maanantai 17. joulukuuta 2012

Menestystä vertailuissa

Taas voidaan lukea uutisia koulumenestyksestä. Kansainvälisissä kouluvertailuissa on hyvä muistaa, että on kovin vaikeaa tehdä maailmanlaajuista, kulttuurista riippumatonta ja täysin vertailukelpoista tutkimusta. Joltain osin tulokset ovat väkisinkin tulkinnanvaraisia. Meillä esimerkiksi koululaiset ovat (vielä) ahkeria ja tunnollisia. He suorittavat testit yleensä loppuun, vaikka ei kovin huvittaisikaan.

Koulu on osa yhteiskuntaa ja heijastaa sen tilaa. Meillä yhteiskunta on maailman toimivimpia, ihan millä mittarilla vaan. On ihan selvää, että koulukin toimii silloin suhteellisen hyvin.
Joskus mietin, että kuinka ison osan oppimastaan koululaisemme oppivat muualta kuin koulusta? Varmaan paljon.
 Tiede-lehti esim selvittää tuloksia näissä linkeissä:

http://www.tiede.fi/uutiset/4900/suomalaiskoululaiset_menestyivat_taas_vertailussa

Huomion arvoinen tulos voi olla tämä: "Lisäksi Suomen neljäs- ja kahdeksasluokkalaiset viihtyvät huonosti koulussa. Muihin maihin verrattuna oppilaiden sitoutuminen ja kiinnostus tutkittuihin oppiaineisiin on heikoissa kantimissa" Tosin tulos voi johtua siitäkin, että meidän työkulttuurimme ei vielä ole juurtunut työn iloista kuuluttaminen. Mutta on silti tärkeä signaali, eikä edes heikko sellainen.

http://www.tiede.fi/uutiset/4129/suomi_edelleen_pisan_karkea

Mielestäni merkittävä tulos on tämäkin- meillä tasa-arvon kultamaassa: "Vuoden 2009 Pisa-arvioinnissa kaikissa maissa tytöt lukivat poikia paremmin. Suomessa ero tyttöjen hyväksi oli OECD-maiden suurin."

Jatkuessaan tälläinen kehitys johtaa poikien suurenevaan syrjäytymisongelmaan. Miten koulussa voidaan tulla vastaan poikia, poikapedagogialla?

Merkittävää ja hienoa on se että meillä koulujen väliset tuloserot ovat edelleen kaikkein pienimmät, vaikka ovat hieman kasvaneetkin.

Tästä on hyvä mennä eteenpäin, sillä se on oikea suunta koulutuksessa!


Ei kommentteja: