden välttämisen vaatimus, niin tämän hetken luovat nuoret toimivat aivan eri tavoin. Kannattaa aloittaa monta projektia vaikka yhtä aikaa, kokeilla ja jakaa. Jos projekti ei onnistu, niin se saattoi olla kiinnostava jollekin muulle. Työkalut eivät enää maksa ja tekniikka on mahdollistanut yhteistyön kaikkien kanssa. Hullut ideat ja epäonnistumiset tapahtuvat siellä missä syntyy myös uutta. Se mikä ennen oli lyhytjänteistä sähläystä on nyt maineikasta startup-toimintaa. Miten voisimme opettaa riskinottoa ja luovaa huolettomuutta koulussa?

Kyllä meidän opettajienkin (varsinkin) pitää olla muutoksissa mukana. Mutta hei, sehän voikin antaa intoa työhön!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Aktiivinen oppii, sanoohan sen opsikin

Uuden Opetussuunnitelma 2014:sta perusajatus on, että
 oppilas on aktiivinen toimija.


Mitä se tarkoittaa? Olen sitä ajatellut kun olen kävellyt monien koulujen käytävillä oppituntien aikana. Leimallista on, että kouluissa on tuntien aikana hyvin hiljaista, paitsi käytävillä niin usein myös luokkahuoneissa. Kouluista välittyy käsitys, että hiljaisuudessa opitaan parhaiten ja se on hyve jota viljellään ja vaalitaan.


Olenko väärässä? Jos oikein kierroksia lisätään niin, voin väittää että opettajille sopii hiljaisuus hyvin, siihen mahtuu oma ääni.


No, kuten olen täällä kirjoittanut, niin koulut on rakennettu hiljaisuuden pedagogian tarpeiden mukaan tai niitä ainakin silmällä pitäen. Pitkät käytävät ja suljetut luokat tuovat arvokkaan tunnelman ja hiljaisuuden vaatimuksen.


Jos halutaan että oppilas on aktiivinen toimija (ja niin ops käskee) , niin miten on suhtauduttava hiljaisuuteen hyveenä tai tavoiteltavana tilana koulussa?


Työrauha-määritelmää pitää kyllä päivittää entistäkin kiireemmin. Onko se opettaja hyvä pedagogi, jonka oppilaat ovat hiljaa tunnista toiseen ja tekevät  omia töitään sivuilleen vilkuilematta?


Aktiivinen voi toki olla omassa päässäänkin, mutta eiköhän aktiivisuus tässäkin yhteydessä sisällä myös vuorovaikutuksen, mahdollisuuden tehdä ja pohtia yhdessä, mahdollisuuden keskustella.


Miten koulussa voidaan edistää aktiivisuutta ja vuorovaikutusta ? Miten toimitaan, jotta sitä ei koeta häiriönä? Tässäpä ops-keskustelujen keskeisiä ja herkullisiakin aiheita.









keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uusi OPS 2014 uudistaa, jos hyvin käy.

Se tuli sitten ennen joulua, joulupaketti kouluväelle. Sitä onkin varmasti jo innokkaasti availtu koko joulunpyhät.


PERUSKOULUN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2014  aviisin voi ladata vaikka tästä.


Opetussuunnitelma uusitaan näköjään nykymaailmassa noin kymmenen vuoden välein. Se on aika lyhyt aika. Tämä kertoo kuinka kiivasta toimintaympäristön muutos on, koulutus yrittää pysyä perässä jotta opittavat asiat olisivat oikeasti hyödyllisiä. Omalla opettajaurallani ehdin tehdä töitä neljän eri Opsin tavoitteilla. Olihan niissä eroja, jos niitä huolella luettiin.


Tässä uudessa on alku hyvä: Opetussuunnitelma on rakennettu sille periaatteelle että oppilas on aktiivinen toimija. Kannatan ehdottomasti. Muutos on kuitenkin suuri, sillä aika huolettomasti voi väittää että useilla tunneilla opettaja on aktiivisin ja sitten ehkä muutama oppilas on hiukan aktivoituneita. Nyt en tarkoita esimerkiksi liikuntatunteja.


Huoli on tämä. Kun Suomessa on annettu epätavallisen paljon valtaa kunnille, kouluille ja yksittäisille opettajille, ei ole olemassa mitään yhtenäistä järjestelmää, jolla valvotaan opsien toteutuminen. Niinpä se toteutuu eri tavoin; erinomaisesti ja toisinaan ei niin hyvin. Ops kannattaa kyllä lukea ja tarkkaan. Toisin kun opettajat joskus väittävät (väittivät?) ops on opettajan paras ystävä. Sen huolellinen lukeminen ja ymmärtäminen antavat liikkumistilaa ja kehittävät ammattiosaamista. Jokainen lukuvuosi kannattaa aloittaa opsin lukemisella, minusta ainakin.


Olen voinut seurailla hiukan tässä Uudellamaalla  ops-työn aloittamista/etenemistä. Vaikutuin Askolassa. Minua pyydettiin syksyllä sikäläiseen ops-työseminaariin mukaan valottamaa opettajuuden tulevaisuutta. Kun aihe oli niin kiinnostava, lupauduin mielelläni. Hienoa ei siis ollut se, että olin paikalla, vaan ops-työn eteneminen Askolassa. (Sehän on joissain kunnissa aloittamattakin.) Hyvältä, ellei erinomaiselta idealta tuntui, että ops-seminaarit oli aloitettu jo hyvissä ajoin ja arvopainotteisesti. Osallistujia olivat luottamushenkilöt, virkamiehet ja opettajat. Mainio kolmikantakoostumus. Toivon kovasti, että ops-työssä muuallakin  paneudutaan riittävästi (ja ensin) opetussuunnitelman  kovaan ytimeen eli arvopohjaan ja oppimiskäsitykseen. Ensin on ymmärrettävä mihin pyritään ja miksi, vasta sitten aletaan miettiä toteutusta. Se ei aina ole helppoa koulun arjessa, mutta ops-työ antaa siihen mahdollisuuden, että kerran kymmenessä vuodessa kumminkin asioita yhdessä pohditaan.( Eikä sitten tuhahdella siellä takarivilläkään, vaan otetaan ammatillinen  uteliaisuus työkaluksi, eikö? )
Luulenpa että se aika kun opettajat suhtautuivat opsiin yliolkaisesti alkaa olla takana. Kaikki ymmärtänevät että koulussa ei voida opettaa ja kasvattaa samalla tavalla ja samoja asioita vuodesta toiseen. Vankkurit kulkevat.