lauantai 29. joulukuuta 2012

Miksi, miten ja mitä?

Ihminen oppii ihmettelemällä. Oppimaan haastavien kysymysten esittäminen on ollut varmaan opettamisen perustaitoa aina. Myös opettajan kannattaa työssään esittää itselleen toiminnan kannalta keskeisiä kysymyksiä ja vielä parempi jos on työkaveri, jonka kanssa yhdessä kysytään ja vastataan.

?

Kasvatuksen ja opetuksen alueella mielestäni keskeiset kysymykset ovat Miksi?, Miten ja Mitä?

Opettajan eli toiminnan organisoijan kannalta ei ole lainkaan yhdentekevää missä järjestyksessä kysymykset itsellemme esitämme. Uskallan väittää, että arjen kiireessä helposti esitämme kysymykset väärin päin: Mitä, Miten ja Miksi?
Opettajan työ on käytännössä suorituspainotteista, jossa helposti juostaan jo seuraavaan suoritukseen edellisen ollessa vielä kesken. Olisi hyvä jos ajatuksemme, suunnitelmamme ja arviointimme eivät olisi kuitenkaan keskeneräistä.
Kiireen torjunta ja ajansuunnittelu onkin sitä opettajan työn kekeistä ammattillista haastetta. Väitän, että asettamalla kysymyksiä oikeaan järjestykseen, on mahdollista vähentää kiirettä.
Jos ensin vastaamme Mitä?-kysymykseen, ei ole lainkaan varmaan että toiminta on perusteltua, motivoivaa ja järkevää.

Opetussuunnitelman lukeminen auttaa Miksi-kysymykseen vastaamiseen? On tärkeää tietää mikä on koulun ydintehtävää: Kasvattaa yhteiskunnan rakentavaan jäsenyyteen. Sen tulkinta on jokaisen kouluyhteisön tärkeä tehtävä.
Miten-kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Uutta tietoa oppimisen strategoista suorastaan tulvii, kaiki tieto muuttuu ja laajenee ja oppimisympäristöt ovat murroksessa.
Olen joskus huomannut, että Mitä-kysymykseen saatetaan vastata oppikirjan ehdoilla. - Kuinka monta sivua kirjaa on vielä edettävänä? Tämä voi olla joskus keväällä tuskastumisen aiheena. Opetussuunnitelman huolellinen lukeminen voi jälleen hyvinkin auttaa.

Työtä on helpompi ja mielekkäämpi suunnitella työparin tai -ryhmän kanssa. On hyvä jos kouluyhteisössä aktiivisesti tuetaan ammatillista yhteistyötä. Vaikka itsenäinen asema on opettajille ikäänkuin saavutettu etu, voi sitä tarkastella toisinkin. Yksin oppii vähemmän. Reflektointi on aivan mahtava ihmettelyn foorumi.

Jos haluamme tulevaisuuden tekijöittemme oppivan yhä enemmän itseohjautuviksi yhdessä oppijoiksi, kannattaa koulun opettajayhteisön näyttää hyvää esimerkkiä.
Oikeitten kysymysten esitäminen, oikeassa järjestyksessä, on oppivan organisaation parhaita tunnusmerkkejä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Menestystä vertailuissa

Taas voidaan lukea uutisia koulumenestyksestä. Kansainvälisissä kouluvertailuissa on hyvä muistaa, että on kovin vaikeaa tehdä maailmanlaajuista, kulttuurista riippumatonta ja täysin vertailukelpoista tutkimusta. Joltain osin tulokset ovat väkisinkin tulkinnanvaraisia. Meillä esimerkiksi koululaiset ovat (vielä) ahkeria ja tunnollisia. He suorittavat testit yleensä loppuun, vaikka ei kovin huvittaisikaan.

Koulu on osa yhteiskuntaa ja heijastaa sen tilaa. Meillä yhteiskunta on maailman toimivimpia, ihan millä mittarilla vaan. On ihan selvää, että koulukin toimii silloin suhteellisen hyvin.
Joskus mietin, että kuinka ison osan oppimastaan koululaisemme oppivat muualta kuin koulusta? Varmaan paljon.
 Tiede-lehti esim selvittää tuloksia näissä linkeissä:

http://www.tiede.fi/uutiset/4900/suomalaiskoululaiset_menestyivat_taas_vertailussa

Huomion arvoinen tulos voi olla tämä: "Lisäksi Suomen neljäs- ja kahdeksasluokkalaiset viihtyvät huonosti koulussa. Muihin maihin verrattuna oppilaiden sitoutuminen ja kiinnostus tutkittuihin oppiaineisiin on heikoissa kantimissa" Tosin tulos voi johtua siitäkin, että meidän työkulttuurimme ei vielä ole juurtunut työn iloista kuuluttaminen. Mutta on silti tärkeä signaali, eikä edes heikko sellainen.

http://www.tiede.fi/uutiset/4129/suomi_edelleen_pisan_karkea

Mielestäni merkittävä tulos on tämäkin- meillä tasa-arvon kultamaassa: "Vuoden 2009 Pisa-arvioinnissa kaikissa maissa tytöt lukivat poikia paremmin. Suomessa ero tyttöjen hyväksi oli OECD-maiden suurin."

Jatkuessaan tälläinen kehitys johtaa poikien suurenevaan syrjäytymisongelmaan. Miten koulussa voidaan tulla vastaan poikia, poikapedagogialla?

Merkittävää ja hienoa on se että meillä koulujen väliset tuloserot ovat edelleen kaikkein pienimmät, vaikka ovat hieman kasvaneetkin.

Tästä on hyvä mennä eteenpäin, sillä se on oikea suunta koulutuksessa!


lauantai 8. joulukuuta 2012

Aulis tietää, uusi opsprosessi tulee!

Luinpa sattumoisin taas Luokanopettaja-lehteä, laatujulkaisua. Lehden toimitus haastatteli Aulis Pitkälää, Opetushallituksen suhteellisen uutta pääjohtajaa.

Ja mitäpä kaikkien opettajien Iso Pomo sanoi? Lainaan mielestäni oleellisia ajatuksia, jotka lähtivät uuden opsin tuomasta  prosessista:

" Opetusta on kehitettävä oppilaskeskeisemmäksi, lapsikeskeisemmäksi ja toiminnallisemmaksi.
- Kouluun tarvitaan enemmän oppilaiden omaa tekemistä. Se tarkoittaa muutoksia myös opettajuudessa. Opettaja ei ole 2010-luvulla tiedon lähde eikä edes sen jakaja. Opettajuuden uusi rooli on oppimisen ohjaajan, valmentajan rooli."


Siinä on muutamalla lauseella aika paljon asiaa. Uskon joka sanaa, koska se vastaa omaa käsitystäni siitä, miten koulutuksen tulee muuttuvassa maailmassa muuttua.

Se, miten toimintakulttuuria muutetaan, on tässä itsenäisesti toimivien opettajien maassa aika haastava juttu. Uskon kumminkin, että me opettajat ymmärrämme asian tärkeyden ja lähdemme mukaan uuden opettajuuden metsästykseen. Itse asiassa sitä ovat monet opettajat jo tehneetkin. Nyt täytyisi kouluista muodostaa oppivia yhteisöjä, joissa opettajat yhteistoimin (rehtorin johdolla) vievät koulujensa kehitystä  kohti innostavaa oppimiskeskusta - yhdessä oppilaidensa kanssa.