lauantai 29. syyskuuta 2012

Viikon väittelyt

Viikolla on ollut keskustelujen valokiilassa kaksi kiistanalaista asiaa, jotka koskevat kouluja(kin).


http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/149794-kaupunki-kielsi-paivakotikuvaukset#comment-98032

Viimeisin oli tämä. Keskustelu viriää ehkä kouluissakin. Otan asiaan yhteisöllisen kannan. Kuvaamisesta päiväkodissa ja kouluissa voi varmaan olla montaa perusteltua mieltä. Kiellon perusteet tuntuvat minusta ihan päteviltä, kuten nekin mielipiteet, jotka eivät kieltoa ymmärrä. No, asiassa on tehty pätös ylemmällä taholla eli Järvenpään päivähoidon johtoryhmässä. Kuvien ottaminen aiheuttaa tietysti vaivaa arjessa, ei varmaankaan johtoryhmässä, jossa on käyty oma ja rohkea keskustelu. Perusteet ovatkin lähinnä pedagogisia.
Kuvat on tarkoitettu koteihin, vaikkakin päiväkotiin tai kouluunkin jää yhteiskuvia, joita voi käyttää esimerkiksi kiusaajien löytämisessä.
Yhteisöllinen kantani on, että tätä asiaa olisi ollut hyvä kysyä vanhemmilta ja henkilökunnalta. Koulujen ollessa kyseessä voitaisiin varmaan käsitellä asiaa oppilaiden edustustossa. Voitaisin käydä dialogia: Onko valokuvaaminen tärkeää? Miten se olisi parasta hoitaa?
Ei huono tuo Järvenpään ajatus, että vanhemmat ottaisivat aktiivisen roolin asiassa, joka ei oikeastaan ole päiväkodin tai koulun tehtävä. Luonteva yhteistyön paikka.

http://yle.fi/uutiset/lihava_riita_koulujen_rahoituksesta/6309348

Ja toinen on tämä. Tässäkin uutisessa on aika paljon yhteisöllisiä piireitä ja tuntuu että varsinkin niitä varottavia huonon yhteisöllisyyden piirteitä.
Kiista lienee poliittinen(kin). Eikä voi olla satumaa, että asia nostetaan esiin juuri kuntavaalien alla. Demariopetusministeri on ollut kovin jämäkkä asiassa. Mutta, näyttää siltä että kyseessä on huonon yhteistyön, kateuden ja heikon hallinnon aiheuttama riita.
Sen verran olen minäkin kunnanhallituksessa budjetteja nähnyt, että tiedän laskelmien olevan juuri sellaisia kuin niiden halutaan olevan. Ainakin silloin kun halutaan vaikuttaa mielipiteeseen. Yksityiskoulut ovat valtionrahoituksessa varmaan saaneet enemmän rahaa, silloin kun esimerkiksi Helsingissä laskettiin koulujen resurssia. Samaa kurjutta siis vaaditaan tasa-arvon nimissä kaikille?
En ymmärrä myöskään sitä, että jos koulut saavat nykyään oppilaskohtaisen määrärahan kunnan keskiarvon mukaan, niin miten joku saa enemmän kuin toinen?
Ymmärrän asian niin, että yksityiskouluissa rahaa käytetään erilailla (tehokkaasti?) kuin muissa kouluissa.
Kateus on varmasti ollut tässä asiassa eräs liikkelle paneva voima. Se on erittäin helposti yhteisöihin leviävää energiaa. Voi silti olla että aihettakin on. Voi hyvinkin olla, että sellaista totuutta joka olisi kaikille ristiriidaton, ei asiassa löydy.
Seurataan asiaa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ihan tavallisia asioita - aika tyhmä keskustelu

http://www.tavallisia.fi/

Media tai mikä lie on käsitellyt Niinistön kutsuman asiantuntijaryhmän ehdotuksia tai keskustelun avausta - usein ivallisesti. Keskustelu heijastaa hyvin sitä, miten ennakkoasenteet herkästi hallitsevat harkintaa.

Jari Sinkkonen sanoi minusta osuvasti: On vastenmielistä käyttää syrjäytyneitä poliittisen keskustelun pelinappuloina.
Pekka Sauri julkaisi puolestaan Mielenterveyden keskusliiton kannan, jossa analysoidaan asiaa, no, asiallisesti: http://www.mtkl.fi/?x752385=1436438

Kouluun työryhmän työ liittyy hyvinkin. Kuten Pekka Sauri lausunnossaan totesi, syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan sekä rakenteelisia, yhteiskunnan  tukemia toimenpiteitä, että yksilön tavoitteita, päätöksiä ja tekoja.
Lisäksi yhteisön täytyy tukea yksilöä pyrkimyksissään. Olen samaa mieltä Saurin kanssa, että yhteisöllisyys on meillä usein ulkoistettu. Se on "jonkun" heiniä.

Varsinkin koulussa havaitsee helposti, miten lähituki tai sen puuttuminen on ratkaisevan tärkeää syrjäytymis-ilmiön kehityssuunnan määräytymisessä. Pahimmillaan väärä seura eli huono yhteisöllisyys vesittää kaikki tukitoimet.

Kouluissa esimerkiksi vertaistukea voidaisiin käyttää nykyistä enemmänkin positiivisen yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tukioppilaat, versot  ja oppilaskuntatoiminta tarvitsevat oikeasti resursseja ja ammattitaitoista ohjausta.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Opetus edunvalvonnan kohteena

Kyllä meni maanantaina aamupiparit väärään kurkkuun kun luin Hesarista kielten uuden tuntijakoesityksen kommentointia:
http://www.hs.fi/kotimaa/Kieltenopettajat+Uusi+tuntijako+huonontaa+kielitaitoa/a1305597815078

Ei voi olla totta!
No, ainejärjestöt valvovat myös ammatillisia etuja vaikka niitä ei edunvalvontajärjestöiksi olekaan perustettu (kai).
Se, että kieltenopetusta aikaistetaan ei voi olla oppimiselle huono asia:
http://www.tiede.fi/artikkeli/1293/kielet_kannattaisi_opetella_alakoulussa

Voihan olla kumminkin, että Suomen kieltenopettajien liitolla on hallussaan jotain tieteellistä näyttöä siitä, että kielet pitäisi opettaa yläluokilla. Itse en ole sellaista kuullut.
Lopulta tässä on kai kyseessä ymmärrettävä huoli töiden vähenemisestä. Ei kumminkaan pidä minusta sekoittaa oppijan etuja opettajien etuihin. Ne ovat joskus eri asia, vaikka samassa koulussa ollaankin.

Yhtenäiskoulukulttuuria odotellessa tämmöisiä tapahtuu. Oikeastaan yhtenäiskouluilmiössä on kyse siitä että, peruskoulusta tulee se yksi oppilasta palveleva opintie, millaiseksi se alunperinkin haluttiin.
Lainaan taas kerran Lea Pulkkista: Koulut ovat järjestyneet aikuisten työpaikoiksi.

Uusi koulu syntyy siitä kun se on ensin oppijoiden työpaikka, jossa aikuisten työt järjestetään lasten ja nuorten parhaaksi.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Yhteisö ei suojele, vaikka pitäisi

8- vuotiaan murha

Järkyttävä uutinen. Toivon syvästi, että uutinen aiheuttaa toimenpiteitä, jotta vastaavaa ei enää tapahdu.
Viranomaiset ovat olleet häkeltyneitä, kuten me kaikki.
Kun tarkoitetaan hyvää, niin saatiinkin tragedia.

Olen joskus mietinyt omallakin työuralla, että voidaanko lapsen tai nuorten hyvinvoinnin vahvistamista/tukemista hajoittaa monille tahoille? Näin silloin, kun olen istunut palaverissa, jossa kymmenen aikuista eri toimintamuodoista miettii, mikä lapselle on hyväksi. Ei voida. Jonkun pitää olla päävastuussa ja nahdä kokonaisuus. Pienen tytön kohtalo muotoutui hajautettun toimintaketjun poluilla.
Toimivan (suuren) yhteisön ominaispiirre on jakautuminen pienempiin soluihin, joissa on sovittu vastuu ja johtaminen.
Lisäksi lastensuojelu on vähän kuin vanhustenhoitoa. Kaikki haluavat näille vähävoimaisille parempaa huolenpitoa. Päättäjät ovat itse kuitenkin parhaassa työiässä, eivätkä halua että heidän lompakoilleen mennään. Hyvä lastensuojelu vaatii toimivan organisaation lisäksi resursseja, että voidaan oikeasti tehdä jotain.

Perheet, kodit voivat olla varsinkin kaupungeissa  liian eristäytyneitä. Jokainen perhe toimii omalla tavallaan ja puuttumisen kynnys on meillä korkea. Hyvää yhteisöllisyyttä on sekin, että yksityisyyden turvin ei voi tehdä väärin. Vanhemmuus ei ole sillä lailla pyhää, että voidaan sietää huonoa tai lapselle vaarallista kohtelua.