Nuorten ääni toimitus kysyi linkki Ylen uutiseen.
Lainaus uutisesta:
"Joka toinen yhdeksäsluokkalainen uskoo olevansa opettajan mielestä huono oppilas. Tulos käy ilmi Nuorten Ääni -toimituksen lähes tuhannelle yhdeksäsluokkalaiselle teettämästä kyselystä.
Kyselyssä pyydettiin kuvailemaan, millainen on opettajan mielestä hyvä oppilas.
Useimmin mainittiin hyvät käytöstavat, tottelevaisuus, hiljaisuus ja tunnilla aktiivisesti osallistuminen. Sen sijaan vain muutama mainitsi toisten auttamisen ja avun pyytämisen.
Yhdeksi tärkeimmistä arvoista nousi kokeissa menestyminen."
Näin kesäloman kynnyksellä en malta olla antamatta miettimistä opettajille, ettei vain tulisi aika pitkäksi sillä niin toisten kadehtimalla lomalla.
Ylläoleva tulos kertoo mielestäni että koulu heijastaa yhteiskuntaa, jossa yksin selviytymistä vieläkin arvostetaan.
Jos kyselyyn halutaan toisenlainen tulos, tarvitaan yhteisesti sovittu toimintakulttuuri kouluun, sitä yhteisöllistä pedagogiaa.
Ei varmaan ole niin, että yhdeksäsluokkalaiset eivät ole oppineet yhdeksän kouluvuotensa aikana, mikä on tärkeää koulussa menestymiselle. Mikäli halutaan kasvattaa koululaisistamme yhteistyön arvostajia, on yhteistyötä ja auttamista harjoiteltava paljon enemmän. Parhaat oppilaat kilpailevat jo peruskoulussa hyvistä arvosanoista. He eivät motivoidu heikompien, heikosti motivoituneiden tai hitaampien auttamisesta, mikäli menestyminen mitataan henkilökohtaisella osaamisella kokeissa, jotka muodostavat arvonsanojen perusteet, pääosin. Se mikä palkitaan menestyksellä, muodostuu oppilaiden arvojen ja niitä seuraavien toimintamallien pohjaksi.
Se, että joka toinen uskoo olevansa opettajan mielestä huono oppilas ei kasvatuksellisesti ole kovin hyvä tulos... Varmaan tulisi hyväksyä ja kannustaa epävarmaa elämänvaihetta eläviä oppilaita entistä selkeämmin.
Minusta tämmöinen nuorten itsensä tekemä kysely on mitä parasta aineistoa opettajakunnalle yhdessä lukea, kun koulut pitkän ja lämpöisen kesän jälkeen taas alkavat. Sitten mietitään yhdessä oppilaiden kanssa miten saadaan ainakin meidän koulussa se lukema, jossa oppilaat uskovat opettajien pitävän itseään hyvänä oppilaana lähelle sataa prosenttia. Niinhän sen pitäisi olla. Yksi suurimpia oppimisen esteitä poistetaan, jos oppijalla on tunne, että opettaja hyväksyy ja välittää minustakin.
lauantai 25. toukokuuta 2013
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Oppimisen tulevaisuus
Future of learning Sugata Mitran puheenvuoro videolla (ei tekstejä)
Miten sujuisi Stahanovilta tiimipalaveri Hesarin kirjoitus 15.5.
Yllä on linkkejä, toinen videoon ja toinen Hesarin kirjoitukseen. Molemmissa käsitellään sitä mitä nykyään ja tulevaisuudessa pitää osata. Uskon, että emme voi väheksyä sitä muutosta, joka varsinkin Suomen kaltaisessa maassa kohdistuu uudenlaisen osaamisen odotukseen työelämässä -ja varmaan elämässä yleensäkin.
Mitra kuvaa sattuvasti nykyisen koulutusjärjestelmämme käytäntöjen nousevan jo osin menneestä maailmasta, jossa kaikkien piti osata samat asiat. Tälläinen koulutus on Mitran mukaan syntynyt tarpeesta voittaa sodat. Voisin lisätä, että länsimaissa ovat vaikuttaneet myös kirkon tarve hallita opetusta ja varsinkin uskonnon perusteiden tulkintaa. Myöhemmin teollistuminen vaikutti varmaan ratkaisevasti koulutuksen yhdenmukaisuuden toteutumiseen. Mitra haastaa kuulijansa väittämällä, että esimerkiksi hevosella ratsastaminen, ampuminen ja aritmetiikka eivät ole enää tärkeitä lähitulevaisuuden taitoja. Ne ovat muuttuneet ja muuttuvat urheiluksi. (Että aritmetiikkakin, siinä on nielemistä, mutta oma logiiikkansa)
Mitralla on minusta ihailtava oppilaslähtöinen perusta teorioilleen ja tutkimukseensa: Koulutuksen täytyy palvella opiskelijoiden tulevaisuuden osaamisen karttumista. Opettajien täytyy kehittää osaamistaan opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Koulutuksen pitää olla joustavaa jäykkyyden sijaan.
Tulevaisuudessa ja jo nyt ei olekaan enää tärkeää että kaikki vastavaat suunnilleen samoin (oikein?) opettajien kysymyksiin tai tehtäviin. Samankaltaisuus ei ole enää tehokasta vaan erilaiset mielipiteet, näkökulmat ja osaamisen alueet täydentävät yhteistyössä tapahtuvissa prosesseissa toisiaan. Lisäarvo, luovuus syntyy erilaisten osaajien yhteistyöstä.
Yhtenä pedagogisen työkalun mahdollisuutena Mitra esittelee oppijoiden itseorganisoituvan oppimisen. Lapset voivat opettaa toisilleen melkein mitä tahansa kolmen edellytyksen toteutuessa:
- Internet on saatavilla
- Oppijat saavat olla ryhmissä, joissa vuorovaikutus sallitaan
- Opettaja ei ole paikalla (!)
Mitran mukaan lasten pitää saada, mahdollisimman varhain, kolme taitoa tai kykyä selvitä tulevaisuuden maailmassa:
1. Monipuolinen (media)lukutaito
2. Hakusanojen ja tiedon haun hallinta
3. Kyky uskoa itseensä, kyky arvioida itsenäisesti tietoa
Näin heille annetaan haarniska doktriinejä vastaan. (an armour against doctrines)
Varmasti tärkeää suojavarustus informaatiotulvan valtaamassa maailmassa.
Näin yksinkertaista se on, tai ei ole. Uskon kumminkin vahvasti että opettajan roolin, osaamisen ja tehtävien muutos on iso, mikäli koulutusjärjestelmää uusitaan innovaatioyhteiskunnan vahvistamiseksi. (Mitään muutahan ei maassamme ole kohta myytävänä kuin hyviä, luovia ideoita.)
Muutokset tekevät opettajan työn entistä kiinnostavammaksi.
Opettajien pitää yhdessä pohtia muutosta ja ottaa haltuun oppilaslähtöinen oppimisen kehittäminen.
Miten sujuisi Stahanovilta tiimipalaveri Hesarin kirjoitus 15.5.
Yllä on linkkejä, toinen videoon ja toinen Hesarin kirjoitukseen. Molemmissa käsitellään sitä mitä nykyään ja tulevaisuudessa pitää osata. Uskon, että emme voi väheksyä sitä muutosta, joka varsinkin Suomen kaltaisessa maassa kohdistuu uudenlaisen osaamisen odotukseen työelämässä -ja varmaan elämässä yleensäkin.
Mitra kuvaa sattuvasti nykyisen koulutusjärjestelmämme käytäntöjen nousevan jo osin menneestä maailmasta, jossa kaikkien piti osata samat asiat. Tälläinen koulutus on Mitran mukaan syntynyt tarpeesta voittaa sodat. Voisin lisätä, että länsimaissa ovat vaikuttaneet myös kirkon tarve hallita opetusta ja varsinkin uskonnon perusteiden tulkintaa. Myöhemmin teollistuminen vaikutti varmaan ratkaisevasti koulutuksen yhdenmukaisuuden toteutumiseen. Mitra haastaa kuulijansa väittämällä, että esimerkiksi hevosella ratsastaminen, ampuminen ja aritmetiikka eivät ole enää tärkeitä lähitulevaisuuden taitoja. Ne ovat muuttuneet ja muuttuvat urheiluksi. (Että aritmetiikkakin, siinä on nielemistä, mutta oma logiiikkansa)
Mitralla on minusta ihailtava oppilaslähtöinen perusta teorioilleen ja tutkimukseensa: Koulutuksen täytyy palvella opiskelijoiden tulevaisuuden osaamisen karttumista. Opettajien täytyy kehittää osaamistaan opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Koulutuksen pitää olla joustavaa jäykkyyden sijaan.
Tulevaisuudessa ja jo nyt ei olekaan enää tärkeää että kaikki vastavaat suunnilleen samoin (oikein?) opettajien kysymyksiin tai tehtäviin. Samankaltaisuus ei ole enää tehokasta vaan erilaiset mielipiteet, näkökulmat ja osaamisen alueet täydentävät yhteistyössä tapahtuvissa prosesseissa toisiaan. Lisäarvo, luovuus syntyy erilaisten osaajien yhteistyöstä.
Yhtenä pedagogisen työkalun mahdollisuutena Mitra esittelee oppijoiden itseorganisoituvan oppimisen. Lapset voivat opettaa toisilleen melkein mitä tahansa kolmen edellytyksen toteutuessa:
- Internet on saatavilla
- Oppijat saavat olla ryhmissä, joissa vuorovaikutus sallitaan
- Opettaja ei ole paikalla (!)
Mitran mukaan lasten pitää saada, mahdollisimman varhain, kolme taitoa tai kykyä selvitä tulevaisuuden maailmassa:
1. Monipuolinen (media)lukutaito
2. Hakusanojen ja tiedon haun hallinta
3. Kyky uskoa itseensä, kyky arvioida itsenäisesti tietoa
Näin heille annetaan haarniska doktriinejä vastaan. (an armour against doctrines)
Varmasti tärkeää suojavarustus informaatiotulvan valtaamassa maailmassa.
Näin yksinkertaista se on, tai ei ole. Uskon kumminkin vahvasti että opettajan roolin, osaamisen ja tehtävien muutos on iso, mikäli koulutusjärjestelmää uusitaan innovaatioyhteiskunnan vahvistamiseksi. (Mitään muutahan ei maassamme ole kohta myytävänä kuin hyviä, luovia ideoita.)
Muutokset tekevät opettajan työn entistä kiinnostavammaksi.
Opettajien pitää yhdessä pohtia muutosta ja ottaa haltuun oppilaslähtöinen oppimisen kehittäminen.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Kuka johtaa helsinkiläisiä kouluja?
Antti Korhosen mediassa kuohunut erottamisasia poiki sitten vielä uuden näkökulman:
Virasto tyytymatön opettajan potkujen perumiseen
Tyytymätön voi olla, mutta kovasti ihmettelen opetusjohtajan toimintaa, noin demokratian toimivuuden kannalta. Miksi Jarmila jätti eriävän mielipiteen vaikka ei ole päättäjä, eikä siis ole vastuussa päätöksestä? Itse asiassa en ole melko pitkän kunnallispolitiikon urallani täällä Sipoossa koskaan törmännyt vastaavaan tilanteeseen.
Ajatellaan yritystä. Johtokunta peruu toimitusjohtajan antamat potkut jollekin työtekijälle. Toimitusjohtaja sanelee pöytäkirjaan tyytymättömyytensä ja antaa johtokunnan päätöksestä
julkisuuteen arvostelevia lausuntoja. Kuinkahan kauan voisi jatkaa ? Kenkää tulisi.
Asia liittyy yhteisöllisyyteenkin. Peruskoulua johdetaan kunnissa demokraattisesti valtuuston ja lautakunnan tai vastaavan avulla. Luottamushenkilöt tekevät linjauksia, joita toteuttamaan he valitsevat eli ottavat töihin ylimmät virkamiehet. Kun esittelijä näin julkisesti asettaa esimiesasemassa olevan toimielimen harkintakyvyn kyseenalaiseksi, ei hän edesauta luottamukseen ja yhteistyöhön nojaavan toimintakulttuurin syntyä. Vastakkain asettelu siinä ketjussa, jossa pitäisi rakentaa yhdessä, syö toimintaa ja hidastaa kehitystä. Olisi kyllä suureksi eduksi Helsingin koulutoimen kaikkiselle hvyinvoinnille pitää mölyt mahassa ja mennä eteenpäin. Yhteinen etu vaatii useinkin että hyväksyy vähemmistöön jäämisen.
Kyseessä on myös alaistaito, tärkeä yhteisöllisen toiminnan perusta. Rakentava toiminta yhteisössä edellyttää että kaikki tiedostavat roolinsa, vastuunsa ja tehtävänsä- ja pysyvät niissä, ellei toisin sovita.
Virasto tyytymatön opettajan potkujen perumiseen
Tyytymätön voi olla, mutta kovasti ihmettelen opetusjohtajan toimintaa, noin demokratian toimivuuden kannalta. Miksi Jarmila jätti eriävän mielipiteen vaikka ei ole päättäjä, eikä siis ole vastuussa päätöksestä? Itse asiassa en ole melko pitkän kunnallispolitiikon urallani täällä Sipoossa koskaan törmännyt vastaavaan tilanteeseen.
Ajatellaan yritystä. Johtokunta peruu toimitusjohtajan antamat potkut jollekin työtekijälle. Toimitusjohtaja sanelee pöytäkirjaan tyytymättömyytensä ja antaa johtokunnan päätöksestä
julkisuuteen arvostelevia lausuntoja. Kuinkahan kauan voisi jatkaa ? Kenkää tulisi.
Asia liittyy yhteisöllisyyteenkin. Peruskoulua johdetaan kunnissa demokraattisesti valtuuston ja lautakunnan tai vastaavan avulla. Luottamushenkilöt tekevät linjauksia, joita toteuttamaan he valitsevat eli ottavat töihin ylimmät virkamiehet. Kun esittelijä näin julkisesti asettaa esimiesasemassa olevan toimielimen harkintakyvyn kyseenalaiseksi, ei hän edesauta luottamukseen ja yhteistyöhön nojaavan toimintakulttuurin syntyä. Vastakkain asettelu siinä ketjussa, jossa pitäisi rakentaa yhdessä, syö toimintaa ja hidastaa kehitystä. Olisi kyllä suureksi eduksi Helsingin koulutoimen kaikkiselle hvyinvoinnille pitää mölyt mahassa ja mennä eteenpäin. Yhteinen etu vaatii useinkin että hyväksyy vähemmistöön jäämisen.
Kyseessä on myös alaistaito, tärkeä yhteisöllisen toiminnan perusta. Rakentava toiminta yhteisössä edellyttää että kaikki tiedostavat roolinsa, vastuunsa ja tehtävänsä- ja pysyvät niissä, ellei toisin sovita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)