maanantai 18. helmikuuta 2013

Muutos tarvitsee yhteisöllisen impulssin

Olen saanut olla mukana, erinäisten sattumien kautta, jo toista vuotta koulukohtaisen tvt-lähikoulutuksen toteuttajana ja hiukan kehittäjänäkin.
Toteuttajina ovat olleet Kuuma-kuntien tvt-hanke ja Palmenia

Koulutusmallimme näyttää lisäarvona synnyttävän ilmiön, jota ajattelin kutsua yhteisölliseksi impulssiksi.

Malli on laaja selostettavaksi, mutta lyhyesti on kyse siitä, että ryhmä tutoreita tai tvt-agentteja menee koululle joka on tilanut koulutuksen.Kaikki opettajat  (opettajapareina tutorinsa kanssa) suunnittelevat, toteuttavat ja esittelevät tvt-projektin sovitun aikataulun mukaan. Lopun yhteisessä jakamisessa ovat myös oppilaat mukana.

Kun koulussa kaikki tekevät samaa juttua, saman aikaan, synnyttää se ilmapiirin joka itsessäänkin tukee tavoitteita. Olemme huomanneet, että kerta toisensa jälkeen tulokset ovat olleet yllättäviä, nimittäin positiivisuudessaan. Jälkikyselykin näyttää antavan tuloksia, että yhteisö on liikahtanut yhteisen tavoitteen suuntaan ja jatkaa oppimista ja jakamista.

Se pointti on tämä. Kautta aikojan opettajia on täydennyskoulutettu niin, että jostain asiasta jo valmiiksi  innostunut opettaja menee koulutukseen, jonnekin jossa eivät oppilaat, työtoverit tai puuttelliset resurssit hairitse. Ajatus on, että hän sitten tuo yhteisöönsä uutta oppimaansa. Mutta, opettajan yksintekemisen kulttuuri ja autonominen asema aiheuttavat usein sen, että muita ei juuri kiinnosta.
Opetushallitus on huomannut asian jo aikoja sitten ja suosittaa kai nykyään että koululta tulee pari opettajaa yhdessä. Koulutuksen vaikuttavuuden strategia on ns. keihäänkärjet. Mutta luulenpa että keihäänkärjet ovat usein saanet ihan yksin puhkoa uusia uria...Onko muutenkaan järkeä taydennyskouluttaa vain niitä, jotka jo ovat innostuneet uudesta? Ei muillakaan työaloilla voida aina kysellä, että haluáisitko oppia tämän uuden tärkeän asian? TVT on tyypillinen asia, joka ei koulussa pedagogisesti etene, jos odotellaan vapaaehtoisia. Maailma muuttuu joka tapauksessa. Opettajien täytyy ottaa tvt haltuunsa työvälineenä ja päivittää osaamisensa jotta he ovat tvt:n opetuskäytön asiantuntijoita. Ketkään muut eivät voi sitä olla.

 Opettajien täydennyskoulutuksessa kannattaisi siirtyä yhä enemmän koko yhteisöa koskevaan koulutukseen paikan päällä. Siihen on vaan vaikea löytää kouluttajia...

Jotta koko yhteisössä tapahtuisi asenteenmuutosta tai kiinnostusta uuteen, pitää krittisen massan olla selvä enemmistö. Silloin eivät jarruttajatkaan halua jäädä poteroihin. Omassa mallissamme on myös tärkeää että tehdään yhdessä, näkyvästi. Luulenpa, että tärkeää on viedä koulutus juuri sinne, mihin muutosta halutaan.
Ryhmäilmiöitä nämä vain ovat, mutta miksi ne otetaan huomioon niin harvoin?

maanantai 11. helmikuuta 2013

Digiaika yrittää tulla kouluihinkin

NO nyt sattui justiinsa omaan laarin tämä uutinen. Olenkin tästä kantanut huolta vuodesta 1986, jolloin luokkaani työntyivät ensimmäiset digilaitteet. Nyt, kun olen saanut olla tvt-lähikouluttajana, on asia vieläkin enemmän mielessä.

http://www.hs.fi/kotimaa/Digilaitteet

Uutinen  on hiukan ristiriitainen sisällöltään. Oppimaterialintuottajat ovat hidastelleet meillä niin kauan, että heidän digiaikansa on jo  mennyt. Olemme jo seuraavassa tvt-ajassa, jossa oppilaat tuovat omat laitteet kouluun ja voimme hyödyntää ilmaista, rajattomasti löytyvää materiaalia oppimiseen. Ja nyt vielä kaikki voivat tuottaa materaalia opimisen tueksi. Siitä taitaa oppia eniten.

Lopulta kyse on pedagogisen ajattelun muutoksesta ja suuresta koulun toimintakulttuurin murroksesta. (Joka muuten näkyy hyvin nyt käytävässä kuumassa digiyo-kirjoitusten kiihkeässä keskustelussa)
Tieto- ja viestintätekniikan tulo oppimiseen tuo huikeasti suuremman muutoksen kuin mitä kirjapainotaidon keksiminen aiheutti.

Ubiikki oppiminen, opettaja roolin muutos tiedon omistajasta oppimiseen opettajaksi, esimerkiksi, tarkoittavat koulussa yhteisöllistä haastetta. Opettajien ammatillinen osaaminen kehittyy parhaiten yhdessä tällä niin nopeasti tulevaisuutta muovaamalla aluella. Opettajan uusinta ammatillista haastetta on tulevaisuudenntaitojen arvaaminen ja opettaminen. Siitä ei moni selviä yksin.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Työrauhaa ja osallisuutta kouluun, Okm-versio

OKM eli kuten muistamme opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään julkaissut kiinnostavan ja erityisesti tähän blogiin liittyvän tiedotteen koskien koululainsäädännön muutoksia opettajan toimivallan suhteen:

Tiedote lakimuutosten valmistelusta  Tuossa linkissä koko hoito.
Lainaan muutaman rivin alusta:

Meidän tavoitteenamme on varmistaa oppilaan oikeus turvallisuuteen ja osallisuuteen koulussa. Opettajat ja koulu tarvitsevat uusia välineitä, joilla edistetään osallisuutta ja turvataan työrauha, korostaa opetusministeri Jukka Gustafsson.
Ministerin esityksessä opettajille ja rehtorille säädettäisiin toimivaltuudet takavarikoida häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita, sekä tietyin edellytyksin tarkastaa oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetuksen tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi. Tarkastaminen edellyttäisi perusteltua ja todennäköistä syytä epäillä, että henkilöllä on halussaan kiellettyjä esineitä tai aineita. Tarkastamisessa ja poisottamisessa olisi noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyttä. ......

ja sitten yhteisöllisyydestä:

- Koulu on yhteisö ja sen täytyy toimia kuin yhteisö. Yhdessä sovittuihin pelisääntöihin sitoudutaan ja omana pidetyssä yhteisössä kynnys häiriökäyttäytymiseen on korkea. Oppilaskuntatoiminnan vahvistamisella vahvistetaan nuorten kasvua täyteen ja täysivaltaiseen kansalaisuuteen jo lapsuudesta lähtien.

Asia ei tietenkään ole helppo, mutta... Jotenkin luen tästä tekstistä keskenään ristiriitaisia arvoja tai ainakin toimenpiteitä. Oppilaiden laukkujen tarkastaminen ei ainakaan lisää yhteisöllisyyttä, koska tarkastusoikeus varmaankin on vain opettajilla?  Tuntuu tekstiä luettaessa siltä, että on ajateltu näiden koulun valtuuksien laajenemiselle vastapariksi yhteisöllisyys-puheita, jotka eivät ehkä merkitse tässä yhteydessä mitään konkreettista yhteisöllisyyden rakentamista. Semmoista vastustan. Yhteisöllisyys-sanaa käytetään liian usein mantran tavoin tarkoittamaan jotain epämääräistä hyvää tai kadonnutta maailmaa. Uusi, yleisesti hyväksytty yhteisöllisyyden tulkinta tarvitaan. Kun ymmärretään asia samoin, voidaan sitten yhteisöllisyyttä rakentaa, yhdessä.

Vaikka opettajalla ei ole viranomaisvaltaa (ja hyvä niin), voivat nyt kyseessä olevat muutokset olla tarpeen joissain tapauksissa. Yhteisöllisyys-puheet olisi voinut esittää omana asianaan, eikä tämmöisen ison periaateasian sivulauseena. Kysyn kuitenkin; Onko opettajan tehtävä suorittaa tämmöisiä tarkastuksia, jos oppiminen  perustuu luottamukseen?