maanantai 28. elokuuta 2023

Johtaminen on koulun erityishaaste

 Vielä vähäsen liittyen poikiin ja tyttöihin koulussa. Marika Toivola, matemaattisten aineiden opettaja, opetuksen kehittäjä ja tutkija, on osallistunut usein kriittisesti koulukeskusteluun. Kriittisesti siinä mielessä, että hän palauttaa mielellään keskustelun opettajiin ja koulun ammattiyhteisöihin. Hän on jo vuosia peräänkuuluttanut opetuksen laadun varmistamista ja opettajien täydennyskoulutuksen ja koulujen johtamisen vahvistamista. Kouluissa ei aina ole tykätty, mutta peiliin kannattaa katsoa useinkin, kun joku asia ei miellytä. Ei aina helppoa, mutta kokemukseni mukaan kehittävää.




Toivola kirjoitti 22.8. Hesarin Mielipidepalstalla: Koulu voi tehdä paljon, jotta oppiminen on mielekästä. (LINKKI)  Vaikka kirjoitus lähti poikien ja tyttöjen oppimiseroista, niin siinä oli minulle kaksi tärkeää huomiota.

Ensinnäkin, jos koulussa koetaan ongelmia niin ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Tällä tarkoitan sitä että opettajat ja kouluyhteisö yleensä voi vaikuttaa tuloksellisesti vain siihen, mitä koulussa tapahtuu. Jos nyt vaikka ajatellaan, että osa pojista menestyy heikosti kotikasvatuksen, hitaamman kehityksen tai kännyköiden takia, ei koulu sitten voi paljon mitään. Marika Toivola kirjoittaa: Perhetausta on se ainoa asia, johon koulu ei voi vaikuttaa. Sen sijaan mielekkään oppimisen eteen koulu voi tehdä paljonkin.
Kun koulu on lapsille hyvin keskeinen kasvuympäristö, ei vain oppimisympäristö, niin lisäisin tähän, että turvallisen ja sosiaalista pääomaa jakavan yhteisön eteen koulu voi tehdä myös paljon.

Toiseksi, Toivola peräänkuulutti pedagogista johtamista. Tähän on tarpeen lisätä, että kouluyhteisö kaipaa yleisesti ihmisten johtamista, jotta kouluun syntyy oikea yhteisö, siten kun se myönteisessä mielessä ymmärretään. Pedagoginen johtaminen on tarpeen ammatillisena johtamisena, jotta koulussa voidaan muodostaa oppimisen kannalta yhtenäinen opinpolku oppilaille ja turvallinen, tarpeisiin vastaava kasvuympäristö lapsille ja nuorille. "Väitän, että yhdenkään koulun pedagogisessa johtamisessa ei ole onnistuttu, kunnes työyhteisössä käytävä kriittinen pedagoginen keskustelu on arkipäivää."

Johtaminen on koulussa rehtoreiden hommaa, ja se on vaikeaa. Opettajat ovat Suomessa korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, joille on perinteisesti annettu paljon itsenäistä toimivaltaa. Se, miten opettaja opettaa ja ohjaa ryhmäänsä, on ollut opettajan vallassa. Tässä on paljon hyvää ja opettajien autonomia on tuonyt varmasti hyviäkin tuloksia, mutta myös niitä huonoja koulukokemuksia. Olisiko mahdollista, että kouluissa yhteisiä pedagogisia ratkaisuja arvioidaan ja johdetaan, yhteisten päämäärien toteuttamiseksi? Se edellyttäisi sitten koulujen avautumista, hyvien ratkaisujen aktiivista hakemista ja omaksumista. Voisivatko lähellä toisiaan olevat koulut muodostaa oppivan verkoston? Voisivatko tutkijat jalkautua enemmän kouluihin? Voisivatko opettajat jatkaa saamaansa tutkijakoulutusta työelämässä ja millä ehdoilla?

On tarpeen muistuttaa, että ei ole pedagogiikkaa ilman kasvatusta. Kun Toivola peräänkuuluttaa innostavaa oppimista, niin silloin myös pyritään siihen, että oppilas saadaan haluamaan oppimista. Siihen on koettuja hyviä keinoja ja sitten koetusti huonompia keinoja. Opettajien yhteistyöllä saataisiin varmaan tuota pedagogista johtamista mahdolliseksi. Yhdessä on paljon helpompaa asettaa tavoitteita, arvioida ja ottaa opiksi. Myös oppilaiden osallisuus on osa innostavan oppimisen prosessia.

Oppimisen kannalta erityyliset opettajuudet ja ryhmien erilainen ohjaus on ollut monille hyväkin asia. Kun puhutaan koulun ydintehtävästä eli kansalaisuuteen kasvattamisesta, ollaan eri tilanteessa.  Jos halutaan turvata kaikille edes vähän samantasoinen sosiaalinen pääoma, niin koulussa tulee olla yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä kasvatustavoitteiden ja niiden saavuttamisen keinojen suhteen. Kasvatustavoitteet ja -periaatteet eivät voi vaihdella tunnista toiseen, kulloisenkin opettajan mieltymysten mukaan.




lauantai 19. elokuuta 2023

Tytöt ja pojat, tasavertaisuus!?

 Lempiaiheeni, ja vaikea sellainen. Jälleen on uutisoitu tyttöjen ja poikien oppimiseroista ja eroista yhteiskunnassa yleensäkin. Aina se tuntuu olevan uutinen (uusi asia) ja kiistaa syntyy siitäkin, onko yleensä ongelmaa ja mistä se johtuu. Kyse on laaja-alaisesta ilmiöstä yhteiskunnassamme. Hämmentävää minulle erityisesti on se, mitä/miksi Suomessa on toisin kuin vaikka Virossa ja Ruotsissa?

Hesari kirjoitti näkyvästi tytöistä ja pojista 14.8. otsikolla Miksi pojat jäivät jälkeen? (LINKKI) Hesari on tämän jälkeenkin ansiokkaasti laittanut vauhtia keskusteluun jota on jatkuvasti käytävä. Pääkirjoitus tänään:  (LINKKI)


Kirjoituksessa laitettiin poikien ja tyttöjen tilastollinen ero opinnoissa menestymiseen myös suurempaan yhteyteen. Koulutuspolkujen eroavaisuudet ovat jo johtaneet siihen, että syntyvyys ja perheiden perustaminen on vähentynyt. Paremmin koulutetut naiset eivät löydä miehistä aina vertaisiaan. Miehet ja naiset myös asuvat "väärissä" paikoissa. Opiskelukaupungeissa on naisenemmistö. 

Tyttöjen ja poikien osaamiserot ovat olleet näkyvissä ja tutkimuksen kohteena jo kymmeniä vuosia. Asiaan liittyy näköjään myös asenne- ja arvo-ongelmia. Jotenkin tuntuu, että Hesarin toteamus hiljaisesta hyväksymisestä pitää paikkansa. Kun miehet ovat dominoineet pitkään, on nyt tyttöjen ja naisten vuoro? Oikea tasa-arvoisuus ei kuitenkaan vuorottele valta-asemia.

Kyllä, erot koulumenetyksestä johtuvat kotitaustasta, pääosin. Ongelma on siinä, että tyttöjen kohdalla peruskoulu onnistuu tehtävässään aloituserojen tasoittamisessa paljon paremmin kuin poikien kohdalla. (Hautala, Kallio, Eskelinen 2020) LINKKI tiivistelmään/blogiin, (LINKKI) tutkimuskatsaukseen


En tiedä, mitkä ilmiön juurisyyt ovat, tai miten tasavertaisempi koulutustulos saavutetaan. Hyvinvoinnin ja yleensäkin yhteiskunnan rauhallisen kehityksen kannalta suuri elämäänsä tyytymättömien nuorten miesten ryhmä on aina ollut haastava juttu, siksi on tärkeää nostaa poikien motivaatiota ja pärjäämistä koulussa. Yksilölliset erot ovat suurimpia, totta. Ei voida kuitenkaan sivuuttaa sitä, että tyttöjen osuus lukiossa on jo yli 60% ja että poikien kohdalla sosioekonominen tausta periytyy merkittävästi enemmän kuin tytöillä. Menetämme nyt lahjakkuuksia poikien puolella. Ennen oli toisinpäin, ja sen olemme korjanneet. 

Tilastollista tietoa tyttöjen ja poikien koulupoluista on paljon. Esimerkiksi THL kerää ja jakaa tietoa (LINKKI) Paljon tuntuu jäävän kysymyksiä, joihin tutkimus ei ole löytänyt yksiselitteisiä vastauksia. 
Itseäni kiinnostaa eniten se, miksi tilastot tuottavat naapurimaissa erilaista kuvaa. Koulun alkaessa meilläkään ei ole juuri eroja tyttöjen ja poikien osaamisessa. Peruskouluvuosien aikana poikien motivaatio, arvosanat tyttöihin verrattuna ja  kouluun kiinnittyminen laskevat, vaikka heidän minäkuvansa on jopa tyttöjä parempi. On huomattava, että poikien kesken on hajontaa enemmän kuin tytöillä. Hyvin pärjääviä poikia on paljon, ainakin yhtä paljon kuin tyttöjä. Jostain syystä osa pojista putoaa heikommin pärjäävien ryhmään tyttöjä useammin. 

Syitä on haettu muun muassa poikien hitaammasta kehittymisestä, poikien erilaisesta kasvatuksesta, yksilöllisyydestä, digivälineistä, sosiekonimisista eroista, opettajakunnan naisvaltaisuudesta, avoimista oppimistiloista ja uudesta opetussuunnitelmasta... Olisi varmaan kuitenkin katsottava asiaa laajasti, että onko tässä jokin kulttuurinen piilossa oleva tekijä? Ehkäpä rakenteellista välinpitämättömyyttä heikosti pärjäävien poikien suhteen on ollut jo niin kauan, että asiantilaa pidetään vakiintuneena ilmiönä?  Koulu heijastaa yhteiskuntaa ja antaa signaaleja tulevista muutoksista. Koulun merkitys ja siihen kiinnittyminen pitää saada kaikille vahvaksi, jos haluamme olla jatkossakin sivistysvaltio. Siihen tarvitaan rohkeita, mutta viisaita toimia. Oma johtopäätös on, että melko isojakin rakenteellisia ja  pedagogisia muutoksia tarvitaan kouluissa. Kaikilla voi olla koulussa kivaa!  Lähivuodet ovat kiinnostavia!














maanantai 7. elokuuta 2023

Koulut turvallisiksi -media mukana

 Oli todella kiva juttu että Huomenta Suomi-ohjelmassa kiinnostuttiin Helsingin nuorisotoimen kesätyöpaikan (nuorten viesintätoimisto Futurum) laatimasta haasteesta kouluille. (Blogi 28.6.) Oli kiva olla mukana Eemilin kanssa!


Juttuhan lähti siitä, että Helsingissä kysellään tuhansilta nuorilta joka vuosi osallistuvan budjetin tiimoilta kaikenlaista. (LINKKI) Muun muassa kysyttiin missä on turvatonta. Ensimmäiseksi nousi koulu. Aika kurja tulos.


Futurumin kesätoimittajat ihmettelivät asiaa, aiheesta. Vielä ihmeellisempää heistä oli, että Perusopetuslaki lupaa kaikille turvallisen oppimisympäristön. Laki ei kylläkään toteudu. No, kiusaamista ja väkivaltaa on aina siellä missä on useampia ihmisiä, mutta paljon voidaan silti tehdä, jotta päästään parempaan tilenteeseen.

Niinpä nuoret toimittajat laativat rehtoreille kirjelmän, jossa haastettiin rehtorit mukaan koulujen turvallisuutta (ja viihtyisyyttä yleensä) lisäämään. (LINKKI haasteeseen)  Toimitus otti yhteyttä asian tiimoilta mediaan ja Maikkari vastasi. Kiitos heille!

Kymmenen minuuttia televisiossa on tietenkin aivan liian lyhyt aika avata koulujen ja luokkien yhteisöllisyyden rakentumisen ehtoja. Ehkäpä olisi ollut hyvä näyttää nuo kahdeksan parannusehdotusta keskustelun aluksi? Kiusaaminen on tässä haasteessa hienosti irroitettu yksilöiden ongelmasta ja liitetty koko yhteisön asiaksi. Kiusaaminen loppuu tai vähenee minimiin, kun yhteisö suojaa jäseniään, eikä palkitse kiusaamista tai hyväksy sitä. Yhteisöllinen koulu rakentuu hyvin pienillä taloudellisilla panoksilla. Mainostan tässä esimerkiksi viimeistä kirjaamme, ei maksa paljon !