lauantai 23. maaliskuuta 2024

Pienryhmille tuli näkyvyyttä

 Melkein nolotti. Keskiviikkona tuttu viestitti, että sun nimi on muuten metron ja ratikkapysäkkien valotauluissa. Mitä ihmettä! 

Edellisessä kirjoituksessa kerroin kuinka Matti Rimpelän kanssa kirjoitimme Hesariin takarivin oppilaista ja siitä, että heitä ei olisi jos käytetään pienryhmärakennetta. Pienten sattumusten takia toimittaja Elina Nissinen soitti ja kyseli miten se pienryhmärakenne luokassa toimii. Minähän vastailin ja juteltiin varmaan puoli tuntia. Luulin että olen lähinnä yksi haastateltava jossain jutussa. Noh, keskiviikkona huomasin olevani kokosivun jutussa ainoa haastateltava. Olisihan toki löytynyt muitakin kertomaan kertomaan luokkien sosiaalisen rakenteen ohjaamisesta. Kerroin kyllä että en minä ole tätä pienryhmärakennetta keksinyt, mutta Haapaniemen metodia lehdessä kuvaillaan... Noh ei siinä mitään, olen saanut vuosien ajan, myös hyvän työtoverin avulla, kehiteltyä monia toimivia mausteita pienryhmien voimavaroiksi. Onneksi en enää ole töissä. Olisi voinut olla hankalaa, sillä opettajat eivät yleensä tykkää kun työkaveri on olevinaan muita parempi...Ehkäpä muissakin ammattikunnissa kateus nousee nopeasti ryhmässä esiin. Mutta se ei saisi olla esteenä hyvien ja koeteltujen käytäntöjen jakamisessa. Yhdessä oppii enemmän.

Mutta olihan artikkeli onnistunut, tärkeällä asialla ja tunnustan ajatukset omikseni. Artikkelin otsikko oli : Opettaja esittelee keinon torjua takapulpettien kouluvihaa. LINKKI  No esittely on ihan hyvä ilmaisu, koska enhän minä ole pienryhmiä keksinyt, ehkä osaan pitkäkestoisuutta kuitenkin perustella, teoriassa ja käytännössä. 

Oli kiinnostavaa seurata somekanavien vilkasta keskustelua asiasta. Yllättävän asiallisia oltiin, mutta huomasin, että peruskäsiteet olivat välillä kadoksissa ja myös se, miksi pitkäkestoista ryhmää tarvitaan.

Osa ymmärsi, että pienryhmä tarkoittaa erityisluokkaa tai pienempiä luokkia. Yleinen huoli oli, että oppilaat eiväthän osaa valita itselleen työparia tai ryhmää ja että kaikkienhan pitää olla kaikkien kanssa. No siihen on monta tietä. Sitkeässä on käsitys, että ryhmiä pitää koko ajan vaihtaa. Siitä seuraa, että ryhmä ei ehdi kehittyä parhaaseen versioonsa ja monilla ei ole luotettavaa ystävää, merkitsevää suhdetta yhteenkään luokassaan. Luottamussuhteiden rakentuminen kun ottaa aikaansa. Silloin ei ole turvallinen olo. Samasta syystä opettajien ei pitäisi vaihtua luokassa koko ajan.

Olemme kotona jatkuvasti ihmetelleet, miten vähän luokan sosiaaliseen rakenteeseen tai oppilaiden sosiaaliseen pääomaan kiinnitetään  huomiota. Kun ei tiedä mitä ei tiedä, ei pienryhmien suunnitelmalliselle tukemiselle löydy tarpeeksi laajalla rintamalla tukea.  Hyvä, että nyt on ollut keskustelua, painetta on siihen, että yhä suurempien koulujen ja oppilaiden lisääntyvän eriarvoisuuden pulmiin pitää puuttua. Lapset eivät ole vääränlaisia, heidän perustarpeisiinsa pitää vastata, ennen kuin pidetään oppilaita levottomina ja keskittymättöminä. Nyt näyttää, että myös sosiaalisen pääoman puutteen takia oppilaat saavat kyllä erityistukea- mutta samalla heidät usein eristetään ryhmästään. 

On opettajia, kouluja ja kuntiakin (ainakin Kerava) joiden pyrkimyksenä on ollut rakenteistaa luokkia suurryhmästä turvallisempiin pienryhmiin. Oppilaiden sosiaaliset tarpeet ja koulutuksen kasvatus- ja sivistystarpeet on yhdistettävissä. Oikeastaan, jos haluamme, että meillä on  maailman parasta koulu ja onnellisin kansakunta (tai vaikka lähes parhaat) niin koulua lasten kasvuympäristönä on rakennettava tutkimuksiin perustuen ja suunnitelmallisen toiminnan avulla. Sitä odotellessa.



sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Takarivi voisi jäädä historiaan

 Hesari on ansiokkaasti ottanut taas osaa koulukeskusteluun. Leea Lakan väitöskirjatutkimus takarivin oppilaista sai paljonkin tilaa (linkki artikkeliin) ja (linkki pääkirjoitukseen)

Tutkimus kuvaili tilannetta jonka kaikki tunnemme, eikä ottanut kantaa siihen, mitä voidaan tehdä. Uutisoinnissa onkin nykyään minusta vallalla käytäntö että huolenaiheita nostetaan esiin, mutta ei niiden ratkaisua. Sehän on vähemmän dramaattista, kai...

No, takarivin oppilaat (usein kai poikia) ovat kovin tärkeä aihe, se liittyy koulun tehtävään tuottaa tasa-arvoa. Yhä suuremmissa kouluissa ja yhä vähemmän jatkuvuutta tarjoavassa kasvuympäristössä osa oppilaista on eksyksissä- ja pahimmillaan sosiaalisesti heitteillä. Näemme, miten sosiaalinen pääoma on lähtenyt jakautumaan ja jakamaan oppilaita, aivan kuin suurten kaupunkien asuinalueet ovat jakautumassa. Koulussa voidaan parantaa tilannetta.

Perinteisesti luokkien sosiaaliseen rakenteeseen ei ole puututtu suunnitelmallisesti tai ainakaan pitkäjänteisesti. Tuntuu, kun keskustelua seuraa, että ryhmädynamiikka ja ryhmän prosessit eivät ole kovin tuttuja opettajille, tai jos ovatkin, se ei vaikuta laajasti opetusjärjestelyihin. Miksiköhän on näin? Koulussa kuitenkin opetetaan pääasiassa ryhmiä.

Kirjoitimme Matti Rimpelän kanssa Hesariin takarivin oppilaista ja pienryhmistä. Se julkaistiin tänään, kiitos siitä toimitukselle! LINKKI



Julkaisen kirjoituksen kokonaan tässä, jos kirjoitus jää maksumuurin taakse. 

Pitkäkestoiset ohjatut pienryhmät jättäisivät takarivin oppilaat historiaan

Viime päivinä on medioissa jälleen keskusteltu oppilaiden taustan sosioekonomisen taustan, asuinalueen ja koulun vaikutuksesta koulumenestykseen. Peruskouluun siirryttäessä tavoitteena oli häivyttää koulutuksesta sääty-yhteiskunnan jäänteet. Onko tämä tavoite unohtumassa?

Leea Lakka on väitöskirjassaan (HS 10.3.) nostanut näkyviin takarivin oppilaat, jotka luokassa muodostavat kiinteän ryhmän ja sijoittuvat mahdollisimman kauas opettajista, eivät kiinnity kouluun ja haastavat opettajia. Ilmiö ei ole uusi. Muistamme sen jo vuosikymmenien takaa omista kouluistamme. Miksi se saa jatkua?

Taas kerran vaaditaan koululta oppimaan pakottamista ja tiukempaa vaatimista. Näin ei puututa takarivi- ilmiön syihin. Lapset elävät peruskoulussa omaa sosiaalista elämäänsä, virallisesti luokissa ja todellisuudessa pienryhmissä. Takarivin oppilaat ovat väistämätön seuraus, kun koulun virallinen rakenne perustuu suuriin ryhmiin. Luokka jakautuu samanmielisten klikkeihin, jotka elävät omaa elämäänsä oppitunneilla ja niiden väliajoilla.

Jo pitkään on ollut koulun sisäiselle sosiaaliselle rakenteelle ratkaisuja, joilla tasoitetaan oppilaiden eroja. Heikosti kouluun kiinnittyvälle on ratkaisevan tärkeää, että hän kokee saavansa koulun aikuisilta kannustavaa tukea ja että hän ei ajaudu tiukasti kiinnipitävään samanmielisten joukkoon. Oppilaista voidaan muodostaa pitkäkestoisia, ohjattuja pienryhmiä, joiden koko kasvaa sen mukaan kuin sosiaaliset taidot vahvistuvat. Esimerkiksi Keravalla luokkien sosiaalista rakennetta pyritään ohjaamaan pienryhmien avulla.

Takarivin oppilaiden” ryhmä ei kasvata hyvään elämään eikä yhteiskuntaa rakentavaan aktiiviseen kansalaisuuteen. Se syventää kaupungeissa alueellista eriarvoisuutta. Ilmiöön on yritetty puuttua.

Koulu ei voi estää muuttoon perustuvaa koulushoppailua, jossa hyvin koulutetut perheet muuttavat haluttujen koulujen lähelle. Mutta koulu voi uudistaa sisäistä sosiaalista rakennettaan muodostamalla oppilaista pitkäkestoisia ohjattuja pienryhmiä.

Ystävät, hyvä vertaistuki auttaa pitkälle myös koulussa.

Rauno Haapaniemi tietokirjailija, opettaja               Matti Rimpelä, emeritusprofessori



Kuva oppilasryhmän vierailusta Sipoon koulumuseossa.  Muisteltiin vanhaa koulua, jossa kaikki ei ollut paremmin, mutta jotain voi myös siirtää nykypäivään.