Juuri kirjoitinkin siitä että opettajaa ei pitäisi vaihtaa liian usein. Virike tuli kirjoituksesta, jossa viitattiin siihen, että opettajien vaihdos takaa kaikille samantasoisen opetuksen. Se oli minusta hiukan kehno syy vaihdoksiin, vaikka eräänlainen ratkaisu sekin...Yhteisöllisyyden ja kasvatuksen ystävänä palaan vielä aiheeseen, joka on oman kiinnostuksen ytimessä.
Kun seurailen melko aktiivisesti opetukseen ja kasvatukseen liittyvää keskustelua, niin kyllä toisinaan tuntuu, että näkemys koulutuksen tehtävästä on kaventunut talouskasvun ympärille. Lea Pulkkinen sanoikin eräässä seminaarissa viime vuoden lopulla, että häntä huolestuttaa koulun kasvatus- ja sivistystehtävän jääminen varjoon. Sen sijaan koulutus nähdään sijoituksena joka nostaa kansantaloutta. Niinkin tietysti on, mutta sivistys tuo paljon lisäarvoa, jota on vaikea mitata tuottona. Sivistyksen tuomista arvoista ja ihmisten kyvystä käydä dialogia ja tehdä yhdessä työtä, niistä näyttää olevan pulaa maailmalla.
Jotta opettaja voi olla myös kasvattaja, hänellä pitää olla hyvä oppilaantuntemus ja kyky vaikuttaa ryhmien dynamiikkaan myönteisesti. Tämä saavutetaan yleensä luottamuksen avulla. Luottamus rakentuu vuorovaikutuksessa ja vaatii aikaa. Etenkin suuurissa kouluisssa on ongelmana oppilasryhmissä vierailevat lukuiset opettajat - ja myös opettajien suuri vaihtuvuus. Kaikki aikuiset eivät kiinnity suuriin yksikköihin. Kun aikuiset ovat vain käymässä luokissa ja koulussakin, viestii se oppilaille että he eivät ole tärkeitä. Jos opettajasta pidetään ja hän sitten lähtee tai ei enää opeta luokkaa, ryhmä kokee tulleensa hylätyksi. Siksi oppilaat sitten välttävät usein kiinnittymästä opettajiin ja kouluunkaan, suojellakseen itseään tärkeässä identiteetin rakennusvaiheessa. Kasvava lapsi ja nuori tarvitsee ympärilleen välittäviå aikuisia, hän ei jaksa ymmärrettävästi luoda suhdetta alati uusiin opettajiinsa. Jos opettaja/oppilas-suhde on etäinen, on opettajan vaikutuskin heikkoa. Koulussa ei opeteta vain oppiaineiden oppisisältöjä. Jos oppilaiden odotus olisikin vain se, niin eihän koulunpito olisi kovinkaan haastavaa.
Koulussa opitaan yhteistyötaitoja, luodaan sosiaalisia suhteita, peilataan oman identiteetin rakentamista vertaisryhmään. Sosiaalinen pääoma on se resurssi, joka elämässä kuitenkin pitkälle määrää sijoitumista yhteiskuntaa ja yhteisöihin. Sen karttuttaminen ei saa olla oppilaan oman onnen nojassa. Koulun aikuiset voivat vaikuttaa paljon siihen miten sosiaalinen pääoma jakautuu tasaisemmin kuin se on alkupääomassa jakautunut. Hyvää työtä tehdäänkin jo monessa paikassa. Kun kouluverkko on maanlaajuisessa radikaalissa muutoksessa, pitää vaan kääriä hihat. Yksi toimenpide olisi yrittää ponnekkaasti vähentää oppilaan kohtaamien opettajien määrää. Sehän liikkuu usein peruskoulun aikana kymmenissä. Luokanohjaajan tehtävä olisi ymmärrettävä ihan tärkeimmäksi hommaksi oppilaiden menestymisen kannalta. Jos koulussa on aikuinen joka välittää, on sinne kiva tulla ja luultavasti kiva oppiakin. Luottamuksen kokemukset ovat lapsuudessa ja nuoruudessa hyvin ohjaavia, niitä ei voi tarjota liikaa.