perjantai 31. tammikuuta 2020

Parhaiten oppii, kun ei ole paikoillaan!

Löysinpä hyvän esityksen oppimisesta netistä. (Sattumalta edellinen päivitys käsitteli myös liikuntaa, tosin eri näkökulmasta) Onhan tämä ollut tiedossa, mutta  kun aivotutkija Minna Huotilainen osaa esittää asioita niin hyvin selkokielellä. Hänellä on tärkeää asiaa jokaiselle opettajalle:


"Jos sinun täytyy opettaa jotain vaikeaa, älä laita oppilaita istumaan."

Linkki videoon, kannattaa katsoa

Tiedämme jo aika paljon siitä, miten oppiminen  on tehokkainta. Aivomme aktivoituvat oppimaan liikkumisen avulla. Tämä tieto haastaa todellakin perinteisen opetuksen, joka perustuu vielä paljon opettajan esitykseen ja muiden kuuntelemiseen. Ainakin yleensä istutaan paikoillaan suuri osa tunneista. Nykyisin on opittava paljon monimutkaisempia asioita kuin hiljaisuuden pedagogian kulta-aikoina. Siispä uutta ajattelua tarvitaan pedagogian pohjaksi.

Nykyinen aivotutkimus liittyy myös paljon kiistelyä aiheuttaneeseen koulujen tilakysymykseen. Minkälainen koulutila olisi aivojen aktivoinnin kannalta paras? Näyttää siltä, että perinteinen suljettu luokkatila tarvitsee ainakin avoimen oven.

Kun nyt tiedämme varmasti, että jo lyhytkin liikkuminen parantaa keskittymistä, oppimista ja muistia, miksi vieläkin nähdään kovin paljon vaivaa "työrauhan" saavuttamiseen perinteisessä mielessä. Kyllähän vieläkin voidaan ihailla opettajaa, jonka tunnilla istutaan koko ajan hiljaa, vai kuinka? Syinä on minusta vaikkapa tilat, jotka eivät sovi liikkumiseen tuntien aikana, opettajien tietämättömyys (?) asiasta, koulun käytännöt ja omien käytäntöjen pysyvyys. Itsekin tarvitsin aikoinaan työparin, että uskalsimme  esimerkiksi laittaa oppilaat juoksemaan koulun ympäri ja aloitettiin työviikko metsälenkillä, hyvin tuloksin.

Minulla on ollut käsitys, että tutkimustieto laskeutuu käytännön sovelluksena hitaasti opetukseen, mutta ehkä kuitenkin jotain siirtyy. Liikkumista on jo lisätty kouluissa monissa hankkeissa ja toivottavasti homma etenee. Esimerkiksi LeaDon ideat ovat tässä eturintamaa. 

Taas ollaan yhteisön, yhteisöllisyyden äärellä. Koulun ammattiyhteisö voi ottaa koko koulun tavoitteeksi liikuttaa oppilaita eri tavoin. Voidaan keksiä missä koulun sisä- ja ulkotiloissa on sopivia taukoliikuntapaikkoja. Jaetaan hyviä ideoita luokassa tapahtuvasta jumpasta. Suunnitellaan pihalle, mikäli mahdollista liikkumiseen houkuttelevia paikkoja. Kun syntyy käytäntö, jota kaikki tukevat, on toimintakulttuurin muuttaminen paljon helpompaa kuin yksin oman ryhmän kanssa. Tässä voisi olla hyvä ulospääsy siihen, että oppilaat koetaan usein levottomiksi ja keskittymättömiksi. Autetaan heitä!



perjantai 24. tammikuuta 2020

Valmentajakin on kasvattaja

Olen pitänyt opettajana tuhansia liikuntatunteja. Kun itse koulussa en pitänyt juurikaan liikuntatunneista, joissa me huonommat näytettiin, mitä ei osata, niin minulla oli hyvät lähtökohdat pitää kaikille mukavia tunteja, toivon niin.
Liikuntaa perustellaan hyvinvointia lisäävänä toimintana. Se on myös erittäin tärkeä kasvatusfoorumi, jossa opitaan toimimaan yhdessä, tavoitteiden mukaisesti. Terve itsetuntemus ja itsetunto voidaan myös laskea onnistuneen liikuntatoiminnan mahdollisuuksiin.

Valmentaja opettaa, johtaa ja kasvattaa. Ero koulussa tapahtuvaan opetukseen on vain siinä, että liikuntaharrastuksista yleensä maksetaan ja harrastaja on ilmiselvästi asiakas. Vai onko aina näin?

Kilpaurheiluun liittyy myös epäterveitä valtakuvioita. On valmentajia, jotka näkevät valmennettavansa oman kunnianhimonsa täyttymisen välineinä. Olen nähnyt semmoista tapahtuvan ihan nuorienkin harrastustoiminnassa. Kun panokset sitten nousevat, on suuri kiusaus käyttää valmentajan valtaa mielivaltaisesti. On tärkeää, että otamme askelen eteenpäin lasten ja nuorten oikeuksissa kasvaa rohkaisemalla. Suurin osa valmentajista ymmärtää ja osaa kunnoittaa tasa-arvoista suhdetta, mutta on jo aika niiden loppujen muuttua. Iso askel otettiinkin, kun Kiira Korpi rohkeasti julkaisi mielipiteensä helsinkiläisen huippuseuran muodostelmaluistelun päävalmentajan metodeista:


 LINKKI videoon
















Olen niin samaa mieltä Kiiran kanssa, kiitos tästä! Paljon on tapahtunut sitten omien kouluaikojen 60-luvulla, jolloin osa opettajista käytti ei-sopivaa kielenkäyttöä ja harrasti huumoria, jolla alistettiin ja kiusattiinkin. Se ei enää ymmärtääkseni ole ollut mahdollista koulussa. Jos pienikin osa nyt esille tulleista metodeista on totta, niin eipä nykykoulussa olisi töissä montaa päivää. Hyvä niin.
Miksi urheiluharrastuksessa pitäisi olla toisin? Seurat ja vanhemmat toivottavasti ottavat nyt tiukemmat käytännöt valmennuksen kriteereihin. Arvostetun aikuisen haavoittavat sanat voivat aiheuttaa elämänmittaista haittaa. Valta tuo ison vastuun, kun kyseessä on vielä kasvavat lapset ja nuoret. Valmennuksen kautta kerromme myös aikuisten arvoista ja siirrämme niitä eteenpäin. Menestystä tärkeämpää täytyy olla ihmisarvoinen kohtelu.

Eipä ollut varmaan sattumaa, että pian Kiiran ulostulon jälkeen Nuorisotutkimusverkosto julkaisi kirjoituskokoelman : Siitä on pikemminkin vaiettu (linkki sähköiseen versioon). Yhtenä kirjoittajana on myös Kiira Korpi.

"Kirjoituskokoelma nostaa moniäänisesti esiin lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa kohtaaman epäasiallisen kohtelun
Muistiossa nimekäs ja moniääninen joukko tutkijoita, asiantuntijoita, urheilijoita ja poliitikoita ottaa ilmiöön kantaa omasta näkökulmastaan. Julkaisu on syntynyt toimittajiensa huolesta liikunnan ja urheilun kielteisten lieveilmiöiden yleisyydestä sekä toimialan kyvyttömyydestä luoda yhteisiä toimintamalleja niihin puuttumiseksi."




Kiitos näistä. Mikään organisaatio ei yleensä osaa korjata toimintaansa itse, sisältäpäin. Varsinkin kun on kyse sitoututtavasta harrastuksesta ja usein henkilöjen ihailusta, ei uskallusta kritiikkiin ja korjausliikkeisiin ole. On kuitenkin parempi isokin julkinen poru, kuin vuosikymmenten paikkailut. Kyllä muodostelmaluistelukin voi edetä tästä parempaan tulevaisuuteen, kunhan ongelmia ei vähätellä. Tässäkin on kyse yhteisöllisyydestä. Se voi olla huonoa, jolloin ongelmia piilotellaan ja sallitaan yhteisön sisällä eriarvoisuus, tai myönteistä, jolloin kaikki voivat turvallisesti olla mukana  tavoiteiden ja työtapojen hyväksymisessä.

perjantai 17. tammikuuta 2020

Se pieni ero onkin nykyään suuri

Olipa hyvä seminaari jaossa verkossa:

Myths and Facts: Gender Gaps in Nordic Educational Achievement 

15.1.2020 NordForsk  (Linkki videoon)


Gender gap, voisin suomentaa vaikka ilmaisulla sukupuolien erot, vaikka tuo gap(kuilu)
taitaa olla nyt oikeampi tässä ajassa. Kuilua on kasvanut sukupuolten välille jo muutama 
vuosikymmen, ilman että olemme oikein nähneet kokonaiskuvaa. On tullut tavaksi, että
 tasa-arvon nimissä ei sukupuoliteta oikein mitään ilmiötä. Nyt on on vielä tullut sopivaksi
 kiertää sukupuolitermiä ja otettu käyttöön mm. kolmas sukupuoli tai muu sukupuoli-käsitteet
Ja sehän on sinällään hyvä, mutta.
Tilastoissa on, etenkin Suomessa, mutta Pohjoismaissa yleensäkin, ollut jo pitkään nähtävissä
 miessukupuolen alamäki hyvän elämän tavoittelussa. Miesten osuus korkeasti koulutetuista
 on jatkuvassa laskussa, osuus työttömissä jatkuvassa nousussa. Miesten elinikä on lyhyempi
 ja mielenterveysongelmat usein kohtalokkaita. Nyt on jo havaittavissa yhteiskunnallinen 
pulma siinä, että korkeasti koulutetut naiset eivät löydä vartaistaan miestä perheen 
perustamiseen. Meillä on kasvava joukko syrjäytyviä nuoria miehiä. Kouluja tämä koskee 
siinä, että poikien arvosanat ovat tyttöjä selvästi huonommat. Suurimmat erot osaamisessa
 ovat Suomessa ja naapurimaistamme pienimmät erot osaamisessa ovat Virossa.
Pääjohtaja Camilla Stoltenberg Norjasta esitteli ongelmaa sukupuolten välillä. Kuvat hänen
 esityksestään. Erojen muuttuminen on globaali ilmiö:




Erot koulutuksessa ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Aluksi erojen kaventuminen ja sitten naisten parempi menestys opinnoissa otettiin varmaan ilolla vastaan tasa-arvon saavutuksena. Ja niinhän se olikin. Mutta nyt näyttää siltä, että ei enää ole kysymys tyttöjen ja naisten oikeuksista vaan hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta sukupuolien välillä. Kehitys on jatkunut pitkään ja sen vaikutukset ovat vasta nousemassa näkyviin.
















Nyt monissa maissa, kuten tässä Norjassa on ongelmana arvosanojen jakautuman vinouma. Erinomaisia arvosanoja saavista on tyttöjä kolme kertaa enemmän ja poikia taas 2,5 kertaa enemmän on heikoimmin menestyvien joukossa. Ja arvelen, että Suomessa erot ovat suurempia... 














Tällä on suuri merkitys työelämään sijoittumisen kannalta. Suomessa, kuten tiedetään, erot tyttöjen ja poikien osaamisesta ovat suurimmat Pohjoismaissa. Miksi ne ovat paljon pienemmät naapurissa Virossa? 

Tutkijat eivät osanneet oikein vastata mistä kehitys johtuu, mutta totesivat että asiaa pitää tutkia yhteistyössä erimaiden ja eri tieteenalojen kesken, koska yhtä yksinkertaista ratkaisua ei ole. Ihan aluksi olisi tärkeä huomata ongelman olemassaolo.  Pohjoismainen hyvinvointi-ihanne koskee kaikkia, eikä enää voi olla kyse siitä, että parannetaan vain tyttöjen ja naisten asemaa. On samalla huolehdittava, että meille ei synny sosiaalista aikapommia vihaisten nuorten miesten muodossa. Seminaarin keskustelijat huomauttivat, että maailmassa on edelleen paljon menestyviä miehiä. Kun he ovat esillä julkisuudessa, saattaa unohtua hiljainen syrjäytyvä nuorten miesten joukko. Tiedämme jo nyt, että Suomessakin on voimakkaasti kasvava joukko nuoria miehiä, jotka eivät saa jatko-opintopaikkaa eivätkä sijoitu työelämään. Perinteisillä miesten ammattialoilla on digitalisaatio ja työelämän muutos vienyt ja vie jatkuvasti työpaikkoja. Kehityksen suunta pitää muuttaa. Hyvinvointi kuuluu kaikille ja se tuo myös turvallisuutta yhteiskuntaan.

Mitä pitää tehdä, paitsi järjestää seminaareja? Tässä voi olla koulujen työyhteisöille pohdittavaa. On tarpeen nostaa kissa pöydälle, vaikka koulujen ammattihenkilästö on yhä vahvemmin naisvaltaista. Ensin pitää tunnistaa ongelma, jotta sitä voi ratkoa. Seminaarin puheenvuoroissa ei tarjottu konkreettisia ratkaisuja, kun oli kyse tiedeseminaarista. Kiinnostavasti otettiin kyllä esille se, että pojat tarvitsevat ehkä enemmän ohjausta ja valvontaa opettajilta (varmaan kotoakin). Tässä kohdin tulemme jälleen kiistellyn itseohjautuvuuden äärelle. Jos ja kun on niin, että pojat keskimäärin kehittyvät tyttöjä hitaammin, niin pojille on enemmän haastetta omaksua kehittyneitä oppimisen strategioita, kuten itseohjautuva oppiminen on. Silloin opettajien ei pitäisi ajatella opetettavaa luokkaa yhtenä ryhmänä, joissa luonnollisen jakautuman mukaan toisilla menee paremmin kuin toisilla. Ehkä tulee hyvksyä, että keskimäärin pojat tarvitsevat enemmän harjoitusta oppiakseen yhteistyötaitoja, joihin itseohjautuvuudenkin voi laskea. Taitaa olla taas kyse sosiaalisen pääoman riittävästä karttumisesta. Käytännössä poikien ongelmaa voidaan hoitaa koulujen tasolla yhteisillä päätöksillä ja toimilla. Yhteisöllinen koulu voi ratkoa vaikeitakin pulmia.

Olisi mietittävä, onko koulussa rakenteita ja käytäntöjä, jotka vaikeuttavat poikien kiinnittymistä kouluun. Kiinnittyminen on kuitenkin selkein koulumenestystä määrittävä tekijä koulun tasolla, sosiekonomiseen tilanteeseen ei koulu tietenkään voi vaikuttaa. Mikäli koulu rakentuu oppilaankin mielestä turvalliseksi ja lujaksi yhteisöksi, niin siitä hyötyvät ihan kaikki, mutta varsinkin ne pojat, joilla on vaikeaa omin voimin liittyä yhteisöön ja ohjata elämäänsä myönteiseen suuntaan.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Tilat sekaisin

Uusi vuosi alkoi hyvin, kun päivitin vihdoin tietokoneeni. Osat ovat nyt paikoillaan ja vanha kone tuntuu nuorelta. Kirjoittaminen on kyllä mukavampaa pöytäkoneella, ainakin minulle. Itse pitänee pärjätä vain ajatusten päivityksillä. Mutta olihan sitä asiaakin.

On tosiaan tullut tavaksi, että sanotaan totuuksia ilman lähdeviitteitä tai perusteluja, silloin on kyse mielipiteestä. Harmillista, jos arkikeskustelun tapa tulee mukaan myös asiantuntijoina pitämiemme ihmisten puheisiin. Media voi katsoa myös peiliin, sillä näyttää siltä, että tiukkeneva kilpailutilanne houkuttelee räväköihin otsikoihin ja sisältöihin.
Toimittajatkin haluavat usein aiheuttaa keskustelua käyttämällä osittain muunneltua totuutta otsikoinnissa. Tai jopa pahempaa. Tänä aamuna YLE aloitti taas tavalla, joka aiheutti aamupuuron syöntiin hetkellisen katkon. Uutinen sinänsä on jo julkaistu Hesarissa 30.10. jolloin Katja Jussilaa haastateltiin vaitöskirjansa julkaisusta. YLE: llä oli ehkä puutetta koulu-uutisista, ainakin semmoisista joilla saa huomiota... Linkki



Kyllä on laitettu mutkat suoriksi otsikossa ja sisällössä. Vähän harmittaa jos haastateltava on oikeasti sekoittanut tieteellisen faktan ja omat mielipiteensä. Ei tietääkseni ole mitään tieteellistä näyttöä erilaisten tilojen aiheuttamista diagnooseista. Jos semmoista löytyy, muutan käsitystäni. Jokainen opettajana toiminut on voinut havaita, että perinteinenkin, suljettu luokkatila ja suuri ryhmä voi olla herkästi häiriintyvälle oppilaalle hankala paikka keskittyä. 

Koulutilojen suhteen ovat termitkin ihan sekaisin: avoin opetus, avoin oppimisympäristö, avokonttori, avoin tila, suurryhmäopetus ja joustavat oppimisympäristöt sekoittuvat jatkuvasti keskenään. Näyttää siltä, että keskustelukulttuurissa ei haeta yhteistä ymmärrystä vaan vastakohtia. Siten löytyy harvoin hyviä ratkaisuja. Haastateluun saatu lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi käytti termiä avokonttori, ainakin Ylen mukaan. Siitähän ei voi olla kyse, kun suunnitellaan monimuotoisia oppimisympäristöjä. Konttori ei ole koulu. Eikä mitenkään voi tietää vielä miten uudenlaiset tilat vaikuttavat (ilman tutkimusta), ne ovat muutenkin keskenään hyvin erilaisia, toisin kuin usein käytäväkoulut.

Itse käytän mieluiten termiä joustava opetustila tai joustava oppimisympäristö jos pedagogiakin on jo mukana. Se voidaan nähdä suljetun luokkatilan ja käytäväkoulun vaihtoehtona. Tärkeintä on huomata että pedagoginen ote muuttuu, jos tila muuttuu.

Uudenlaiset koulutilat herättävät keskustelua ja sehän on hyvä. Keskustelusta on hyötyä, jos osallistujat tuntevat aiheen. Pitäisi käydä katsomassa erilaisia tiloja, kuunnella käyttäjien kokemuksia ja tutustua opetussuunnitelman tavoitteisiin. Tilat määrittelevät usein sen, millaista toimintaa ne parhaiten tukevat. Suunnittelu ja pedagoginen kehitystystyö, yhteisvoimin on tärkeässä roolissa kun luovutaan käytäväkouluista. Eihän tila sinänsä tee vielä mitään, vaan siellä toteutuva toiminta. Häiriintyvälle oppijalle voi löytyä hänelle/ryhmälle hyvin sopiva soppi, kun oppilaat voivat hakeutua erilaisiin työtiloihin. Kannustava keskustelu tuottaa enemmän kuin yksinkertaistava kritiikki.

Käytäväkouluissa voi olla ihan loistavaa pedagogiaa kuten uudenlaisissa joustavissa tiloissa. Uskon sellaisiin tiloihin, joissa voidaan lisätä organisoitua vuorovaikutusta, sekä opettajien että oppilaiden osalta. Ihan parasta tässäkin olisi, jos on mahdollista vierailla erilaisissa kouluissa ja keskustella opettajien ja oppilaiden kanssa. Käyty on.