Kauhajoen tapahtumat - miten yhteisöllisyyttä tuetaan?
Ihan oikeasti.

Jo toinen tragedia. Tämän ei pitänyt tapahtua. Kuitenkin tapahtui. Nyt kasvatusyhteisöjen tulee tarkastella toimiaan uudesta näkökulmasta. Pääministeri Vanhanen lausui heti ensimmäisissä haastatteluissa että yhteisöllisyyden tukeminen on nyt tärkeää. Mutta miten se tapahtuu? Miten sitä tehdään? Yhteisöllisyys näyttää olevan nimittäin ominaisuus joka pitää organisoida.

Heti aluksi on tarjottu erityistyöntekijöiden lisäämistä kouluissa. Resurssit ovat toki tervetulleita, mutta eivät sinänsä ehkä auta. Kouluissa on jo nyt erillisiä toimijoita enemmän kuin tarpeeksi. Pahimmillaan oppilashuoltoryhmä on erilaisten asiantuntijoiden kokous jossa ei jaeta tietoa ryhmän sisällä, ei saada sitä muilta, eikä anneta eteenpäin. "Asiakkaan" elämä pirstaloituu liian monen auttajan käsiin. Lasten ja nuorten elämä on jokaisen yksilön kohdalla kokonaisuus. Yhteisöllisyyden tulee näkyä siten, että yksilö kokee olevansa turvallisessa ryhmässä ja hän tunnistaa ehjän opinpolun edessään.

Yhteisöllisyyttä tulee rakentaa kasvatusyhteisössä toimivien ammattilaisten ohjauksessa, riippumatta koulutuksen tasosta. EI riitä että "välitetään". Se miten välittäminen näkyy rakenteissa, sopimuksissa ja käytännöissä on ratkaisevaa. Varmaan käy taas helposti niin, että alueilla jossa aikuisten ja työntekijäryhmien saavutettuja etuja muutetaan, ei saada muutoksia aikaan. Tulee keskustella esimerkiksi luokattomuuden ihailun perusteista ja siitä miten opiskelevien nuorten elämään voitaisiin tuoda pysyvyyttä (vertaisryhmät ja opettajat). Opiskelijoiden itsenäisyyden ihannointi tulee lopettaa. Pisa-tuloksia ei saa lukea kritiikittömästi. Kumpi on tärkeämpää: yksilötason osaaminen vai koulussa viihtyminen ja terve itsetunto? On keskusteltava kasvatuksen arvoista ja siitä miten ne toteutuvat koulutuksen järjestelyissä.

Tärkeää on myös puhua osallisuudesta, ihan oikeasti. Usein lasten ja nuorten osallisuus jää kulissiksi, joka ei vaikuta asioiden kulkuun. Nytkin nuoret tiesivät oikein asioiden laidan. EI ollut järjestelmää jolla vertaisryhmän tieto kulkisi niille jotka voivat asioihin vaikuttaa. Tukioppilastoiminnan tai vastaavan voimistaminen, ryhmien pysyvyys ja tukeminen sekä fyysisen ympäristön kodikkuus ja omaksi kokeminen olisivat ilman muuta suuri askel eteenpäin todellisen yhteisöllisyyden rakentamisessa.