keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kauhajoen tapahtumat - miten yhteisöllisyyttä tuetaan?
Ihan oikeasti.

Jo toinen tragedia. Tämän ei pitänyt tapahtua. Kuitenkin tapahtui. Nyt kasvatusyhteisöjen tulee tarkastella toimiaan uudesta näkökulmasta. Pääministeri Vanhanen lausui heti ensimmäisissä haastatteluissa että yhteisöllisyyden tukeminen on nyt tärkeää. Mutta miten se tapahtuu? Miten sitä tehdään? Yhteisöllisyys näyttää olevan nimittäin ominaisuus joka pitää organisoida.

Heti aluksi on tarjottu erityistyöntekijöiden lisäämistä kouluissa. Resurssit ovat toki tervetulleita, mutta eivät sinänsä ehkä auta. Kouluissa on jo nyt erillisiä toimijoita enemmän kuin tarpeeksi. Pahimmillaan oppilashuoltoryhmä on erilaisten asiantuntijoiden kokous jossa ei jaeta tietoa ryhmän sisällä, ei saada sitä muilta, eikä anneta eteenpäin. "Asiakkaan" elämä pirstaloituu liian monen auttajan käsiin. Lasten ja nuorten elämä on jokaisen yksilön kohdalla kokonaisuus. Yhteisöllisyyden tulee näkyä siten, että yksilö kokee olevansa turvallisessa ryhmässä ja hän tunnistaa ehjän opinpolun edessään.

Yhteisöllisyyttä tulee rakentaa kasvatusyhteisössä toimivien ammattilaisten ohjauksessa, riippumatta koulutuksen tasosta. EI riitä että "välitetään". Se miten välittäminen näkyy rakenteissa, sopimuksissa ja käytännöissä on ratkaisevaa. Varmaan käy taas helposti niin, että alueilla jossa aikuisten ja työntekijäryhmien saavutettuja etuja muutetaan, ei saada muutoksia aikaan. Tulee keskustella esimerkiksi luokattomuuden ihailun perusteista ja siitä miten opiskelevien nuorten elämään voitaisiin tuoda pysyvyyttä (vertaisryhmät ja opettajat). Opiskelijoiden itsenäisyyden ihannointi tulee lopettaa. Pisa-tuloksia ei saa lukea kritiikittömästi. Kumpi on tärkeämpää: yksilötason osaaminen vai koulussa viihtyminen ja terve itsetunto? On keskusteltava kasvatuksen arvoista ja siitä miten ne toteutuvat koulutuksen järjestelyissä.

Tärkeää on myös puhua osallisuudesta, ihan oikeasti. Usein lasten ja nuorten osallisuus jää kulissiksi, joka ei vaikuta asioiden kulkuun. Nytkin nuoret tiesivät oikein asioiden laidan. EI ollut järjestelmää jolla vertaisryhmän tieto kulkisi niille jotka voivat asioihin vaikuttaa. Tukioppilastoiminnan tai vastaavan voimistaminen, ryhmien pysyvyys ja tukeminen sekä fyysisen ympäristön kodikkuus ja omaksi kokeminen olisivat ilman muuta suuri askel eteenpäin todellisen yhteisöllisyyden rakentamisessa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Yhtenäiskoulun yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys ja yhtenäiskoulut

Olen päässyt mukaan yhtenäiskouluhankkeeseen. Erikoinen tapaus: Kun Helsinki sai meiltä Sipoosta parhaita alueitamme, menetimme myös uusimman koulun. Oman kouluni Etelä-Sipoon koulun lähelle oltiin jo päätetty rakentaa uusi yläkoulu (6-9 ?). Nyt kun oppilaista katosi puolet Helsinkiin, laiva kääntyi. Vanha koulumme ja uusi vielä nimetön koulu yhdistettää 0-9 luokkien yhtenäiskouluksi. Rakennusten välillä on kilometri, joten se tuottaa haasteita. Muuten mielestäni hieno juttu.

Olin kolme päivää porukkamme mukana Joensuussa koulutuksessa ja Yhtenäiskoulupäivillä.
Tilaisuudesta on tullut Suomen suurin perusopetuksen tapahtuma järjestäjänä Syve:
http://www.t-tiimi.com/syve/

Asiaan on palattava yhteisöllisyydenkin merkeissä, mutta ensivaikutelmat tässä:
- Yhtenäiskoulusta puhutaan kuin uutuudesta. MUTTA meillä on jo yhtenäinen peruskoulu, on ollut jo noin 30 vuotta. Sinne ei vain ole ollut sopivia työntekijöitä, vain meitä kahden kerroksen porukoita...
- Yhteisöllisyyttä tarvitaan erityisesti ( ja jälleen) yhtenäiskouluihin siirryttäessä. On luotava arvot ja niistä juontavat käytänteet, rakenteet ja sopimukset. Yhteisöllisyyttä on tehtävä, se ei synny itsestään. Ja yhtenäiskoulu ei ole yhtenäinen ellei oppilas, kodit ja opettajat tunnista yhtenäistä pedagogista polkua, oppilaille tarkoitettua.