perjantai 25. lokakuuta 2019

Perheen yhteinen loma on tärkeää

Hesarissa oli taas juttu syyslomasta ja perheiden loma-anomuksista. Aihe tuntuu olevan toisinaan kuuma ja opettajilla on erilaisia näkökulmia asiaan. Omalla koululla oli aina myönteinen suhtautuminen perheiden lomiin, kiitos rehtori Jormalle siitä.

Jutussa olin lukevinani myös hieman syyllistäviä sävyjä siitä, että perheen loma-anomus heijastaisi arvoja, että koulu ei ole tärkeää. Minusta ei välttämättä ole niin. Perheiden arki on nykyään kovin kiireista ja yhteistä aikaa on liian vähän. Yhteinen loma voi auttaa arkea, kun perheellä on yhteisiä hyviä hetkiä, joita muistella. Matkailu myös opettaa valtavasti. Pyrkimys yhteiseen lomaan heijastaa arvoa, että perhe on tärkeä. Onneksi haastateltava rehtori laittoi hienosti perheiden yhteisen vapaa-ajan tärkeyden ykköseksi.

Koulu voisi hyödyntää oppilaiden matkailua yhteiseksi hyväksi. Matkalla oleva oppilas voisi vaikka videoyhteydellä raportoida matkaltaan, jos niin sovitaan. Muut voisivat esittää kysymyksiä etukäteen mietittyinä ja matkailija voisi valita jonkin kohteen, josta kertoo. Koulutehtävien teko vaatii yhteistyötä perheen kanssa ja edellyttää opettajalta hieman ylimääräistä työtä, se on selvä.

Kyse on etenkin tasa-arvosta. Kaikilla perheillä tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet lomailla haluamallaan tavalla. Jos meillä eivät perheet saisi joustavasti lomaa, niin silloin suosittaisiin varakkaita ja heitä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa loma-aikoihinsa. On ihan selvää että useilla työpaikoilla eivät kaikki lapsiperheelliset voi olla poissa samalla viikolla. Monille syysloman korkeat hinnat on yksinkertaisesti este lähdölle. Aika monet lapset ovat syyslomalla jo nyt yksin sisätiloissa kotonaan, ilman mitään erityistä lomavirikettä. Monille opettajille lienee tuttua, että syyslomalta tulee valvonut ja väsynyt koululainen.

Tässä on kyse arvoista. Onko tärkeintä lapsen ja perheen hyvinvointi vai koulun arjen sujuvuus? Ehkä on mahdollista hoitaa molempia hyvillä järjestelyillä joihin kuuluu joustavuuskin.
Riippuu tästä näkökulmasta, miten haitalliseksi koetaan se, että luokasta on usein joku lomalla. Toisaalta jotkut oppilaat ovat paljon poissa muista syistä, kyllä hekin saavat yleensä koulun päätökseen ihan hyvin. Koulussa on paljon liikkuvia palikoita, jotka työllistävät opettajia. Yhteisillä, hyväksi koetuilla sopimuksilla/käytännöillä saadaan loma-asiatkin sujumaan.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Kiusaamista voidaan ehkäistä yhteisöllisin keinoin.


Uusi hallitus, asiaan innolla paineutuneen opetusministerin johdolla, on painottanut koulutuksen kehittämistä.Siihen kuuluu hyvinvoinnin lisääminen kouluissa. Sanoisin myös kouluun liittyminen ja oppimisesta innostuminen. Lee Andersson oli juuri aamulla telkkarissa. Hän halusi muun muassa lisätä oppilashuoltohenkilöstöä. Ihan hyvä sekin, mutta kirjoitin someen (Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi fb) jotenkin näin:

"Opetusministeri Lee Andersson haluaa hyvinvointia kouluun lisäämällä ilmeisesti muun muassa oppilashuollon henkilöstöä. Sitä onkin lisätty viime vuosikymmeninä huimasti, mutta: Oppilashuolto ei ole paikalla kun kiusaaminen alkaa, eikä edes hetkeen kun se jatkuu.
Oppilashuolto auttaa toipumaan kiusaamisesta ja voi saada aikaan kiusaamisen loppumisenkin. Erittäin tärkeää sekin.
Tehokas ja melko taloudellinenkin tapa olisi kerryttää opetussuunnitelman mukaisesti luokissa/ryhmissä sosiaalista pääomaa. Ainoa joka suojelee kiusaamiselta tehokkaasti on hyvin toimiva, omiaan suojeleva yhteisö/vertaisryhmä. Kiusattu ei saa jäädä yksin. Oppilashuollon voimavaroja voidaan käyttää tähänkin, mutta ohjattavalla ryhmällä tulee olla johtaja/ohjaaja, johon oppilaat luottavat ja joka on tarpeeksi läsnä.
Kiusaaminen ei koskaan ole vain joidenkin yksilöiden välinen ongelma koulussa. Sillä on sosiaalinen näyttämö, yleisönsä, jonka reaktiot ovat hyvinkin ratkaisevia. Koulujen henkilöstö voi omaksua yhteisöllisen pedagogian keinoja rakentaakseen hyvää yhteisöllisyyttä. Myönteistä yhteistoimintaa voi ja pitää harjoitella suunnitelmallisesti ja pitkäkestoisesti. Tätä voi haitata jotkin koulujen nykyiset rakenteet ja osaamisen painopisteet."



Eipä ole paljon muuta sanottavaa, ainakaan lyhyesti. Yksilöllistäminen on mielestäni viety kasvatuksessa ja opetuksessa jo riittävän pitkälle, voitaisiinko katsetta kääntää yhteiseen, yhteisöjen ohjaamiseen ja hyvinvointiin? En usko että meillä koskaan voidaan hoitaa kaikkea opetusta ja kasvatusta yksilökeskeisesti, eikä se ole tarpeenkaan. 

Kiusaaminen on koulussa ryhmässä esiintyvä ilmiö, jota voidaan ehkäistä ryhmäilmiöitä ymmärtämällä ja rakentamalla hyviä yhteisöjä. Voi olla, että käytännön pedagogiaa ei ole riittävästi yhdessä ehditty kehittää ja jakaa tämän suhteen. Olisi korkea aika alkaa puhumaan oppivista ryhmistä ja niiden suojaavasta merkityksestä. Muutoinkin voi nähdä, että yhdessä toimimisen taidot ovat nyt ja tulevaisuudessa aivan keskeisiä yhteiskunnan toimivuuden ja yksilön hyvän elämän kannalta.

Kiusaaminen alkaa yleensä piilossa aikuisilta. Ryhmässä on kokemukseni mukaan kovin hyödyllistä joko säännöllisesti tai silloin tällöin kysellä mitä kuluu, niin että voi kertoa turvallisesti kokemastaan. Olin muutama vuosi sitten mukana tämän työkalun kehittämisessä kysymysten osalta. Peruskäytössä se on ilmainen, oppilaat voivat vastata vaikka kännyköillään ja kysely kestää vain muutaman minuutin. Suosittelen.

http://www.classpirit.fi/


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Tytöt ja pojat, tasavertaisuus muutoksessa.

Tyttöjen ja poikien menestyminen on perusopetuksessa ja myöhemmässä opiskelussakin erilaista, usein tyttöjen tai naisten eduksi. Hesarissa oli 14.10  uutinen tutkimuksesta, jossa todettiin että naisten puute miesvaltaisilla aloilla koetaan suuremmaksi ongelmaksi kuin miesten puute naisvaltaisilla aloilla. Hmm, laittaa pohtimaan. Onko vähän samanlainen ilmiö tullut koulutuksen arviointiin?

Valtioneuvosto julkaisi viime vuonna tutkimuksen "Tytöt ja pojat koulussa; Miten selättää poikien heikko suoriutuminen peruskoulussa?" ( julkaisu 36/2018). Sen loppupäätelmistä löytyy teksti, joka kertoo oleellisen.


..."Siihen, että oppilaiden sukupuoli jätetään kokonaan keskustelun ulkopuolelle, sisältyy sen sijaan vaara. Jos huomiota ei kiinnitetä tyttöjen ja poikien väliseen huomattavaan eroon perusopetuksen päättöarvosanoissa, jokainen heikompia arvosanoja saava oppilas on vain yksilö, jonka arvosanat sattuvat olemaan heikompia kuin joidenkin toisten. Vain näkemällä ja myöntämällä, että arvosanoissa ilmenee systemaattinen oppilaan sukupuolen mukainen ero, joudutaan kysymään, onko kyse tasa-arvo- tai yhdenvertaisuusongelmasta. Vain näin koulun – mutta myös yksittäisten opettajien ja oppilaiden – toimintaa voidaan tarkastella tavalla, joka voi ehkä tarjota avaimia nuorten myöhempää elämää ohjaavan arvosanoissa ilmenevän epäsuhdan ratkaisemiseen."



Julkaisussa havaittiin ala- ja yläkoulun nivelvaiheen olevan pojille suurempi haaste kuin tytöille. Ryhmien uusi muodostus haittaa poikia enemmän kuin tyttöjä. Pojat näyttävät tarvitsevan yhteisöään tai ainakin kavereistaan muodostuvaa turvaverkkoa tyttöjä enemmän. Suurin osa koulupudokkaista on poikia, joiden ennuste aktiiviseen kansalaisuuteen kasvussa on heikko. Poikien hitaampi kehitys oli myös (taas) esillä. Miten sitä voitaisiin huomioida?

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen  (THL) tutkimusprofessori Heikki Hiilamo ehdotti taannoin, että koulunaloitus pitäisi saada käytännössä joustavaksi, varsinkin poikien kohdalla. Loppuvuodesta syntyneillä on heikommat arvosanat kuin alkuvuonna syntyneillä, myös peruskoulun loppuvaiheessa. ( THL:n tutkimus 1997). Pojat, jotka kehittyvät keskimäärin tyttöjä hitaammin, saavat  usein itsestään huonon kuvan oppijana koulun aloitusvaiheessa, ainakin jos vertaavat itseään tyttöihin. Loppuvuodesta syntyneet pojat ovat heikommassa asemassa kuin muut. Tämän pitäisi olla ihan helposti ratkaistavissa, mutta ei vaan käytännössä näytä olevan. Harmillista, itsekin olen loppuvuonna syntyneenä saanut aika heikon kuvan itsestäni oppijan koulunkäyntini alussa. Siitä toipumiseen meni noin kahdeksan vuotta. Tilanteen parantaminen ei maksaisi paljon, ehkä jopa tuottaisi. No, tutkimus ei aina ohjaa hyviin käytäntöihin. Uskon kuitenkin valistuksen tuomaan parempaan maailmaan.

torstai 10. lokakuuta 2019

Yksin koulussa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL julkisti jokin aika sitten Kouluterveyskysely 2019 tulokset. Kyselystä irtoaa varsin paljon tietoa, vieläpä hyvää vertailevaa tietoa edellisiin kyselyihin nähden.

Itseäni kiinnostaa, tottakai, kouluyhteisön ilmiöt. Yhteisöllisyyden parhaita mittareita on turvallisuuden ja ja yhteisöön kuuluvuuden tunne. Suuressa joukossa, kuten yleensä kouluissa on, yksin jäämisen tunne on merkki yhteisön ulkopuolelle jäämisestä. Yksin jäämisen tunteesta johtaa usein suora tie syrjäytymiseen. Tutkimuksesta selviää, että yksinjäämisen tunne on lisääntynyt, johtuisiko koulukokojen kasvusta? Rakenteellisesta ongelmasta kertoo mielestäni se, että yläkoulussa koetaan selvästi enemmän yksinäisyyttä kuin alakoulussa. Kiinnostavasti alakoulu oli nyt ensi kertaa kyselyssä mukana. Nyt näkyy koulun merkityksellisyyden lasku peruskoulun edetessä.  Niin ei saisi olla, eikä se ole väistämätön kehitys. Ilmiö kertoo perusopetuksen yhteisöllisen kultuurin ohuudesta.

Se yksinäisyys. Helsingin Kaupunkitieto-yksikkö purki tutkimuksesta tämän kuvan:


Yksinäisyyden tunne  lisääntyy  merkittävästi yläkouluun tullessa, etenkin tytöillä." Ei yhtään kaveria" ilmoitetaan selvästi eniten yläkoulussa. Tutkimus kertoo myös, että Helsingissä nuoret kärsivät enemmän yksinäisyydestä kuin muualla maassa. Kehityksen suunta on koulun kasvatustavoitteen toteutumisen kannalta väärä. Sosiaalinen pääoma on perusopetuksen tärkeimpiä tehtäväalueita ja siihen kuuluun varmasti kyky hankkia ja ylläpitää ystävyysuhteita. Näitäkin taitoja voidaan opettaa ja opetella.

Miksi parissa, kolmessa vuodessa yksin jääminen tai sen tunne yleistyy? Aika selvää on, että perusopetuksessa on rakenne, joka jättää osan oppilaista yksin herkässä iässä, ehkä jopa erottaa ystävistään heidät, joiden on vaikea solmia ystävyyssuhteita. Alakoulun ja yläkoulun nivelvaihe ei toimi sosiaalisen turvan kannalta kovin hyvin. Voisiko koulussa pitää entistä tärkeämpänä ystävyysuhteiden ylläpitoa? Nyt käy usein niin, että ystävät joutuvat eri luokille yläkouluun siirryttäessä. Joskus ystäviä erotellaan tarkoituksellakin, varmaan hyvää tarkoittaen. 

Kukaan ei saisi jäädä koulussa yksin, ilman vertaisryhmän tukea. Koulussa opettajat voivat vaikuttaa tähän, niin halutessaan myönteisesti. 

Toisinaan näyttää siltä, että perusopetuksessa kasvatus jää vähemmälle kun opetus muuttuu oppituntien suorittamiseksi. Olisi aika muutaa painopistettä monimutkaistuvan maailman vaatimusten mukaisesti? Kasvatus on opettamista tärkeämpää (mikäli niitä voi erotelle). Pärjätäkseen tässä muutoksen maailmassa ihminen tarvitsee vahvan sosiaalisen pääoman, kyvyn sopeuta uusiin tilanteisiin ja halun oppia uutta koko elämän läpi. Näitä asioita voi opettaa, tosin se voi olla vaativampaa kuin kielten tai matematiikan opetus. Siksi tarvitaan yhteistyötä. Kouluihin pitää kehittää yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa koko koulu viiteryhmineen kasvattaa.