Vaihtamalla ei yleensä parane

 Vuoden aluksi sain taas aihetta ottaa esille vanhoja juttuja. Voi kyllä olla niin, että tässäkin alustassa olen käsitellyt moneen kertaan jo kaikki koulua koskevat tärkeät aiheet... Kattavasti ei kait kuitenkaan.

Maarit Korhonen kommentoi Marika Toivolan kirjoitusta Hesarissa (siitä erikseen  myöhemmin):

Korhonen kirjoittaa aiheesta terävämmin kuin Toivola. On hyvä että voidaan käsitellä aihetta josta ei ainakaan opettajien huoneessa yleensä puhuta, korkeintaan kuiskitaan: Opettajat eivät ole kaikki yhtä hyviä. - Mitä hyvällä opettajalla tarkoitetaan on tietenkin moniarvoinen kysymys. Minulle hyvä opettaja on hän, jota oppilaat odottavat mielellään keskuuteensa ja joka saa aikaan turvallisen ja viihtyisän koulupäivän. Silloin luontainen halu oppia sytyttään sisäisen motivaation, jolla pääsee pitkälle.

Opettajien koulutus ei päästä kaikkia opettajia samalle viivalle. Aineenopettajakoulutus ei etenkään anna kovin paljon eväitä oman opettajapersoonan kehittämisen alkuun. On liian monesta sattumuksesta kiinni kasvaako aloittavasta opettajasta hyvä opettaja. Opettajien työnohjaus on retuperällä ja täydennyskoulutus hyvin puutteellista. Ne jotka eniten koulutusta tarvitsevat, saavat sitä yleensä vähiten. Laitan toivoni opettajapareihin ja -tiimeihin. Reflektoimalla oppii paljon, eikä työ ole uuvuttavaa kun saa jakaa onnistumiset ja haasteet.

Mutta siihen piti oikeastaan kommentoida, että olen Korhosen kanssa yhtä mieltä ongelmasta mutta en kaikin osin sen ratkaisusta. Opettajaruletti ei ole kestävä ratkaisu. Kun opettaja vaihtuu usein, niin ohjattava ryhmä aloittaa kehityksensä alusta ja on siten jatkuvasti järjestymätön ja monille turvaton. Tämä aiheuttaa levottomuutta ryhmään. Se että kierrätetään tasapuolisesti huonoja opettajia kaikille ei oikein kuulosta hyvältä muutenkaan. Kaikista opettajista pitää saada ulos heidän paras opettajuutensa.

Tämä tosin edelyttää kulttuurin muutosta opettajien harjoittamaan keskinäiseen diskurssiin. Ruotsissa vuoden väitöskirjaksi on valittu Anna Norsströmin väitös: Samtal under lärärlagsmöten. Diskursorientering i den professionella praktiken. Tuloksia voi mielestäni melko hyvällä syyllä soveltaa Suomeenkin, niin tutulta havainnot kuulostavat. Opettajatiimien kokoukset käsittelevät pääsääntöisesti käytännöllisiä asioita, niin harjoitetaan huumoria, mutta uusimmasta tutkimustiedosta ei puhuta. Olen havainnut että kaikissa kouluissa ei ole opettajille ammatillista käsikirjastoa. Tuntuu että opettajat aika helposti unohtavat tutkijakoulutuksensa siirtyessään koulumaailmaan. Opettaminen ja kasvattaminen on toki pitkälti käytännön hallintaa, mutta tutkimus paljastaa koko ajan uutta hyvän oppimisen ja inhimillisen kasvun ehdoista.

Ja sitten on varsinainen tieteeseen perustuva syy siihen miksi oppilaitten pienryhmiä ei pitäisi vaihdella liian usein. Ihmisten väliset suhteet voidaan jakaa vahvoihin ja heikkoihin. Tämä liittyy oleellisesti sosiaalisen pääoman kartuttamiseen, joka on siis opetussuunnitelmassa mainittu perusopetuksen tärkeä tehtävä. Pointti on, että vahvat siteet muodostuvat hitaasti ja antavat turvaa. Ne ovat sitovaa sosiaalista pääomaa, jota rakennetaan vuosien ajan. Varhaislapsuuden kokemukset ovat niin ratkaisevia, että vahvoja siteitä voi olla vaikeaa oppia luomaan jos sitä ei ole ajoissa oppinut. Jotta omasta turvallisesta vahvasta ryhmästä pääsee luomaan uusia verkostoja ja suhteita, on tietenkin poistuttava vahvojen siteiden piiristä. Ne ovat kuitenkin edellytys heikkojen siteiden luomiselle. Näitä heikkoja siteitä voidaan kutsua siltaavaksi  pääomaksi, koska sen avulla voi kohdata uusia ihmisiä, yhteisöjä ja kulttuureja. (Granovetter 1973, Kajanoja 2009) 

Kun opettajat hyvää tarkoittaen ovat sitä mieltä että oppilaiden pitää vaihdella ryhmityksiä jotta kaikki tustustuvat kaikkiin, niin he saattavat juuri estää oman tavoitteensa toteutumisen. Ihmisen toiminta ei ole yksinkertaista. Kun on itse turvassa on parhaimmillaan ja voi kohdata uutta. Me kaikki tarvitsemme kotipesän. Yhä suuremmat koulut ovat turvattomia jos kaikille ei voida taata ensin sitovaa pääomaa, josta käsin lähdetään kartuttamaan siltaavaa pääomaa. Sitä tarvitaan jotta voisi nykyisenlaisessa maailmassa voi pärjätä. Ei siis uutta tietoa, mutta ei ole saavuttanut opettajia yleisesti. Tästä kirjamme valmistumassa.